Katarina Wennstam uskoo fiktion voimaan muuttaa maailmaa

Kirjailija Katarina Wennstam puhuu naisiin kohdistuvasta väkivallasta niin kirjoissaan kuin mediassakin. Varjot-kirjassa pohditaan myös kostoa.

Teksti: Susanna Lehmuskoski Kuvat: Paula Virta

 

Eihän noin tehdä, lähdetä upeasta, varmasta työpaikasta Ruotsin yleisradiossa vapaan kirjailijan epävarmalle uralle!

Tätä Katarina Wennstam sai kuulla, kun vuonna 2007 otti lopputilin rikostoimittajan työstä ja päätti omistautua kirjoilleen. Wennstam vastasi ihmettelijöilleen, että kylläpä näin vaan tehdään.

Hän oli kirjoittanut jo kolme kirjaa ja tahtoi uppoutua kirjoittamaan lisää ilman ajan jakamista päivätöiden kanssa. ”Vaikka se tuntui jyrkänteeltä hyppäämiseltä.”

Katarina Wennstam vaihtoi varman työpaikkansa Ruotsin yleisradiossa vapaan kirjailijan epävarmaan uraan. 

Kirja kerran vuodessa

Siitä lähtien hänen kirjoittamistahtinsa on ollut kirja vuodessa. Hän on kirjoittanut jo kolme kirjaa sen jälkeen, kun nyt suomeksi ilmestynyt Varjot ilmestyi Ruotsissa 2014.

Varjot on vangitseva rikosromaani naisista, jotka ryhtyvät kostamaan miehille, jotka vihaavat naisia.

“Varjoja kirjoittaessani pohdin kostamista ja varsinkin sitä, mitä tapahtuu kostajille. Monesti kostoa ihannoidaan. Kosto saattaa vaikuttaa oikeutetulta ja helpoltakin. Mutta väkivallan väkivallalla kostava ihminen muuttuu väistämättömästi tekonsa jälkeen. Jos on päättänyt liata kätensä, entiseen ei ole paluuta”, miettii Katarina Wennstam.

Hän on tullut Tukholmasta Helsinkiin Jännitystä elämään -dekkaritapahtumaan. Tiiviin visiittipäivän jälkeen hän saa jännitystä omaan elämäänsä kiiruhtamalla kentälle ja ehtimällä juuri ja juuri myöhäiselle lennolle takaisin kotiin Tukholmaan.. Siellä hänellä on kaksi esiteini-ikäistä lasta ex-puolisonsa kanssa.

Älä joudu uhriksi

Älä pukeudu minihameeseen, älä humallu, älä liiku pimeällä.

Näitä kieltoja Wennstam ihmettelee, ja niiden pohtiminen − koston ohella − oli toinen asia, mitä hän halusi Varjoissa tutkiskella.

”Meitä naisia neuvotaan toimimaan ja elämään niin, että emme joutuisi uhreiksi. Pojille ei sanota koskaan, että älä mene jalkapallo-otteluun, voit joutua jalkapallohuligaanien rökittämäksi. Ja jos siellä ottelussa köniin tulee, ei pojille sanota: miksi menit?”

Miksi menit? Tätä uhrin syyllistämistä Wennstam ei voi sietää.

Hänen mukaansa myös murhatusta tanskalaistoimittajasta Kim Wallista puhutaan Ruotsissa ihmetellen. Kysytään, miksi hän meni sukellusveneeseen – vaikka hän meni sinne tekemään toimittajan työtään.

Miksi menit? Tätä uhrin syyllistämistä Wennstam ei voi sietää.

“Se on käsittämätöntä, samoin kuin se, että edelleen vuonna 2017 monet ovat sitä miltä, että raiskaus ja kotiväkivallan uhriksi joutuminen ovat naisen omaa syytä.”

Varjot-kirjassa on kohtaus, jossa poliisi kehottaa tiedotustilaisuudessaan miehiä varovaisuuteen. Jos he eivät noudata erityistä varovaisuutta, he voivat päätyä uhreiksi.

“Se on kirjani tärkein kohtaus, kirjoitin koko teoksen sen ympärille.”

 

Katarina haluaa muuttaa maailmaa ja ottaa kymmenminuuttisensa televisiossa aina, kun ilmaantuu mahdollisuus nostaa esille tärkeitä asioita.

Fiktio muuttaa maailmaa

Katarina Wennstam on käsitellyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista alistamista kirjoissaan yli 10 vuotta. Lisäksi hän puhuu näistä asioista näkyvänä mediapersoonana.

”Haluan muuttaa maailmaa. Otan kymmenminuuttiseni televisiossa aina, kun ilmaantuu mahdollisuus nostaa esille tärkeinä pitämiäni asioita.”

Tämän syksyn #metoo-kampanjan vaikutuksia Wennstam pitää mullistavina.

“Ahdistelusta ei enää vaieta. Maine ja raha eivät enää suojele ahdistelijoita. Jotain hyvin kulttuurisesti merkittävää on tapahtunut tänä syksynä.”

Vaikka Varjot-romaani puhuu äärettömän tärkeitä yhteiskunnallisista asioista, se on myös viihdyttävä kirja, jännäri, jota on vaikea laskea käsistä ennen viimeistä sivua.

Varjoissa-romaanissa naamioituneet kostajat etsivät käsiinsä väkivallantekijät, jotka ovat periaatteessa jo tuomionsa sovittaneet. Kesäisen Tukholman yössä liikkuu naamioitunut joukko, jonka mielestä nuo miehet eivät ole oppineet mitään eivätkä heidän asenteensa ole muuttuneet. Siksi joukolla on koston käsikirjoitus valmiina.

“Fiktion kirjoittaminen on tehokkaampi tapa muuttaa maailmaa kuin uutisten tekeminen”, sanoo Katriina Wennstam.

Tutustu Katarina Wennstamin tuotantoon.

Lue Katarina Wennstamin Varjot.