Ladataan sivua...

Nokia

Nopea toimitus ja joustavat maksuvaihtoehdot, jopa kolmen vuoden takuu puhelimille ja tableteille. Osta verkosta, käy myymälässä tai tilaa asiakaspalvelusta 0800 94200

Nokia

Nokia on alunperin suomalainen yritys, joka oli aikoinaan maailman johtava puhelinvalmistaja. 150-vuotisen historiansa aikana Nokia on ehtinyt valmistaa matkapuhelinten lisäksi myös kumisaappaita, televisioita ja jopa paperia. Nokian ensimmäinen puhelin ilmestyi vuonna 1992 – samana vuonna kun Jorma Ollilasta tuli Nokian toimitusjohtaja. Nokia otti ison harppauksen kohti puhelinvalmistajien kirkkainta koroketta ostettuaan vuonna 2007 ruotsalaisen Erikssonin. Samana vuonna markkinoille tullut iPhone oli alkusoittoa Nokian alamäelle. Amerikkalaisen haastajan myötä, puhelinliiketoiminta lähti yllättävän jyrkkään laskuun. Lopulta vuonna 2013 koko matkapuhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille kanadalaisen Stephen Elopin ollessa Nokian ruorissa. Nokia siirtyi puhelinliiketoiminnan myytyään kokonaan verkkoinfrastruktuurin, teknologiakehityksen sekä lisensoinnin pariin. Nokia-brändi palasi takaisin juurilleen vuonna 2015, jolloin suomalaistaustainen HMD Global Oy osti maailmanlaajuisen yksinoikeuden Nokian tavaramerkin käyttämiseen. Lisenssointisopimus matkapuhelimien ja tablettien valmistukseen solmittiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.