Huippuvalmentaja tietää, että voittoon tarvitaan ammattitaidon lisäksi tunnetta. HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo uransa tunteikkammista hetkistä.
Teksti: Leena Lukkari Kuvat: Tunnepeli-dokumentit
1981
Konnusta se lähti
Antti Muurinen aloitti valmentajan uransa Kontulan Urheilijoissa vuonna 1981. Hänen luotsaamaansa joukkuetta ei erityisesti muodostettu, se koostui lähiseudulla asuvista pelaajista.
”Se oli innostuksella pelaamista. Innostunein oli varmasti valmentaja itse. Kenellekään ei maksettu palkkaa, ei edes minulle.
Kun sitten joukkue nousi ensimmäisen Muurisen valmennusvuoden jälkeen neljännestä divisioonasta kolmanteen, sai Muurinen käsityksen, miten kivaa valmentaminen voi olla.
”Tajusin, että tämä taitaa olla se minun juttuni.”
Voiton jälkeen uusi valmentajalupaus oli niin täpinöissään, ettei uni tahtonut tulla.
”Olen huomannut sen myöhemminkin, että voittojen jälkeen en saa unta. Tappiopelin jälkeen nukun paremmin, mutta olotila on kurjempi.”
1989
Ensimmäinen Suomen mestaruus
Lahden Kuusysissä Muurisesta tuli ammattivalmentaja. Pelkkä into ei enää riittänyt, vaan nyt toimittiin suomalaisen huippujalkapallon ja huippujalkapalloilijoiden kanssa.
”Olin tullut Lahteen vasta edellisenä vuonna, kun jo mestaruuskulta 1989 ripustettiin joukkueen kaulaan.”
Tullessaan Muurinen oli valmentajana tuntematon. Oli seuralta rohkea veto palkata hänet.
”Oli hienoa olla odotusten väärti. Lunastin seuran johdon, kaupungin ja ennen kaikkea joukkueen luottamuksen.”
Sen jälkeen kaikki oli helpompaa.
”Sen on moni varmasti kokenut työpaikalla, miten onnistumisen jälkeen on helpompi toimia. Saat auktoriteettia, ihailijoita ja selkään taputtelijoita. Kun onnistuu yhdessä jutussa, seuraavat työt hoituvat jo helpommin.”
Kaikkiaan Muurisen Lahden vuosina joukkue sai kolme hopeaa ja kaksi mestaruutta.
2005
Potkut
Muurinen sai lähtöpassit A-maajoukkueesta vuonna 2005 toimittuaan viisi vuotta tehtävässä.
”Sanotaan että valmentajia on kahdenlaisia, niitä jotka ovat saaneet kenkää ja niitä jotka tulevat saamaan kenkää.”
Pudotus huipulta oli hirvittävä. Lisäksi vuosi oli Muuriselle muillakin tavoin vaikea: siihen osuivat myös ero ja isän kuolema.
”Minusta tuntui kuin kaikki olisivat hylänneet. Potkut olivat urani kamalin hetki.”
Jälkeenpäin Muurinen summaa, että ainakin siitä oppi, että uralla hyvää päivää seuraa aina huono päivä ja huonoa taas hyvä.
”Ne, jotka tuntevat jalkapalloa hyvin, tietävät, että mahdollisuutemme pärjätä sinä vuonna olivat huonot. Saimme samaan lohkoon paljon korkeammalle rankatun Hollannin, Tsekin, ja Romanian.”
Potkut opettivat Muuriselle karvaasti, miten nopeasti suosio voi kadota. Ensin kannetaan kultatuolissa ja seuraavassa hetkessä niin sanotut ystävät kaikkoavat, kukaan ei ole kiinnostunut sinusta, puhelin lakkaa soimasta.
”Nykyään ajattelenkin, että tärkeimpiä ovat ne ihmiset, jotka tulevat katsomaan meitä, jos sairastumme äkillisesti. Heihin kannattaa panostaa.”
