Fortnite on tämän hetken pelisuosikki, joka koukuttaa mutta tuo myös paljon muuta. Lue, miten Fortnite-perheen äiti asian näkee.
Teksti: Riina-Maria Metso Kuvat: Mikko Nikkinen
”Mä pelaan vain tän pelin loppuun.”
Lauseesta on tullut tuttu vastaus, kun pyydän lapsiani syömään, leikkaamaan nurmikon tai lähtemään mukaan pyörälenkille.
Fortnite saapui meille vuoden alussa, joululahjaksi toivottujen Playstation 4-konsoleiden vanavedessä.
En ole koskaan vanhempana ollut kovin innostunut lasten pelaamisesta. Toisaalta ihmettelen sitä, koska itse pelasin lapsena keskimääräistä tyttöä enemmän. Kahdella isoveljelläni oli aina kulloinenkin hittikone. Lempipelini oli Giana Sisters, ja kehityin siinä aika hyväksi.
Siitä huolimatta vastustelin pelikulttuuria omilla lapsillani pitkään. Eniten siihen vaikutti yleinen mielipide siitä, että pelaaminen ei ole hyväksi lapsille. Kun esikoisen isä osti hänelle ensimmäisen Wii-konsolin viisivuotiaana, palautin sen saman tien takaisin kauppaan. Meillehän pelimaailma ei tulisi.
Vaan tuli.
Ennen Fortnitea meillä pelattiin muun muassa Mario Kartia, Lego Batmania ja Skylandersia. Mutta Fortnite on omaa luokkaansa. Siitä myös puhutaan enemmän kuin mistään pelistä aiemmin.
Monta kertaa puheessa on negatiivinen sävy. Vastikään uutisoitiin muun muassa Fortniten koukuttamasta 9-vuotiaasta brittitytöstä, joka määrättiin hoitoon videopeliriippuvuuden vuoksi.
Vanhempana en ihmettele asiaa. Peli todella on rakennettu niin, että koukuttuminen on lähes väistämätöntä. Jopa omat lapseni, pelin pelaajat, tiedostavat sen.
”Akselikin ihmetteli, että kun se herää aamulla, sen on aivan pakko alkaa heti pelata.”
Varsinaisen pelaamisen lisäksi Fortnite laajentaa helposti reviiriään. Minunkin lapseni seuraavat livestream -pelaajia ja tubettajia, jotka tubettavat Fortnite-uutisia pelin tulevista käänteistä. YouTubesta voi käydä myös katselemassa niitä skinejä eli ulkoasuja, joiden ostamiseen ei itse vielä ole raaskinut laittaa viikkorahojaan. Fortnite onkin avannut meillä useita keskusteluja siitä, mihin rahaa kannattaa käyttää.
Yksi haasteista on pelin ikäraja, 12 vuotta. Lähes kaikki tuntuvat pelaavan Fortnitea.
”Ne, jotka ei pelaa, säästää rahaa pelikonsoliin, että pääsee kohta pelaamaan.”
Miten perustelen itselleni sen, että kuopus pelaa 13-vuotiaan isoveljensä kanssa? Elokuvateatterissa 9-vuotias saa katsoa K12-elokuvan vanhempansa kanssa. Mielestäni videopeleissäkin suurin merkitys on sillä, että vanhempi on läsnä ja tietää, mitä pelissä tapahtuu.
Pelaa lapsen kanssa ja ymmärrä paremmin
Otin haasteen vastaan, kun kuopukseni yhtenä iltana pyysi minut pelaamaan kanssaan. Suosittelen samaa jokaiselle vanhemmalle. Pelin luonne avautui.
Minua ei järkyttänyt se, että pelissä ammutaan vastustajia. Se oli aika samantasoista kuin elokuvissa, joita lasteni ikäiset saavat katsoa. Aseethan olivat käytössä jo Giana Sistersin hahmolla 30 vuotta sitten, grafiikka vain oli alkeellisempaa.
Järkytyin enemmän siitä, kuinka taitava lapseni on pelaamaan. Se, että selviytyy voittajaksi sadan joukosta, vaatii taitoa – ja tuntuu hyvältä. Sillä lapseni perustelevatkin pelin viehätystä.
