Ohjelmien ja elokuvien tallentaminen kasvattaa koko ajan suosiotaan. Uusi verkkotallennuslaki velvoittaa palveluntarjoajat rajoittamaan tallenteiden säilytysajan enimmillään kahteen vuoteen.
Teksti: Hanna Kangasniemi
Jäikö katsomatta tv-sarja, josta kaikki puhuvat työpaikan kahvipöydässä? Yhä useampi suomalainen katsoo ohjelmansa nykyään tallenteina, eikä perinteinen televisio ole samalla tavalla yhteinen kokemus kuin ennen.
Noin puolet suomalaisten television katselusta on tänä päivänä muuta kuin televisio-ohjelmien katsomista perinteisellä tavalla eli silloin, kun kanava lähettää ohjelman. Ohjelmia katsotaan jälkikäteen ohjelmakirjastoista tai tallennetaan televisiosta digibokseihin tai verkkoon.
Omat tallenteet säilyvät kaksi vuotta verkkotallennuksena
Viihdepalveluissa, joissa ohjelmat tallennetaan verkkoon, on säilytystila moninkertainen kodin normaaleihin digibokseihin verrattuna. Verkosta tallenteet ovat myös katsottavissa missä ja milloin vain.
Kesästä 2017 lähtien verkkotallenteita voidaan säilyttää erilaisissa viihdepalveluissa korkeintaan kaksi vuotta. Muutos johtuu eduskunnan 2015 uudistamasta tekijänoikeuslaista ja sen tuomista muutoksista. Määräaika koskee kaikkia kotimaisia palveluntarjoajia (mm. Elisa Viihde). Maailmalla tallenteiden säilytysaika lasketaan kuitenkin päivissä tai korkeintaan muutamissa kuukausissa.
Elisa Viihteessä tallenteet säilyvät lain mahdollistaman maksimiajan
Elisa Viihteessä on aiemmin voinut säilyttää tallenteita määrättömän ajan, ellei niitä ole erikseen poistanut. Uuden lain myötä tallenteet säilyvät kahden vuoden ajan, joka on markkinoiden pisin säilytysaika. Jatkossa tallenteet siis poistuvat automaattisesti Elisa Viihteen tallennekansioista, kun ne ovat yli kaksi vuotta vanhoja. Elisa Viihteessä muutos näkyy syksyn 2017 alussa, jolloin vanhat tallenteet alkavat poistua. Lue lisää asiasta>
Elisa Viihteessä ohjelmat voi helposti tallentaa suoraan verkkoon ja tehdä vaikka jokaiselle perheenjäsenelle omat tallennekansionsa. Lempisarjojen kaikki jaksot voi tallentaa kerralla ”jatkuva tallennus” -toiminnolla. Tutustu tästä Elisa Viihteeseen.