2012
Uusi nousu
Voitto on se, mitä tavoitellaan, ja se on syy, jonka vuoksi Muurinen halusi jatkaa. Siksi vuoden 2012 mestaruus HJK:n kanssa maistui erityisen hyvältä syvien pohjamutien jälkeen.
”Olin jo ehtinyt miettiä, että haluanko todella elämältäni tätä.”
Mutta valmennus on Muurisen suurin intohimo. Hän pitää itseään onnekkaana, kun on saanut valmentaa koko ikänsä ja eteen on aina tullut uusia haastavia tehtäviä.
”Sain rakentaa uuden tiimin ja joukkueen.”
Rekrytoiminen on oma taiteenlajinsa.
”Ei riitä että tuntee pelaajat pelaajina, heidät täytyy tuntea myös ihmisinä.”
Muurisen metodit ovat yksinkertaisia, hän ottaa ensin vähän selvää pelaajien taustoista ja jututtaa pelaajia.
”Myönnän että nykyään joskus katson yksinkertaisesti, että hymyileekö ihminen vai onko hän ruttunaama. Näillä vuosilla voin sanoa: ruttunaamat ei kiinnosta pätkääkään.”
2016
Altavastaajan hymy
Viime heinäkuussa Muurinen aloitti HIFKin päävalmentajan. Pelaajat olivat tulleet liigaan kakkosdivisioonasta hyvällä hengellä, mutta kesällä takana oli jo kovien tappioiden sarja ja joukkue roikkui sarjataulukon hännillä.
”Näin heti, miten pelaajien itseluottamus oli kadoksissa. Halusin palauttaa ilon pelaamiseen ja hymyn poikien kasvoille.”
Muurinen päätteli, että tässä kohtaa totuus voisi rentouttaa tunnelmaa. Hän kysyi joukkueen lääkäriltä, Kirsi Korvelta, miten hän näki pelaajien fiilikset ja voisiko hän sanoa näkemyksensä joukkueelle suoraan. Näin Kirsi teki.
”Se osui ja upposi. Kirsi oli kuitenkin ollut joukkueen mukana koko ajan.
Kadonnut nauru löytyi jo ensimmäisissä treeneissä. Siitä tuli kaikille hyvä mieli.”
”Yritän olla muutenkin jätkille esimerkkinä ja positiivisella mielellä.”
Muurinen haluaa motivoida ja luoda itseluottamusta. Hän ottaa taas esimerkiksi työpaikat yleensä.
”Jos pomo on vihainen eikä anna koskaan tunnustusta, mistään ei tule mitään. Esimiehen täytyy saada työntekijästä paras irti, ja se ei onnistu naama rutussa.”
Vaikka valmentajalla olisi kuinka huono päivä, kurkku kipeänä ja raha-asiat pielessä, on oltava iloinen, hyväntuulinen ja motivaatiota täynnä. Valmentajan täytyy myös muistaa, että pelaajat eivät ole yhtenäinen massa, he ovat yksilöitä.
”Tiedän, että pelaaja voi kuunnella palaverissa, miten pitäisi pelata, mutta häntä kiinnostaa kaikkein eniten, miten hän itse pelaa.”
Muurinen käy yrityksissä luennoimassa johtamisesta ja motivoimisesta, ja hän tietää, että mitään taikatemppuja ei tarvita. Kysymys on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta.
”Kaikki on kiinni tunteista. Siitä, mitä siellä pääkopassa liikkuu.”
Tiedätkö, mitä jalkapalloilijan päässä liikkuu pelin aikana? Tutustu Elisa Kulman Tunnepeli-projektiin, jossa ensimmäistä kertaa maailmassa mitataan pelaajan tunnetiloja tärkeän jalkapallo-ottelun aikana. Projekti huipentuu HIFK–HJK-pelissä 30.9.2016.
Kaikki artikkelit