Toinen pelin houkutuksista on siinä, että sen kautta pidetään yhteyttä kavereihin: niihin samoihin, joiden kanssa käydään uimassa tai hypitään trampoliinilla (ja puhutaan Fortnitesta). Usein Fortnitea pelataan kuulokkeiden kanssa squadeissa eli 3-4 hengen tiimeissä.
”Parasta on, kun voi pelata ja jutella samalla kavereiden kanssa.”
Fortnite ylläpitää sosiaalisia suhteita – ja kielitaitoa
Fortnite on tuonut myös uusia ystäviä. Kun poikani tapasivat uimarannalla ikäisensä veljekset, saman päivän iltana pleikkarin ruudulle ilmestyi ystäväpyyntö peliin. Pelaamisesta on yksinkertaisesti tullut yksi lasten tapa pitää yllä sosiaalisia suhteitaan. Se on fakta, jota pelaamista vihaava vanhempikaan ei voi kiertää.
Myös englannin kielen taito on kohentunut, minkä lapset itsekin listaavat pelin hyviin puoliin. On pysäyttävää kuunnella oman lapsen sujuvaa small talkia englanniksi ventovieraan pelitoverin kanssa. Englanti värittää nykyään muutenkin arkeamme: lootit, baset ja invaamiset.
Tuon illan pelikerralla kuopukseni tuli sadan porukassa toiseksi. Sata ihmistä ympäri maailmaa kilpaili hänen kanssaan, ja hän oli toiseksi paras! Tunsin hämmentävän suurta äidin ylpeyttä. Lapseni sen sijaan turhautui, olihan hänelle tuttu voitto hyvin lähellä.
”Fortniten huono puoli on, että jotkut voi suuttua aika paljonkin, kun ne kuolee pelissä.”
Omalla pelivuorollani kuolema tuli nopeasti tutuksi. Lapsen perusteellisesta briiffauksesta huolimatta tuhouduin heti, kun jalkani koskettivat maata. En ensin edes tajunnut kuolleeni, sillä tuhoutuminen on tehty pelissä mahdollisimman nätiksi: hahmo vain katoaa savuna ilmaan. Ja juuri siksi lapseni eivät koe Fortnitea monien muiden pelien tavoin raa´aksi.
”Eihän siinä ole verta lainkaan, ja kun kuolee, muuttuu vain hologrammiksi.”
Saamme varmasti (huonoja) Fortnite-uutisia jatkossakin, koska koukuttavuutta rakennetaan jatkuvasti. Peli ei ole valmis vaan muuttuu koko ajan. Yhden seasonin lopussa annetaan jo houkuttelevia vihjeitä seuraavasta. Pelaamista on jatkettava, jos haluaa tietää, mihin taivaalla häilyvä meteoriitti jossain vaiheessa osuu. Tarina kuljettaa Fortnitea, ja se tarina uppoaa lapsiimme.
Vanhemman tehtävä seurata ruutuaikaa
Fortnite ei ole hyvä tai huono. Se vain vaatii pelitaitoja myös vanhemmalta – joskin erilaisia kuin pelaajalta. Kun pelaaja pärjää jatkuvalla basejen rakentamisella, vanhemman tärkein taito on pysyä kärryillä siitä, kuinka paljon lapsi todella kämppii niissä päivän aikana.
Kun hyppää sadan muun pelaajan kanssa saarelle ja tavoitteena on jäädä viimeisenä henkiin, peli nimittäin voi kestää. Jos selviää voittajaksi ja näytölle ilmestyy siitä todisteeksi tavoiteltu sanapari ”Victory Royale”, peli on kestänyt keskimäärin 20 minuuttia. Ja eihän yksi peli päivässä riitä? Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän voit kerätä voittoja, jotka kaikki näkevät.
Meillä peliaikoja ei ole, jos pelaaminen pysyy balanssissa muun elämän ja ulkona olemisen kanssa. Sadepäivinä pelaaminen saattaa venyä niin, että siitä joutuu huomauttamaan. Joskus taas lapseni ovat pitkiäkin aikoja pelaamatta, kuten vastikään viikon päivät lomareissulla. Välillä pelaamme tuntikaupalla vain lautapelejä.
Niihinkin voi nimittäin jäädä koukkuun.
Kirjoittaja Riina-Maria Metso on mikkeliläinen toimittaja, jolla on 10- ja 13-vuotiaat Fortniten taitavat pojat.
Lainaukset kursiivilla ovat perheen lasten suusta.
Lue lisää aiheesta:
Kaikki artikkelit