Hanne Kettunen hämmästyi, miten vaivattomasti Elisan mobiilivarmenne solahti osaksi hänen kiireistä arkeaan.
Sosiaalisessa mediassa Valeäitinä tunnettu vaikuttaja, strategiakonsultti ja kirjailija Hanne Kettunen tunnustautuu aiemmin elämässään olleensa tietoturvan suhteen ”löperö”.
”Teen juttuja usein niin nopeasti, että sormet menevät ennen kuin aivot ehtivät mukaan”, Hanne naurahtaa.
Kun elämä on monenkirjava tilkkutäkki erilaisia töitä ja arjen rooleja, tietoturvallisuus on Hannella usein viimeisenä mielessä.
Silti hän tiedostaa, että tietoturvan laiminlyöminen voisi pahimmillaan antaa ulkopuolisille pääsyn hänen tileihinsä, identiteettiinsä tai työn kannalta korvaamattomiin sisältöihin. Juuri siksi Hanne arvostaa ratkaisuja, jotka hoitavat perusasiat hänen puolestaan ilman jatkuvaa tarkistamista tai ylimääräistä säätämistä.
”Tietoturva on minulle kuin sähkö tai vesi: se on olemassa, mutta ei elämän keskiössä. En halua käyttää siihen arjessa yhtään ylimääräistä energiaa.”
Kun elämässä on monta rautaa tulessa, haksahtaminen huijauksiin on helpompaa. Mobiilivarmenteen käyttöönotto varmistaa sen, että pankkitiedot eivät joudu missään tilanteessa vääriin käsiin.
Mobiilivarmenne yksinkertaisti kirjautumisen
Hanne on käyttänyt Elisa mobiilivarmennetta noin vuoden ajan. Tätä ennen ajatus oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta käyttöönotto lykkääntyi. Syynä ei ollut vastustus, vaan mielikuva jollain tapaa monimutkaisesta ratkaisusta.
”Mobiilivarmenne kuulosti sellaiselta viranomaisjutulta, jota en vain saanut aikaiseksi selvittää”, Hanne pohtii.
Ratkaiseva sysäys tuli ystävältä, joka kertoi tunnistautumistavan hyödyistä. ”Siinä hetkessä päätin hoitaa sen saman tien kuntoon.”
Elisan mobiilivarmenteen käyttöönotto tapahtui muutamassa minuutissa. Sen jälkeen tunnistautuminen eri palveluihin alkoi hoitua ilman erillisiä sovelluksia tai siirtymistä pankin tunnistautumisympäristöön.
”Hämmästyin, miten helppoa tämä on. Valitset tunnistautuessa mobiilivarmenteen, syötät 4–8 merkkisen koodin ja homma on hoidettu”, Hanne kuvaa.
Juuri tämä vaivattomuus osui ytimeen. Mobiilivarmenne tarjosi Hannelle sen, mitä hän tietoturvalta eniten toivoo eli helppoutta ja mielenrauhaa.
Sama ajatus taustalla toimivasta tietoturvasta näkyy laajemminkin Elisan palveluissa. Esimerkiksi kuluttaja-asiakkaiden puhelinliittymiin sisältyvä Elisa Liittymäturva kokoaa yhteen mobiilivarmenteen lisäksi useita arjen turvallisuutta parantavia ominaisuuksia, kuten tietovuotojen seurannan sekä haitallisten sivustojen ja ulkomaisista numeroista tulevien puheluiden eston. Palvelun tavoitteena on vähentää arjen riskejä jo ennen kuin käyttäjän tarvitsee itse reagoida.
Huijaukset koskettavat meitä
Viime aikoina Hanne on pysähtynyt tietoturvan äärelle uudesta syystä. Hannen parhaillaan kirjoittamassa kirjassa käsitellään myös verkkohuijauksia. Samalla silmät ovat avautuneet entisestään sille, miten pitkälle huijaukset ovat kehittyneet.
”Kun ymmärtää, miten maailma nykyään toimii, tajuaa nopeasti, ettei kyse ei ole siitä, jos meitä huijataan, vaan milloin se tapahtuu”, Hanne pohtii.
Hän korostaa, että erityisesti tekoälyn kehitys on muuttanut pelin. Huijausviestit eivät enää paljastu kömpelöstä kielestä tai selkeistä virheistä, vaan voivat näyttää ja kuulostaa täysin aidoilta. Tämä koskee ihan tavallisia arjen tilanteita: viestejä, puheluita ja kirjautumiskehotuksia, joihin vastataan usein automaatiolla.
”Nykyään huijaukset ovat niin hyviä, ettei tarvitse olla enää edes huolimaton haksahtaakseen.”
Kiireisen ihmisen pelastus on se, että tietoturva toimii taustalla kuin itsestään. Voi keskittyä muihin asioihin ja hengähtää.
Helppo tapa minimoida riskit
Hanne korostaa elämässään ennen kaikkea ennakointia. Sen sijaan, että yrittäisi olla jatkuvasti valpas, hän haluaa rakentaa arjen niin, että riskejä syntyy mahdollisimman vähän jo lähtökohtaisesti.
Mobiilivarmenne vastaa juuri tähän tarpeeseen. Vaikka pankkitunnistautuminen on edelleenkin vahva ja luotettava tapa kirjautumiseen, Hanne kokee mobiilivarmenteen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.
”Pankkitunnuksilla väärään paikkaan kirjautumisen seuraukset voi olla tosi isot. Jos esimerkiksi eksyy huijaussivulle, ja toimii vaistolla, vahinko on hetkessä tehty.”
Mobiilivarmenteella kirjautuminen tapahtuu aina omassa puhelimessa, ja käyttäjä näkee selkeästi, mihin palveluun on siirtymässä. Tunnistautumista ei voi tehdä huomaamatta tai siirtää eteenpäin toiseen ympäristöön, mikä vähentää inhimillisten virheiden riskiä.
Esimerkiksi viranomaisasioinnissa mobiilivarmenne on tuntunut hänestä luontevalta vaihtoehdolta.
Hannen mielestä mobiilivarmenne sopii erityisen hyvin ihmisille, jotka lykkäävät tietoturvaan liittyviä asioita viimeiseen asti.
”Jos joku ei ole saanut aikaiseksi ottaa mobiilivarmennetta käyttöön, hän on todennäköisesti yhtä saamaton käymään läpi vanhoja salasanoja, tarkistamaan URL-osoitteita tai pysähtymään jokaiseen varoitusmerkkiin.”
”Käytät kerran elämästäsi vain sen viisi minuuttia käyttöönottoon, jonka jälkeen voit olla taas vähän huolettomampi.”
Tutustu Elisa Mobiilivarmenteeseen ja Elisa Liittymäturvaan.
Lue myös:
Ostatko käytettyjä tavaroita? Näin vältät huijaukset netin markkinapaikoilla
Klikkasitko huijauslinkkiä? Näin toimit fiksusti
Pankkihuijaukset ja väärennetyt maksusivut: Näin rikolliset varastavat rahasi
Avainsanat






