Älypuhelinten yleistyminen on kasvattanut mokailumahdollisuuksia potenssiin kaksi. Katso parhaat sovellukset ylilyöntien estämiseen.
Teksti: Virpi Salmi
Humalassa hölmöily on monelle tuttu harrastus, joka etenkin juhlakautena kasvattaa suosiotaan. Aivot ovat enimmäkseen vekkuli ja kätevä väline ihmisen yläosassa, mutta alkoholin vaikutuksiin ne reagoivat niin, etteivät seuraukset ole aina toivotut.
Alkoholin vaikutuksia tutkinut tohtori Kevin Strang yhdysvaltalaisen Wisconsin-Madisonin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta on kuvaillut humalaisen aivoja tietokoneeksi, jonka keskusmuisti ei toimi. Humalassa ihminen ei ajattele aivoillaan normaalin moniulotteisesti, niin kuin evoluutio on tarkoittanut, skannaten mahdollisuuksia, uhkia, riskejä ja lopputuloksia, vaan hyvin lyhytnäköisesti.
Siksi humalassa tuntuu hyvältä idealta heittää paita pois ja nousta ravintolan pöydälle twerkkaamaan, wu huu!
1. Jälkeenpäin harmittavat puhelut
”Mä oon aina rhakastanu sua, siis todella, shä oot mun shuosikkishukulainen, vaikkei me olla juteltu kymmeneen vuoteen. Kops, oho, mun puhelin tippui lattialle, mutta jatketaan vielä.”
Kun aivot ajavat humalassa lyhyillä valoilla, se tarkoittaa sitä, että ryhdymme tekemään asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri nyt. Humalainen pää ei voisi vähempää välittää siitä, miltä sinusta tuntuu huomenna. Siksi ex-kumppaneille ja riidoissa oleville sukulaisille soittelu on aivan valtavan nerokas ajatus yhdeltä yöllä.
→ Miten tämän voi estää?
Stop Drunk Dialling -sovellus puhelimessa estää sinua soittamasta kännissä, kunhan määrittelet eston keston ja estettävät numerot ennen kuin on liian myöhäistä. Sovelluksen lukituksen voi avata testillä, joka koettaa selvittää, oletko selvä – siis tosissasi.
0,99 e, Android.
Drunk Text Savior -sovellus näyttää sinulle vastaanottajan kuvan, jotta tiedät kenelle tekstaat. Se myös suurentaa tekstit ja varoittaa englanninkielisestä rumasta kielestä.
Ilmainen, iOS
2. Facebook-vahingot
Heli Hiprakkainen: ”Wuhuu, perjantai ja pari sidukkaa!!!!” pe klo 19:38
Heli Hiprakkainen: ”Missä kaikki kanssabilettäjät hei! Otan vielä yhden. Nautiskelen omasta parhaasta seurastani <3” pe klo 22:38
Heli Hiprakkainen jakaa Cheekin videon Sokka irti pe klo 23:58
Heli Hiparakkainen jakaa Petri Nygårdin videon Selvä päivä la klo 00:18
Heli Hiprakkainen: ”Kyllä parhaat ystävät tunnistaa, että he seisovat rinnallasi eivätkä jätä sinua yksin.” la klo 00:58
Heli Hiprakkainen: ”Olipas taas paska päivä. Tekisi mieli sanoa monellekin pösilölle suorat sanat, mutta menen nukkumaan. Hyvästi, tyhmät.” la klo 01.08
Ne osat aivoista, jotka estävät sinua selvänä arkipäivänä avautumasta kaikista tuntemuksistasi, eivät ole humalassa päällä. Ne eivät siis suojele sinua möläyttelemästä kaikkea, mitä mieleen juolahtaa.
Humalatila saa sinut joko olemaan äärirehellinen tai yhtä lailla valehtelemaan riippuen siitä, kumpi vaihtoehto tuntuu juuri sillä hetkellä paremmalta.
→ Miten tämän voi estää?
Älypuhelimiin saa useita erilaisia sovelluksia, joilla voi lukita tietyksi ajaksi sosiaalisen median käytön.
Drunk Locker App -sovelluksella voi lukita sosiaalisen median käytön tietyksi ajaksi.
Ilmainen
3. ”Hauskat” tanssivideot
Heräät aamulla. Mietit hetken, missä olet ja mitä on tapahtunut. Ai niin, eilen oli vappuaatto. Otat yöpöydältä kännykän ja avaat Facebookin. Mitä! Yli 20 ilmoitusta! Kas, sinut on tägätty videoon, jossa tanssit yksin keskellä tanssilattiaa zumba-tunnilta opittuja liikkeitä.
