80-vuotias löysi biisintunnistussovelluksella nuoruutensa harrastuksen

80-vuotias löysi lapsenlapsensa avulla älypuhelimestaan musiikintunnistusohjelman. Samalla musiikin kuuntelu nousi uudelle tasolle.

Teksti: Hanna Kangasniemi

”Minulla on kymmeniä vanhoja C-kasetteja, joille nauhoitin aikoinaan radiosta kiinnostavaa musiikkia. Nauhat seisoivat vuosia kaapissa, kunnes aloin kuunnella niitä uudelleen. Niitä kuunnellessa harmitti, etten ollut kirjoittanut muistiin esiintyjien tai kappaleiden nimiä.

Osa nauhoituksista oli jo huonossa kunnossa ja ajattelin, että voisin hankkia ne levyinä, jos vain tietäisin kappaleen ja esittäjän nimen. Tyttärenpoikani näytti minulle sitten älypuhelinsovelluksen, joka tunnistaa musiikin kun sitä soittaa nauhalta. Sain nopeasti nimet ja artistit kaikille lempikappaleilleni. Tulihan siinä pieniä yllätyksiäkin, kun ihailemani naislaulaja olikin mies.

Tulihan siinä pieniä yllätyksiäkin, kun ihailemani naislaulaja olikin mies.

Seuraavaksi hankin varmaan sovelluksen, jolla voin kuunnella musiikkia – esimerkiksi Spotifyn. Levyillä kun tuppaa olemaan vain se yksi haluamani kappale, ja muu ei välttämättä kiinnosta. Ovat tässä iässä myös turhia hankintoja. Sovelluksella voin kuunnella jatkossa juuri sitä musiikkia mitä haluan.”

Pentti, 80

Testaa musiikintunnistusohjelmia

Musiikin tunnistamiseen tarkoitetut sovellukset asetetaan ”kuuntelemaan” haluttua kappaletta. Sovellus vertaa soitettua kappaletta omaan tietokantaansa ja ehdottaa sen jälkeen kappaleen nimeä. Sovelluksella voi siis tunnistaa esimerkiksi radiossa tai kahvilan taustamusiikkina soivia kappaleita.

Shazam

Shazamissa puhelimen mikrofoni asetetaan kohti musiikkia ja täpätään sovellus käyntiin. Sovellus tunnistaa soitetun kappaleen ja esittäjän parissa sekunnissa ja osuu useimmiten oikeaan. Harvinaisemman musiikin kanssa tosin voi tulla huteja. Ohjelma tarjoaa myös mahdollisuutta kuunnella tai ostaa kappale kuunneltavaksi eri musiikkipalveluista. Sovellus näyttää myös joidenkin kappaleiden sanoitukset. Mainokset saa pois näkymästä ostamalla maksullisen version.

iOS

Android

Windows

SoundHound

SoundHoundin tunnistus toimii, kun avaa sovelluksen, soittaa tunnistettavaa kappaletta ja painaa tunnistusnappia. Sovellus etsii muutamassa sekunnissa ehdotetun kappaleen ja tarjoaa vaihtoehtoja, mistä kuunnella tai ostaa kyseistä musiikkia. Testauksen perusteella SoundHound tuntui tunnistavan kappaleita hieman Shazamia paremmin – se tunnistaa jopa itse laulettuja kappaleita. Ilmainen. Sisäisiä ostoja, muun muassa mainokseton versio.

iOS

Android

Windows