Mistä on kyse puhelukammossa?

Toimittaja Laura Friman hiplaa kännykkäänsä tuntikausia päivässä mutta ei koskaan vastaa siihen. Mistä puhelukammossa on kysymys?

Teksti: Laura Friman

Jutun kirjoittaja on turkulaistunut freelance-toimittaja, joka lähettää päivittäin 10 tekstiviestiä ja soittaa viikossa korkeintaan kolme puhelua.

Facebook, Instagram, Snapchat, Pokemon Go – minä ja älypuhelimeni sovellukset ovat erottamattomia. Hiplaan kännykkääni tuntikausia päivässä: ensimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla, vessassa ja kävellessä. Mutta hassua kyllä, laitteen ydinfunktio on pahinta mitä tiedän – inhoan puhelimessa puhumista.

Freelance-toimittajana työni on sosiaalista: joudun pitämään päivittäin yhteyttä toimeksiantajiini, sopimaan tapaamisia ja soittamaan haastattelupuheluita. Koska asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joudun hoitamaan tavallistakin enemmän työasioita puhelimessa. Tästä huolimatta olen kehittynyt vuosien varrella mestarilliseksi puheluiden välttelijäksi.

Ystäväni tietävät, että minua kannattaa tavoitella Messengerissä, WhatsAppissa tai tekstaritse – miten vain, paitsi soittamalla.

 

Puheluita kammoavat tietävät, että puheluiden välttelyyn on monia keinoja. Itse olen kehittynyt olympiatason googlaajaksi. Sellaista sähköpostiosoitetta, jota en löydä, ei ole olemassa. Työasioissa lähestyn ihmisiä aina ensin meilitse – ja vasta hätätapauksessa puhelimitse. Ennen haastateltaville soittamista lähetän tekstiviestin, jossa esittelen itseni ja asiani. Lähetän esittelyviestin sen varjolla, että tiedustelen haastateltavalta, onko hänelle sopiva soittaa vai onko hän kiireinen. Kynnys soittamiseen madaltuu saman tien.

Olen ihan yhtä toivoton puheluiden vastaanottajana: en koskaan vastaa vieraisiin numeroihin. Ajattelen automaattisesti, että kyseessä on jotakin kurjaa: olen mokannut jotakin – unohtanut hammaslääkäriajan tai suututtanut jonkun kolumnillani. Selvitän ensin numeropalvelusta, kenen numero on, ja soitan sitten takaisin. Se antaa valmistautumisaikaa. Piilotetut numerot ohitan kokonaan. Ystäväni tietävät, että minua kannattaa tavoitella Messengerissä, WhatsAppissa tai tekstaritse – miten vain, paitsi soittamalla.

 

Mikä puheluissa sitten oikeastaan on niin kauheaa?

”Puhelimessa puhuminen nyt vaan on ärsyttävää”, on minun – ja monen muun – vakiohokema, jonka sisältöön tulee harvemmin pureuduttua. Mutta jos totta puhutaan: asialla on vain vähän tekemistä ärsyttävyyden kanssa. En niinkään inhoa puhelimessa puhumista, vaan ennen kaikkea se tuntuu pelottavalta – niin hupsulta kuin se kuulostaakin.

Hallinnan menettämisen kammo ja auktoriteettipelko ovat yleisiä puheluiden välttelemisen syitä

Puhelukammon syyt kertovat aina jotain tärkeää meistä itsestämme. Siksi niiden taustat ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia. Minua ahdistaa soittaa ihmisille, koska en halua yllättää heitä. En halua tunkeutua kenenkään reviirille. Siksi varmistelen etukäteen, sopiiko heitä lähestyä. Olen kilttiä miellyttäjätyyppiä.

”Hallinnan menettämisen kammo ja auktoriteettipelko ovat kumpikin yleisiä puheluiden välttelemisen syitä”, kertoo psykoterapeutti Antti Suvanto, jonka mukaan sosiaalisen jännittämisen astetta testataan yleisesti juuri kartoittamalla ihmisen suhdetta puheluiden soittamiseen.

”Joku pelkää malttinsa menettämistä tai sitä, että alkaa itkeä, toinen taas sitä, että ei ymmärrä monimutkaista asiaa, jota yrittää puhelimessa toimittaa.”

 

Oma toimintamallini kertoo ainakin horjuvasta itsetunnosta ja kohtuuttomista vaatimuksistani itseä kohtaan. Puhelu on nimittäin aina myös lähestyminen, askel toisen luo: tässä minä olen, tällainen minä olen, kuuntelehan. Asetelmaan latautuu saman tien pelkoja ja epäilyksiä. Entä, jos kuulostakin kömpelöltä ja tylsältä? Entä, jos hän suuttuu ja sättii? Minä olen suorittaja: en kestä ajatusta siitä, että takeltelisin tai tulisin torjutuksi.

Kukaan ole minua kiitollisempi Woltin ja Foodoran kaltaisista palveluista, joiden ansiosta sunnuntai-iltapäivän puhelut pizzeriaan ovat lopullisesti historiaa.

Kammoni ei liity ainoastaan työn saralle tai odottamattomiin puheluihin. Huomaan, että välttelen puhelimessa puhumista virka-ajan ulkopuolellakin: jos kampaajan, hierojan tai laboratorioajan voi varata verkossa, valitsen aina nettivaihtoehdon – nopeaa, selkeää, vaivatonta. Eikä kukaan ole minua kiitollisempi Woltin ja Foodoran kaltaisista palveluista, joiden ansiosta sunnuntai-iltapäivän puhelut pizzeriaan ovat lopullisesti historiaa. Vastaavien sovellusten määrä kirjo kasvaa jatkuvasti. Hyviä uutisia: tulevaisuus on puhelukammoisten.

 

Näin kesytät puhelupelon

1. Ylös tuolista! Seiso tai kävele puhuessasi. Se kasvattaa itsevarmuuttasi.
2. Valmistaudu hankalalta tuntuvaan virastopuheluun etukäteen ja tee muistiinpanoja soiton tueksi. Uskalla keskeyttää ammattijargonia viljelevä ammattilainen.
3. Kuvittele pahin. Kokeile psykologi Viktor Franklinin tekniikkaa: tee mielikuvaharjoitus, jossa liioittelet pelkosi mahdottomuuksiin saakka. Ehkä soitostasi tulee puhelinmöhlinnän äiti, josta piirretään Fingerpori-sarjakuvastrippi, sinun nimeäsi käyttäen! Tapaus noteerataan iltauutisissa asti! Nauru saa pelon haihtumaan.

Vinkit antoi psykoterapeutti Antti Suvanto.