Venla Hänninen

Venla kipusi esihenkilöksi Elisalla oma asenne valttikorttinaan

Myynnillisen asiakaspalvelun Palvelupäällikkö Venla Hänninen tekee jo neljättä esihenkilörooliaan Elisalla, vain 31-vuotiaana. 

Välivuottaan alun perin Elisan myymälään viettämään tullut Venla on ottanut suuria harppauksia kasvupolullaan tähän pisteeseen. Tärkeintä Venlan mukaan on ollut oma asenne, joka on kuljettanut häntä Elisa-uralla eteenpäin. 

Elisalla vastuuta saa jos tahtoa piisaa – Venlaa ei ole uraunelmiensa tavoittelussa jarrutettu 

Kipuaminen Elisan Myymälämyyjästä Palvelupäälliköksi on Venlan mukaan mahdollista jokaiselle, jolla on tarpeeksi tahtoa. 

Venla on itse aloittanut uransa Elisan myymälässä. Tällä hetkellä hän vastaa koko asiakaspalvelun myynnin suunnittelusta ja toteutuksesta alueellaan Palvelupäällikkönä. Se ei ole suinkaan onnenkantamoista, vaan Venla on itse halunnut ottaa vastuuta. Ja siinä häntä ei ole Elisalla estelty. 

“Olen luonteeltani eteenpäinpyrkivä ja aika kunnianhimoinen tyyppi. Se on myös otettu huomioon täällä. Vastuuta olen saanut Elisalla aina, kun olen ollut sen valmis kantamaan. Kyllä minä sanoisin, että kaikki lähtee itsestä. Jos jotain haluaa, se pitää uskaltaa sanoa ääneen”, Venla kertoo. 

Ensimmäinen esihenkilörooli Elisalla oli jännittävä paikka Venlalle. Omaa ammatti-identiteettiään vielä tuolloin hakenut Venla tiesi seisovansa kynnyksellä, jonka ylittäminen vaatisi aimo annoksen asennetta.

“Olihan se jännittävä paikka nuorelle, kun tarjottiin niin paljon lisää vastuuta. Muistan miettineeni, että olisiko minusta tähän hommaan oikeasti. Niin minut kuitenkin valittiin Myymäläpäälliköksi Elisalla 24-vuotiaana. Oli hieno huomata, että täällä ikää enemmän merkitsee oma osaaminen ja asenne”, Venla iloitsee.

Venlan oma asenne poiki siis hänelle ensimmäisen esihenkilötehtävän Elisalla. Se todisti ennen kaikkea Venlalle itselleen, että omalla tahdonvoimalla voi pötkiä pitkälle. 

“Lopulta kaikki meni enemmän kuin hyvin. Onnistuimme tiimini kanssa nostamaan tuloksellisesti haastavan myymälän yli tavoitetasojen, ensimmäistä kertaa vuosiin. Jos on tahtoa ja päättäväisyyttä, täällä voi päästä mihin vain itse haluaa”, Venla summaa. 

Esihenkilöt ovat auttaneet Venlaa löytämään itsensä ylittämisen mentaliteetin   

Niin Myymälämyyjänä kuin esihenkilöasemassa Elisalla pyritään kehittymään työssä aina vähän paremmaksi. Venla kertoo, että esihenkilöiden valmentava ote on poikinut itsensä ylittämisen hetkiä kerta toisensa jälkeen.  

“Elisan valmentava johtaminen on antanut lisää uskoa omiin kykyihini. Rima on laitettu minulle korkealle, koska on luotettu, että minä pystyn kyllä. Esihenkilöideni luottamus minuun on luonut uskoa jännittävissä paikoissa. Ennen saatoin miettiä, että pystynkö tähän, mutta nykyään tiedän jo, että kyllä pystyn”, Venla kertoo hymyillen. 

“Elisan valmentava johtaminen on antanut lisää uskoa omiin kykyihini. Rima on laitettu minulle korkealle, koska on luotettu, että minä pystyn kyllä.”

Venla kiittelee siitä, että johtaminen on Elisalla niin hyvää. Erityisesti Venlan mieleen on jäänyt hänen entinen esihenkilönsä Pauli, joka on ollut tärkein suunnannäyttäjä Venlan uralla.

“Olen saanut jokaiselta esihenkilöltäni tärkeitä oppeja matkan varrella. Oman työurani mieleenpainuvin henkilö on entinen esihenkilöni Pauli. Hän näki minussa potentiaalia ja valitsi minut Myyntiryhmäpäälliköksi asiakaspalveluun. Pauli uskoi, että minun asenteellani homma hoituisi. Hän pyysi minua asettamaan omat tavoitteeni sinne, mihin muut eivät vielä uskaltaneet niitä piirtää. Se on kulkenut hyvänä oppina läpi työurani. Pauli oli esihenkilönäni juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan”, Venla kertoo. 

Venlan ei tarvitse istua valmiiseen muottiin – Elisalla jokainen voi ansioitua omana persoonanaan 

Venla kertoo, että jokainen voi toteuttaa uraunelmiaan Elisalla oma persoona ja asenne valttikortteinaan.

“Elisalla jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Minun ei ole ikinä tarvinnut istua mihinkään muottiin. Tietyt raamit tekemiselle on annettu, mutta saan tehdä johtamistyöstä omannäköistäni täällä. Siitä tykkään”, Venla summaa.  

Omalle persoonalleen ominaiseksi Venla mainitsee kehittymishalun. Sen siivittämänä polku haastavampiin esihenkilötehtäviin on ollut luontainen reittivalinta Elisalla. Venla kokee, että vastuun myötä hän on ottanut myös valtavia henkisiä harppauksia. “Elisalla on hyvä ilmapiiri kasvamiselle ja uusien mahdollisuuksien löytämiselle, jos tahtoa löytyy. En minä silloin 21-vuotiaana tiennyt, mitä haluan urallani tehdä. Elisalla ajatus on kirkastunut ja olen löytänyt oman leipälajini myynnistä ja ihmisten johtamisesta. Sanoisin, että täältä löytyy varmasti jokaiselle persoonalle oma polku”, Venla summaa.