Näin lomavideoistasi tulee hittejä

Hyvällä suunnittelulla teet kivoja kesävideoita, jotka eivät jää vain puhelimen muistin täytteeksi. Lue palkitun matkabloggari Sanna Walleniuksen vinkit onnistuneisiin lomavideoihin.

Teksti: Hanna Kangasniemi

1. Näe ja havainnoi

Katso ympärillesi ennen kuin alat kuvata. Tee havaintoja, aisti tunnelmia ja poimi kiinnostavia yksityiskohtia. Näin kuvaaminen ei jää sattumanvaraiseksi räiskimiseksi. Sama ohje pätee myös valokuvaamisen suhteen.

2. Yllätä aiheilla

Kuvaa arkea, asioita, joita kaikki eivät kuvaa. Lomavideo turistinähtävyyksistä ei kiinnosta niin paljon kuin tilannevideo matkan varrelta. Pienikin aihe voi olla paljon kiinnostavampi kuin vaikkapa yleiskuva miljoonien muiden jo kuvaamalta Pietarin kirkon aukiolta.Tutut ihmiset syömässä eväitä rannalla tai kaupanteko paikallisessa basaarissa päihittää paikallisen tuomiokirkon aukion mennen tullen. Muista, että ihmiset ovat lähes aina kiinnostavampia kuin maisemat.

Muista myös musiikki, joka elävöittää aina videota. Selvitä kuitenkin ensin musiikin käyttöoikeudet!.

Katso Sannan Mallorcan autoilu musiikin kera.

Älä pelkää heittäytymistä ja heikkouksiesi julki tuomista. Katso, miten Sannan kävi huvipuistossa.

3. Vaihtele kuvausetäisyyksiä

Hyvässä videossa on sekä yleiskuvaa että lähikuvaa. Vaihtele siis kuvausetäisyyksiä mutta hallitusti. Liikaa ei kannata kikkailla. Vältä myös turhaa zoomailua, joka tekee videosta rauhattoman.

4. Vaihtele kuvakulmia

Älä kuvaa pelkästään seisomakorkeudelta. Erilaisilla ja yllättävillä kuvakulmilla saa elävyyttä videoihin. Kuvaa välillä vaikka maan tasalta tai yläkulmasta. Pieni jalusta voi auttaa kuvakulmien toteuttamisessa.

5. Tee videoon tarina ja vältyt turhalta editoinnilta

Editoiminen on nykyään helppoa kännykällä. Vielä helpommalla pääsee kuitenkin, jos ei tarvitse editoida. Turhaa editointia voi välttää miettimällä videoon valmiiksi tarinan. Jos on vaikka tarkoitus kuvata veneretkeä, voi kuvata matkallelähdön valmistelut, matkan lähtöpaikalle, veneestä maisemaa, tekemistä ja yksityiskohtia ja loppukommentit seurueelta.

6. Heittäydy hetkeen ja anna kamera lasten käsiin

Perhe ei välttämättä suostu kuvattavaksi. Varsinkin jos mukana on teini-ikäisiä. Madalla kynnystä osallistua videoon ja heittäydy itse kuvattavaksi. Anna kamera lapsille ja ole kuvissa ilman turhaa itsesensuuria. Näin tulee hauskempia videoita ja muutkin suostuvat todennäköisesti auliimmin kuvattaviksi. Nuorilla on myös usein esimerkiksi snapchattaamisesta saatua taitoa videoiden tekemiseen ja tuore ote kuvaamiseen.

7. Viimeistele video tekstein

Videoon on helppo lisätä editointiohjelmalla alku- ja lopputekstit. Näin myös videosta näkee heti, milloin ja missä se on kuvattu.

8. Kokeile ja harjoittele

Harjoittele some-videoilla spontaania tekemistä: testaa Snapchat, Instagramin Stories ja Facebook-live. Reaaliajassa tapahtuvat videosovellukset ovat hyvä tapa opetella rentoa kuvaamista ja kameralle esiintymistä. Samalla oppii rakentamaan tarinaa jo kuvatessaan, eikä erillisiä editointiohjelmia edes tarvita.

Hyviä kännykkävideoiden editointiohjelmia: GoPro Quik, Adobe Premiere Clip, FilmoraGo

Vinkit antoi matkabloggaaja Sanna Wallenius. Lue Sannan blogia walleni.us

Lisää aiheesta:

Upgreidaa videosi ja kuvaa dronella.

Jos haluat videoistasi astetta ammattimaisemman näköisiä, tutustu DJIn Osmo Mobile -kuvauskahvaan.