Nina Karisalo tiesi jo lapsena, että ympäristöasiat tulisivat olemaan keskeisessä osassa hänen elämäänsä. Elisalla hän on päässyt unelmiensa työhön.
Teksti: Hanna Kangasniemi Kuvat: Paula Virta
Nimi Nina Karisalo, 39. Koulutus Filosofian maisteri, Helsingin yliopisto, biotieteellinen tiedekunta. Työ Ympäristöasiantuntija. Elisalla 10 vuotta. Harrastukset Meditaatio, jooga, puutarhanhoito ja koiran kanssa lenkkeily.
”Ympäristövastuun asiantuntijana seuraan muun muassa Elisan energiankulutusta, matkustamiseen ja tavaroiden kuljettamiseen kuluneita kilometrejä ja etätyön määrää. Lasken Elisan hiilijalanjäljen kerran vuodessa, vastaan yrityksemme hiilidioksidipäästösäästö-mittareiden laskennasta ja teen erilaisia lakisääteisiä raportointeja. Työni on laajentunut ympäristöasiantuntijan tehtävistä yhä enemmän yritysvastuun puolelle.”
Kaikesta työkokemuksesta on hyötyä uralla
”Kaikki työnteko kannattaa ja siitä saa oppia, jota voi myöhemmin hyödyntää. Tein Elisan myymälöissä asiakaspalvelu- ja myyntityötä opiskeluaikoina, yhteensä viisi vuotta. Töitä olisi riittänyt, mutta irtisanouduin, koska halusin saada opintoni valmiiksi. Kun olin saanut ensimmäisen lapseni, oli aika palata työelämään ja menin Aalto-yliopiston ympäristöjohtamisen kurssille. Hain tekemään kurssin harjoittelujaksoa Elisalle, jossa oli juuri alettu satsata ympäristövastuuseen. Silloin kokemukseni ja tietämykseni Elisan tuotteista ja palveluista oli avuksi. Se vaikutti myös, kun lopulta hain ympäristöasiantuntijan paikkaa.”
Tiesin jo 6-vuotiaana mitä haluan isona tehdä
”Kuusivuotiaana kuulin radiosta ohjelman, jossa kerrottiin Saksan happosateista. Asia jäi vaivaamaan ja tuli vahva ajatus, että isona haluan jotenkin olla vaikuttamassa ympäristöasioihin. Sen jälkeen opiskelujeni ja työurani punainen lanka on ollut halu auttaa ihmisiä ja vaikuttaa siihen, että ympäristö ja luonto säilyvät elinkelpoisina.”
Yritysvastuun merkitys kasvaa koko ajan
”Ennen koettiin, ettei yrityksiä koske kuin oman henkilöstön tai palveluiden ja tuotteiden asiat. Nykyään on ajateltava koko ajan laajemmin. Oma työni alkoi ympäristövastuun parissa, mutta olen nykyään kehittämässä Elisan yritysvastuun eri alueita.
Yritysvastuuseen kuuluvat ympäristöasioiden lisäksi muun muassa yksityisyyden suojan ja tietoturvan sekä ihmisoikeuksien, kuten tasa-arvon ja syrjinnän kysymykset. Ei riitä, että varmistamme oman henkilökunnan tai omien palveluidemme eettisyyden. Meidän on mietittävä koko arvoketjua ja katsottava toimintaamme paitsi henkilökunnan ja asiakkaiden myös esimerkiksi erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden ja sijoittajien näkökulmasta. Meidän on tunnettava myymiemme tuotteiden toimitusketju ja tiedettävä, millaisia vaikutuksia tuotteiden kuljetuksella ja valmistamisella on ympäristöön.
Voimme vaikuttaa ja luoda mahdollisuuksia
”Yritysvastuuta pitää ajatella laajasti, mielellään maailmanlaajuisesti. Voimme vaikuttaa siihen, miten maailman toisella laidalla selvitään ja voidaan elää.