Toisten kuvaamien videoiden estäminen on käytännössä mahdotonta – mutta aina voit tanssia videossa mahdollisimman hyvin! On mahdollista, että tanssit pienessä hiprakassa paremmin kuin ilman rohkaisua. Humalassa aivot keskittyvät nimittäin vain siihen yhteen, meneillään olevaan tehtävään, joten voit todellakin olla parketilla partaveitsempi kuin uskoisitkaan.
→ Miten tämän voi estää?
Facebookissa on asetus, jossa sinua ei voi tägätä kuviin tai videoihin ilman lupaasi. Kokeile myös tanssipelisovelluksia, joilla voit purkaa tanssimispainetta kotona, selvin päin.
Mene Facebookiin ja valitse: Asetukset -> Aikajana ja merkitsemisen asetukset -> Miten voin hallita muiden lisäämiä merkintöjä ja merkintäehdotuksia? -> Tarkistatko merkinnät, jotka ihmiset lisäävät omiin julkaisuihinsa, ennen kuin ne näkyvät Facebookissa? -> Käytössä
Voit myös laittaa nolon, tägätyn kuvan näkymään vain itsellesi:
Mene Facebookiin ja valitse: Asetukset -> Aikajana ja merkitsemisen asetukset -> Miten voin hallita muiden lisäämiä merkintöjä ja merkintäehdotuksia? -> Kun sinut on merkitty julkaisuun, kenet haluat lisätä yleisöön -> Vain minä
4. Virhearviointi Tinderissä
”Otanpa pari lasia viiniä ja ryhdyn selaamaan Tinderiä.” Tuliko swaipattua oikealle aika monta kertaa? Tuleeko nyt treffipyyntöjä sellaisilta, joita et normaalisti sijoittaisi ensimmäiselle etkä toiselle palkintosijalle?
Humalassa on rohkeampi ja avoimempi, ja se johtuu siitä, että alkoholi vapauttaa aivoissa serotoniinia. Samalla myös estot vähenevät, ja estojen väheneminen johtaa siihen, että on paitsi omasta mielestään aika kuuma tarjokas, myös muut alkavat vaikuttaa sairaan kiinnostavilta.
Reaktio ei kuitenkaan ole pelkästään kemiallinen. Psykiatrian erikoislääkäri Roope Tikkasen mukaan humalaista pariutumista lisää myös se, että se on sosiaalisesti hyväksyttyä. Kännissähän voi vähän sekoilla.
→ Miten tämän voi estää?
Useat humalalukitusta tarjoavat sovellukset estävät myös Tinderin käytön. Mutta onko se nyt niin kauheaa, jos vähän tykkää laajemmalla skaalalla?
Stop Drunk Dialling -sovelluksella voit lukita myös Tinderin käytön tietyksi ajaksi,
0,99 e
5. Dagen efter – kuinkas sitten kävikään?
Oi voi, nyt tuntuu tyhmältä ja hävettää. Syynä siihen on, että käytit aivoistasi illalla kaiken serotoniinin, ja siksi tunnet olosi alavireiseksi.
Ennen kuin heittäytyy täysillä murheen alhoon, kannattaa muistaa, että krapula on väliaikainen, kemiallinen häiriö aivoissa, eikä silloin kannata tehdä elämästään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Huomenna tuntuu jo paljon paremmalta.
→ Miten tämän voi estää?
Jos joit, ei fyysisesti mitenkään. Mutta nyt sinun kannattaa hemmotella itseäsi ja tilata kotiin ruokaa mobiilisovelluksista, kuten Foodorasta tai Woltista, ja katsoa hyvä leffa tai monta jaksoa putkeen hauskaa sarjaa.
Alco-Calculator -sovelluksella voit seurata, montako kuppia tuli kaadettua, kunhan muistat merkitä ne ylös. Sovellus laskee myös arvion veren alkoholipitoisuudesta.
Ilmainen
Lähteet: The Science Behind The 5 Dumbest Things You Do When You’re Drunk http://elitedaily.com/life/culture/science-behind-5-dumbest-things-youre-drunk/923227/ . Ethanol: The Dose, Effects and Side Effects of the World’s Second Most Popular Drug http://scifun.chem.wisc.edu/GenChem/Enrichment/Strang.htm .
Lue myös, miten puhelimestasi on enemmän apua hätätilanteessa.