Henkilökohtaisesti suhtaudun kyberiin intohimoisesti, ja käytän paljon vapaa-aikaani erilaisten CTF-haasteiden, pluralsightin ja alan blogien parissa. Rakentelen erilaisia labraympäristöjä, joita rikon, murran tai muuten kaltoinkohtelen ja seuraan millaisia jälkiä näistä jää järjestelmiin.
Minulle tärkeintä on edelleen halu oppia ja kehittyä. Olen oivaltanut sen, että oppiminen ja kehittyminen ei vaadi yleensä tunteja naama kiinni kirjassa kerralla, vaan useita yksittäisiä hetkiä päivän mittaan. Näin toimimalla sisäistettävät määrät pysyvät maltillisina ja helposti sisäistettävinä, eikä mieli pääse kuormittumaan.
IT elää aina: uutta tulee ja menee, taustalla vaikuttavat periaatteet, protokollat ja järjestelmät muuttuvat kuitenkin paljon hitaammin. Mitä paremmin tuo niin sanottu perushuttu on hallussa, sitä paremmin uusia asioita sisäistää ja ymmärtää.
Toisaalta aiemmasta työkokemuksesta ravintolassa on jäänyt ajatusmalli, että annetuilla komponenteilla voi tehdä gurmeeta tai pikaruokaa riippuen ihan siitä, miten itse valitsee. Myöskin ainakin itselle on ollut avartavaa ja hyödyllistä oppia muistamaan, että välillä pitää pysähtyä miettimään mikä on oman tekemisen vaikutus ympärillä olevan organisaation tekemiseen, ja sitä kautta, mitä sellaista voin tehdä, mikä tukee ympärillä olevia tuhansia liikkuvia palasia, silloin oma työ alkaa olemaan huomattavan merkityksellistä lopun viimein pienillä asioilla. Jedi mestari Yodalta opin jo pienenä, että "do or not, there is no try".
Kuulun niin sanottuun neurokirjoon, ja nuorempana minulla oli enemmän tai vähemmän oppimisvaikeuksia, kuitenkin tuen ja kokemuksen kautta syntyi oivallus, että oppimaan pitää myös oppia samaan tapaan kuin vaikka lenkkeilemään pitää oppia.
Yksi tapa ei sovi kaikille, mutta kaikille on olemassa toimiva tapa, ja itselle sopivan tavan löytämiseen menee aikaa ja vaivaa, mutta se palkitsee varmasti. Olen ollut mukana vapaaehtoisena tukemassa oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia nuoria, ja huomannut että jokainen on kykenevä oppimaan uutta – vaatii vain aikaa löytää itselle sopivat oppimisen tavat. Samanaikaisesti kannattaa kaikin voimin vastustaa ajatusta siitä, että itse ei vain ole kykenevä oppimaan. On myöskin hyvä huomata, että oma oppiminen muuttuu iän myötä. Vaikka ei olisi ollut koulussa ns. hyvä oppija, sitä voi olla myöhemmin elämässä.
Elisalta löytyy ihan hullun paljon osaamista, ja ihmisiä jotka mielellään auttavat kun pyytää. Lisäksi meillä on erittäin laajasti yhteistyökumppaneita, joilta tavalla tai toiselta saa apua osaamisensa kehittämiseen. Nämä ovat äärimmäisen arvokkaita asioita oman oppimisen ja kehittymisen kannalta ja niitä kannattaa hyödyntää.