Seuraavan yritysvastuutyöpajan aiheemme onkin YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitetta ja niihin sitoutuminen. Elisalla on yrityksenä tässä paljon mahdollisuuksia. Kehitämme välineitä, joilla terveydenhoito saadaan yhä useamman saataville, tuemme innovaatioita, joilla muutetaan maailmaa. Esimerkiksi Elisan IoT-ekosysteemin avulla kehitettyjen palveluiden avulla voidaan tehostaa toimintoja, säästää energiaa sekä mahdollistaa vaikkapa etäsairaanhoitoa ja vanhusten palveluja alueille, joihin niitä ei muuten saataisi.
Yksi esimerkki on Elisa Innovation Challengen voittajayritys Foller, joka kehitti Elisan IoT -palvelualustalle ratkaisun, jossa sensorit ”haistavat” ruuan vanhenemisen ja ruoka voidaan hinnoitella saman tien uudelleen, jotta ruokahävikki vähenisi.
Vaikka maailmassa on monia vaikeita ongelmia ratkaistavana, on parempi luoda uusia mahdollisuuksia ja toivoa kuin syyllistää .”
Yritysvastuu koskee kaikkia työntekijöitä
”Jokainen voi valinnoillaan ja työllään vaikuttaa siihen, miten tavoitteet toteutuvat. Meillä on erilaisia työryhmiä, joissa pohditaan muun muassa vastuullisen hankinnan, sosiaalisen vastuun ja energiatehokkuuden kysymyksiä tasaisin väliajoin.
Yritysvastuu on jatkuvaa kehittämistä, ja se koskee meitä kaikkia. Se on valintoja: millä kuljemme työmatkamme, paljonko matkustamme, kuinka paljon teemme etätyötä ja käytämmekö uusiutuvia energiamuotoja. Elisalla tehdään esimerkiksi keskimäärin seitsemän etätyöpäivää kuukaudessa. Hiilijalanjälkeämme olemme pienentäneet 80 prosenttia kolmessa vuodessa. Meidän kaikkien on mietittävä, millaisen maailman teemme jälkipolville.”
Jokainen tarvitsee jonkun, joka uskoo häneen
”Olen ollut onnekas, koska minulla on ollut ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua ja uskoneet minuun. Minulla oli joitain vuosia sitten kasvain ja elin jonkin aikaa epätietoisuudessa siitä, onko se hyvän- vai pahanlaatuinen. Silloin vahvistui entisestään ajatus, että niin parisuhteessa kuin työpaikallakin pitää olla hyvä olla ja elää, ja siitä pitää pitää kiinni. Minulla on ollut onni saada esimiehiä, jotka ovat vahvistaneet itsetuntoani ja luoneet hyvän pohjan kehittymiselleni. Se on auttanut minua kasvamaan ihmisenä ja työssäni.
Pitää olla aikaa myös rentoutumiseen
”Olen perehtynyt stressinhallinta- ja meditaatiokirjallisuuteen ja löytänyt itselleni toimivia tapoja irrottautua kiireestä ja stressistä. Joogaan, meditoin, hoidan puutarhaa ja liikun luonnossa Helmi-koiran kanssa.
Suurin inspiraationi ovat olleet Ekhard Tollen kirjat. Helppo tapa kokeilla meditaatiota on hengittää syvään ja ikään kuin sukeltaa itseen navan kautta. Kädet voi asettaa johonkin tiettyyn asentoon, vaikka kaulalle ja hengittää vain hyvin syvään. Se toimii ihmeellisen hyvin.”
Kolme asiaa, jotka työ on minulle opettanut
- Tärkeimmät ideat syntyvät hiljaisuudesta. Kun on mieli rauhassa, huolet häviävät ja luovuus herää.
- Innostu monenlaisista asioista, se vie aina eteenpäin.
- Etsi itsellesi mentori, jolta saat tukea ja kannustusta urallasi.