Scrum Master Harri Määttä -

"Elisa on juuri sopivan kokoinen talo ohjelmistokehittäjälle.” 

Scrum Master Harri Määttä kehittää mobiilidevaajien työkaluja Elisan Site Reliability Engineering -tiimissä. Elisaa hän suosittelee työpaikaksi ohjelmistokehittäjälle, joka haluaa työskennellä tuoreiden teknologioiden kanssa ja varmistaa monipuoliset kasvumahdollisuudet uralleen.

“Olemme sen verran pieni ohjelmistokehityksen yksikkö, että tunnen kaikki kollegani, eikä korporaationihkeys löyhkää jo ulko-ovella. Toisaalta olemme sen verran iso talo, että meillä on rahaa kehitysprojekteihin”, Harri listaa.

Ison talon etuina Harri pitää erityisesti elisalaisten Scrum Mastereiden yhteisöä, jossa on mahdollisuus pallotella eteen pulpahtelevia ongelmia isommallakin porukalla. Ohjelmistokehittäjien joukosta löytyy kattavasti muutakin syväosaamista – esimerkiksi pilviteknologioista ja tietokannoista.

Tärkeää Harrille on myös varma palkanmaksukyky, sillä tällä mobiilikehityksen konkarilla on vahvasti muistissaan uran alkuvaiheet, jolloin työt ensin vähenivät tipotellen ja sitten loppuivat kokonaan turbulentilla ajanjaksolla IT-alalla.

“Koen Elisan vakaana työnantajana, vaikka alalla muutoin onkin jatkuvaa muutosta”, Harri kiteyttää.

Elisa tarjoaa ohjelmistokehittäjälle röykkiöittäin uramahdollisuuksia

Elisalla devaaja voi suuntautua esimerkiksi mobiilikehitykseen, web-kehitykseen, taustajärjestelmiin, laiteläheiseen ohjelmointiin ja monenlaisiin muihin teknologioihin. Jos suuremmat kuviot kutkuttavat yksityiskohtien sijaan, myös ohjelmistoarkkitehdin polku on avoinna.

Harri itse hyödynsi Elisan etenemismahdollisuuksia laajentamalla ohjelmistokehittäjän rooliaan Scrum Masteriksi pari vuotta sitten. Nykyisin hän työskentelee Scrum Masterina kahdelle ohjelmistokehitystiimille, joista toinen on monelle suomalaiselle tuttu Elisa Viihde -palvelu.

“Scrum Masterin työ toi minulle lisää näkökulmia sovelluskehitykseen. Nyt työssäni on enemmän ihmisten kanssa työskentelyä, kuten keskustelua tulevasta kehitystyöstä kehittäjien ja liiketoiminnan kanssa”, Harri kertoo.

Scrum Master -roolinsa lisäksi Harri uudistaa Elisan mobiilikehittämisen työkaluja ja ympäristöä. Hän vastaa esimerkiksi koodinhallintatyökalujen, automatisoinnin ja analytiikkatyökalujen kehittämisestä.

“Täällä kehittäjä pystyy vaihtamaan roolia halutessaan. Käytetyt teknologiat ovat aivan tuoreita ja tiimitkin voivat osittain valita, millaisiin projekteihin ne tarttuvat sekä millaisia teknologioita valikoimme”, Harri täsmentää.

Elisalaisena pääset osallistumaan mobiilikehittämisen tapahtumiin ja kursseille

Harri tunnetaan myös innokkaana osaamisen jakajana softakehittäjien yhteisöissä. Hän muun muassa järjestää tuttujensa kanssa Elisan ja muiden alan yritysten sponsoroimaa React Finland -tapahtumaa, jossa jopa yli kolmesataa React- ja React Native -kehittäjää kokoontuu useaksi päiväksi yhteen oppimaan suoraan alan huippuammattilaisilta.

Joka vuosi Elisan mobiilikehittäjille varataan liput tapahtumaan, jotta he pääsevät imemään uutta tietoa ja inspiraatiota työhönsä.

“Töissä usein vinkkaamme kiinnostavista kursseista toisillemme. Esimerkiksi pari viikkoa sitten kävin sivistämässä itseäni Google Cloud -kurssilla”, Harri kertoo.

Jatkuva uuden oppiminen onkin Elisalla elinehto, jotta Harri pystyy kumppaneineen uudistamaan teknologia-stackia viimeisimmillä teknologioilla:

“Esimerkiksi 5G-verkko voi mullistaa mobiilikehityksen milloin tahansa. Jo 4G-verkko toi tullessaan TikTokit ja Instagram-storyt, joista kukaan ei osannut 15 vuotta sitten edes haaveilla”, Harri havainnollistaa.

Millaisella teknologia-stackilla Harrin tiimi työskentelee juuri nyt?

GitHub Actions

“Teemme parhaillaan siirtymää kohti GitHub Actionsia CI/CD-työkaluna, jolla hiljalleen korvaamme vanhojen Jenkins-pohjaisten sovellusputkien toimintaa. Näillä pyrimme helpottamaan koodin kääntämistä ja julkaisua eri alustoille.”

React Native

“React Nativella voimme pyörittää tuotekehitystä pienellä porukalla niin mobiililaitteille kuin webin puolelle.”

Swift ja Kotlin

“Näitä kieliä käytämme pääosin isoimmissa projekteissa.”

Flutter

“Otimme hiljattain kokeiluun Flutter-projektin, joka on kehittäjien antaman palautteen perusteella osoittautunut lupaavaksi teknologiaksi.”