Sony toi tänä syksynä markkinoille kaksi uutta puhelinta, lippulaivamallinsa Xperia XZ:n ja pienen Xperia X Compactin. Kumpi kannattaisi valita?
Teksti: Osku Kannisto
Sonyn puhelimet tunnetaan etenkin hyvälaatuisista kameroistaan. Tämän syksyn uutuus-Sonyt kiinnostavat sekä keskihintaista puhelinta etsivää että huippulaatua haluavaa: monet XZ-mallin ominaisuudet nimittäin löytyvät jo edullisemmasta X Compact-puhelimesta. Tervetuloa tutustumaan uutuuspuhelimiin tarkemmin.
Huippulaatuiset kamerat
Sekä Sony XZ:ssa että Sony X Compactissa on huipputarkka 23 megapikselin kamera. Kameran vahvuus on sen salamannopea tarkennus, joka takaa onnistuneet kuvat myös käytännössä. Sonyn automaattiohjelma selviää erinomaisesti eri tilanteista ja valottaa hankalassakin paikassa oikein. Harrastajille löytyy lisäksi manuaaliohjelma, jossa valotusaikaa, valotuksen korjausta ja iso-herkkyyttä voi säätää käsin. Kuvien otto käy helposti painamalla puhelimen päälle sijoitettua näppäintä.
Videoissa kuvausta helpottaa kuvanvakain. Sen ansiosta on mahdollista kävellä videota kuvatessa ilman että videoon tulee häiritsevää heiluntaa. Uusi kohteenseuranta mahdollistaa esimerkiksi lapsen seuraamisen ruudulta osoittamalla. Tarkennus pysyy liikkuvassa kohteessa hyvin ja lukittuu takaisin, vaikka henkilö olisi poistunut kuvasta hetkeksi.
4k-video löytyy vain XZ-mallista. Se on käynnistettävä erillisenä ohjelmana kamerasovelluksesta asetusten vaihdon sijaan. Tallenteet ovat erittäin laadukkaita ja yksityiskohtaisia. Valitettavasti näppärää kohteenseurantaa ei voi käyttää 4k-tarkkuudella. Puhelin lämpenee varsinkin sisätiloissa videoidessa ja sammuttaa 4k-kuvauksen tuolloin valitettavan helposti.
Testaa näitä ominaisuuksia
Sormenjälkitunnistimet on sijoitettu molemmissa malleissa kätevästi oikean laidan käynnistysnäppäimeen peukalon alle. Paikka on luonteva oikeakätisille, mutta vasenkätisellä esimerkiksi keskisormi sopii rähän paremmin. Lukija toimii kiitettävän nopeasti hidastamatta puhelimen toimintaa.
Uusittu adaptiivinen lataus lisää akun elinikää molemmissa malleissa. Puhelin tarkkailee käyttäjän tapoja ja optimoi akun latauksen. Puhelinta ei pidetä täydessä latauksessa koko yötä, vaan se saa viimeisen prosentin vasta juuri ennen herätystä. Tämä pienentää akun kulumista pitkällä aikavälillä merkittävästi.
Miten uudet Sonyt eroavat kilpailijoistaan:
- Sonyn käyttöliittymä on yksinkertainen ja tyylikäs. Sovellukset ovat oletuksena omassa kansiossaan.
- Valmistajan omien sovellusten määrä on pieni, joten puhelin ei ole täyteen ahdetun tuntuinen käyttöönoton jälkeen.
- Kameroiden laser-tarkennus on huikaisevan nopea. Käytännössä epätarkan kuvan ottaminen on hankalaa edes nopeissa tilanteissa.
- 23 megapikselin kameroiden kuvanlaatu vakuuttaa. Kamerasovelluksen automatiikka on tämän hetken luotettavimpia kuvien valotuksen osalta. Puhelin osaa seurata liikkuvia kohteita ja pitää tarkennuksen oikeana. Bonuksena on kattava manuaalitila sekä erikseen lisättävät kuvausohjelmat.
- XZ-malli on IP68-suojattu. Se kestää pölyn ja upotuksen veteen.
- Puhelinten äänentoisto on poikkeuksellisen hyvä. Ne kuulostavat selkeästi kokoaan isommilta särkemättä ääntä. Välitöntä tarvetta kuulokkeille tai bluetooth-kaiuttimelle ei ole edes viihdekäytössä.
Sony Xperia X Compact
Hinta: 449 €
Muisti: 32 Gt
Näyttö: 4,6 tuumaa
Näytön tarkkuus: 1280 x 720
Kamerat: 23 ja 5 MP
Kuvanvakain: sähköinen
Koko: 129 x 65 x 9,5 mm
Paino: 135 g
Akku: 2700 mAh
Sony Xperia X Compact on kohtuuhintainen puhelin, joka eroaa kilpailijoistaan loistavalla kameralla. Pienen kokonsa ansiosta puhelinta on helppo käyttää yhdellä kädellä. 4,6-tuumaiselta näytöltä sometus ja surffailu hoituu ongelmitta.
X Compact ei ole ulkoisesti yhtä viimeistelty kuin samaan hintaluokkaan asettuvat Honor 8 ja OnePlus 3 . Puhelin on yllättävän paksu ja laatikkomainen. Ajanmukaista pirteyttä viimeistelyyn tuovat värivaihtoehdot: valkoinen ja vaaleansininen. 32 gigatavun sisäisen muistia voi kasvattaa jopa 256 Gt:n muistikortilla.
Hyvää: Mahtuu taskuun, toimii yhdellä kädellä, hyvä kamera, sormenjälkitunnistin.
Huonoa: Paksuhko muotoilu.
Kenelle: Kohtuuhintaista ja -kokoista puhelinta haluavalle.
>>Tutustu puhelimeen tarkemmin.
Sony Xperia XZ
Hinta: 699 €
Muisti: 32 Gt
Näyttö: 5,2 tuumaa
Näytön tarkkuus: 1920 x 1080
Kamerat: 23 ja 13 MP
Kuvanvakain: sähköinen
Koko: 146 x 72 x 8,1 mm
Paino: 161 g
Akku: 2900 mAh
Sony Xperia XZ ansaitsee paikkansa loistokkaiden premium-puhelinten luokassa. Sen viimeistely on tyylikäs ja varsinkin tummansininen väritys todella onnistunut. Puhelin pysyy tukevasti yhdessä kädessä, mutta ruudun koko sopii hyvin myös viiihdekäyttöön. Pöly- ja vesitiiviys takaavat toimivuuden sateessa ja hiekkarannalla – myös veden alla kuvatessa.
Loistokas pääkamera on saanut parikseen erittäin tarkan selfie-kameran. Sen kuvakulma on poikkeuksellisen laaja, joten selfie-kuvaan saa mukaan runsaasti kavereitakin. Haittapuolena oma naama hieman leviää, jos kameran vie liian lähelle. Puhelimeen kannattaa hankkia muistikortti kuville ja videoille, jottei niiden laadusta tarvitse tinkiä.
Hyvää: Laadukas viimeistely, vesitiiviys, loistavat kamerat.
Huonoa: Vain 32 Gt muistia, haasteet 4k-videoissa.
Kenelle: Kestävää, tyylikästä ja suorituskykyistä puhelinta havittelevalle.
>>Tutustu puhelimeen tarkemmin.
Pohditko puhelimen hankintaa? Tutustu muihin malleihin täällä.