Kolme asiaa kehittäjän arjessa

joista Elisan Head Of Digital Operations Antti Seppälä huolehtii 

Hyvä johtaminen on Elisan kulttuurin keskiössä. Asiantuntijoiden johtaminen modernissa softatalossa on asiantuntijoiden parhaan onnistumisen mahdollistamista. Johtaja luotsaa asiantuntijoita oikeaan ilmansuuntaan ja varmistaa, että tulevaisuuden muuttuvia tilanteita ovat ratkomassa monitaustaiset ja uusien, kulkemattomien polkujen löytämiseen kykenevät tiimit ja osaajat.

Tarkemmin ottaen, mistä kolmesta asiasta Head of Digital Operations Antti Seppälä työssään huolehtii?

1. Teknisten osaajien oma päätösvalta

Antti itse tuli taloon syyskuussa 2010, eli kokonaiset 11 vuotta sitten. Jo tuolloin Elisalla kehitettiin uusia, innovatiivisia palveluita uusimpia teknologioita hyödyntäen, ja visiona oli olla moderneja kuluttajapalveluita kehittävä softatalo. Antti työskenteli ohjelmistokehittäjänä, ja kun hänen tiiminsä kehittämästä palvelusta tuli julkipilven käytön edelläkävijä, huomasi Antti tietävänsä aiheesta aika paljon. Hänestä tuli tiiminsä DevOps-asiantuntija ja arkkitehti.

Viiden vuoden jälkeen hän siirtyi asioiden johtamisen lisäksi johtamaan myös ihmisiä. Nykyisin Antti toimii erilaisia mahdollistajia Elisan sisäisten tiimien käyttöön kehittävän osaston vetäjänä. Antin osaston ihmiset puuhaavat niin syvän päädyn automaatiohankkeita, verkko-optimointeja kuin ohjelmistokehitystä.

”Nykyinen tehtäväni on pitää osaston isot rattaat pyörimässä, huolehtia budjetista ja resursseista, rekrytoida uutta osaamista sekä kaupitella osaamistamme talon sisällä automaatiota tarvitseville sidosryhmille. Silti olen mukana myös kehittäjien arjessa ja haluan, että minulla on näppituntuma siihen, mitä backlogeilla on”, Antti kertoo.

Luottamus teknisessä organisaatiossa syntyykin Antin mukaan siitä, että myös isoja rattaita pyörittävä johtaja ymmärtää tekniikan päälle ja pystyy siksi keskustelemaan tekijöiden kanssa käytännön asioista. Oikeastaan johtaja sanana tuntuu Antista jopa vähän erikoiselta. Asiantuntijat kun päättävät useimmista asioista itse ja Antti on pikemminkin suuntaa näyttävä mahdollistaja.

”Mielelläni pysyn kärryillä ihan arkipäivän huolista ja kohtaan ihmisiä työkavereina. Haluan kuulla teknisten ongelmien parissa työskentelevien ihmisten ajatuksista ja tarpeista. Lisäksi olen utelias ja haluan pitää itseni tietoisena, missä maailma menee tekniikan kehityksessä ja mitä uusia mahdollisuuksia se tuo meille”, Antti sanoo.

On tärkeää, että asiantuntijoille turvataan vapaus ja oma päätösvalta ratkaista ongelmia parhaaksi katsomallaan tavalla.

2. Yhteinen suunta

Teknisten asiantuntijoiden työstä tekee mielekkäämpää myös se, että yhteinen suunta on selkeäksi mietitty. Omia polkuja pitkin sooloilu veisi fokusta ja mielekkyyttä koko osaston työltä.

”Johtajien tehtävä on huolehtia koko firmalle edullisten yhteisten tapojen löytämisestä ja että kaikkien ääni tulee kuulluksi. Useimmat myös arvostavat rajoja ia selkeitä suuntaviivoja. Annetaan tilaa tehdä päätökset, mutta yhteinen suunta on mietitty ja sinne opastetaan”, Antti pohtii.

Antin mielestä yksilöt pitää tuntea hyvin, jotta jokainen saa myös sen tuen, mitä tarvitsee.

”Toimistolla ollessa ihan vain kiertelen ja moikkailen. Uskon myös työajan ulkopuoliseen hauskanpitoon, sillä siinä syntyy myös ymmärrystä puolin ja toisin”, Antti kuvailee.

Hänen mielestään paras onnistumisen tunne hänen työssään johtajana tuleekin sen huomaamisesta, että työtiimit onnistuvat ja kuljetaan yhdessä siihen suuntaan, kun pitäisikin. Kun henkilöstö on tyytyväistä ja kuvio toimii, näin myös tapahtuu.

3. Diversiteettiä vaaliva rekrytointi

Antin mukaan yksi johtajan tehtävistä on myös sen varmistaminen, että erilaisten ihmisten vahvuudet tulevat esiin ja tapahtuu kehittymistä. Elisalla halutaan rakentaa yhä useammin cross-functional-tiimejä, jotka koostuvat eri taustaisista ihmisistä, joilla on erilaiset vahvuudet.

”Yhä useammin työmme on muutakin, kuin pelkkää raakaa koodaamista. Useissa tehtävissä käsitellään yhä enemmän esimerkiksi asiakaskokemuselementtejä tai kysytään kommunikaatiotaitoja”, Antti toteaa.

Antti kertoo vastikään kirjoittaneensa työsopimuksen uuden osaajan kanssa, jonka valinnan kohdalla tehtiin tietoinen päätös lähteä uuteen suuntaan. Kun kaikilla tiimissä ei ole samanlaista taustaa, koko tiimi saa uutta perspektiiviä. Sen on oltava nimenomaan tietoinen valinta.

”Valintoja täytyy tehdä tietoisesti. Muuten kuka tahansa ajattelisi automaattisesti rekryä tehdessä, että onpas oman itsen kaltainen kiva hakija, kun ajatukset heti synkkaavat. Se on inhimillistä, mutta ei kannata”, Antti sanoo.

Antin mukaan Elisalla ollaan kulkemassa yhä enemmän siihen suuntaan, että yksi tiimi omistaa yhden end-to-end-asiakaskokemuksen kokonaan. Näin kehittäjät osallistettaisiin myös liiketoimintaongelmien ratkaisuun. Tällöin esimerkiksi Elisa Viihteen sisäänkirjautuminen ratkaistavine ongelmineen, palvelun tasoineen ja tavoitteineen voisi olla kokonaan yhden kehitystiimin omistama.

”Tällainen teknisestä yhä luovammaksi ja laajemmaksi käyvä ajattelu ja ongelmanratkaisu kysyy nimenomaan diversiteettiä ja sitä, että tiimissä on erilaisia ajattelijoita”, Antti sanoo.