Puhelinten kiertotalous on osa kestävää tulevaisuutta

Elisa on yksi Suomen suurimmista puhelinten jälleenmyyjistä. Haluamme kasvattaa käytettyjen ja kunnostettujen puhelinten myyntimäärää. Puhelimen elinkaaren pidentäminen on merkittävä tapa pienentää laitteen hiilijalanjälkeä, sillä suurin osa puhelimen ympäristövaikutuksista syntyy sen tuotannossa.

Kierrätys Elisalla

Merkittävä osa ICT-alan ympäristövaikutuksista tulee laitteiden valmistuksesta. Tämä tuotanto kuluttaa raaka-aineita, vettä ja energiaa. Siksi teollisuuden kannalta on olennaista edistää sekä resurssitehokasta valmistusta että kierrätystä. Palveluntarjoajana voimme vaikuttaa myönteisellä tavalla jätteisiin ja ympäristöön edistämällä laitteiden uusiokäyttöä, kunnostusta ja kierrätystä tehokkaalla ja asianmukaisella tavalla.

Tuoteturvallisuuden osalta pidämme huolen omalta osaltamme siitä, että myymämme tuotteet täyttävät lakisääteiset ympäristövaatimukset. Elektroniikan, erityyppisten akkujen ja pakkausten osalta toimimme tuottajavastuuperiaatteiden mukaisesti kierrättämällä elektroniikkalaitteet, patterit ja akut sekä pakkaukset.

Suomessa myymälöissämme on SER-keräysastiat, joiden kautta laitteet päätyvät uudelleen käsittelyyn ja jälleen elektroniikan raaka-aineeksi. Myymälöissämme on myös keräyslaatikot akkuja ja paristoja varten. Uusiokäyttöön soveltuvista puhelimista annamme rahallisen hyvityksen, esimerkiksi uuden puhelimen ostamisen yhteydessä. Virossa Elisan myymälöissä otetaan vastaan akkuja ja paristoja. Käytetyn elektroniikan voi palauttaa maksutta esimerkiksi Kuusakosken kierrätyspisteisiin. Elisa Eestin oma elektroniikkajäte kierrätetään.

Verkkojen rakentamisessa noudatamme viranomaisten ohjeita ja määräyksiä. Verkon rakentamisessa ja ylläpidossa hyödynnämme laitteita mahdollisuuksien mukaan uudelleen, muuten laitteistot kierrätetään ja materiaalit hyödynnetään asianmukaisella tavalla.

Jätteisiin liittyvät tiedot kerätään Elisan vastuullisuusraportointi- ja seurantajärjestelmän kautta, ja ne perustuvat kumppaneiden tietoihin tai Elisan omiin arvioihin.

Toimipisteissämme kierrätyksen ja jätehuollon järjestävät paikalliset yhteistyökumppanit. Keskustelemme heidän kanssaan säännöllisesti ja seuraamme tavoitteiden toteutumista.

Näin kierrätys Elisalla toimii

  1. Asiakas tuo rikkinäisen tai vanhan puhelimen myymälään. 
  2. Kumppanimme arvioi laitteen kunnon ja sen perusteella ohjaa laitteen joko huoltoon tai purettavaksi.
  3. Mikäli laite menee purettavaksi, se tyhjennetään huolellisesti, jonka jälkeen laitteesta voidaan irrottaa toimivia osia muiden laitteiden varaosiksi. Laitteissa, joita ei voi korjata eikä osia sellaisenaan hyödyntää, on kuitenkin äärimmäisen paljon tärkeitä raaka-aineita uudelleenkäytettäväksi.
  4. Tällöin laitteesta erotellaan kaikki mahdolliset raaka-aineet, kuten kulta, hopea, palladium, kupari ja alumiini. Jopa 99% materiaaleista saadaan irrotettua.
  5. Näitä raaka-aineita voidaan käyttää uusien puhelimien raaka-aineina, jolloin säästämme luonnonvaroja, kun uusia raaka-aineita ei tarvita. 
  6. Mikäli laite menee huoltoon, sille tehdään aina tietoturvakäsittely ja huolellinen tyhjennys. Laitteiden kierrättäminen on siis tietoturvallista.
  7. Huollossa laite huolletaan ja korjataan perusteellisesti uutta vastaavaan kuntoon.
  8. Nyt laite on taas myyntikuntoinen ja joku saa siitä itselleen toimivan laitteen. Näin säästetään jopa 80kg CO2e päästöjä. Älypuhelimen keskimääräinen pitoaika on vain 1,8v ja näillä toimenpiteillä sitä voidaan huomattavasti pidentää.

Kännykän kierrättäminen on ympäristöteko

Puhelimen kierrättämisellä voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Vanhan laitteen vastuullisesta kierrättämisestä kannattaa huolehtia. Kannustamme kiertotalouteen tarjoamalla tähän palveluita.

Luurit Looppiin

Paras ja eniten luonnonvaroja säästävä tapa pidentää puhelimen elinkaarta puolestaan on sen kunnostaminen ja myyminen uudelleen Suomessa. Vanhat ja huonokuntoiset puhelimet kierrätämme tietoturvallisesti ja asianmukaisesti. 

Hyödynnä Elisa Vaihtoetu

Uudehkoa puhelinta palauttaessa voi myös hyödyntää Elisan Vaihtoedun, jolloin puhelimesta saa hyvityksen uuden puhelimen oston yhteydessä.

Juliaihminen puhuu kiertotaloudesta

Ecodesign, mitä se on?

Tiesitkö, että jopa 80 % tuotteen ympäristövaikutuksista määritellään jo suunnitteluvaiheessa? Ilmastonmuutoksen ohella resurssien riittävyys on keskeinen haaste, joka koskettaa jokaista yritystä.

Digitaaliset ratkaisut ovatkin aivan välttämättömiä matkalla kohti hiilineutraalia kiertotaloutta – tätä kuvaa osuvasti Elisan missio ”Digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus”.



Katso miten Sinä voit kierrättää!

  • Kuulumme ICT-tuottajaosuuskuntaan ja huolehdimme omalta osaltamme, että käytetty elektroniikka palautuu takaisin kiertoon. Voit palauttaa käytetyt kännykät ja pienelektroniikan myymälöissämme oleviin keräyslaatikoihin.

  • Olemme tehneet sopimuksen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n kanssa pakkausten tuottajavastuun siirrosta eli siitä, että pakkausjätteiden kierrätys toimii Suomessa lain vaatimusten mukaisesti.

  • Elisalla on sopimus akkujen ja paristojen tuottajavastuun siirrosta Recser Oy:n kanssa. Näin varmistamme, että akkujen ja paristojen kierrätys toimii Suomessa lain vaatimusten mukaisesti.