Näillä leffoilla saat HDR-televisiostasi ilon irti

Kehittyneet hdr-televisiot nostavat katselukokemuksen uudelle tasolle, mutta mitä niistä kannattaa katsoa? Keräsimme vinkit.

Teksti: Osku Kannisto

Televisionäytöt kehittyvät huimaa vauhtia. Ensin uhd eli ultrateräväpiirto tarkensi ison taulutelevision kuvan. Nyt hdr (laaja dynaaminen toisto) laajentaa television toistamaa värialuetta lähemmäs ihmissilmää vastaavaksi.

Toinen hdr-tekniikan tuoma parannus on lisäkirkkaus, jolla päivä- ja yökohtaukset erottuvat toisistaan aidosti kirkkaampien päivänvalokohtausten ansiosta. Kokonaisuus lisää kuvan luonnollisuutta. Näiden parannusten myötä myös kuvasta välittyvä syvyysvaikutelma paranee merkittävästi.

Hdr-katseluun tarvitaan mieluiten hdr premium -luokituksen televisio, kuten kuten Samsung MU9005, LG B7V tai Sony XE90. Hdr-videoita voi katsella esimerkiksi Netflixin kalleimmalla tilauksella. Hdr-elokuvia voi myös vuokrata ja ostaa iTunesista, jos kotoa löytyy Apple TV 4k. Parhaaseen kuvanlaatuun ylletään uhd-bluray-levyillä ja uhd-soittimilla, kuten Samsung UBD-M9500 tai Xbox One S ja Xbox One X -pelikonsoleilla.

Hdr-elokuvia löytyy jo lähes joka makuun. Keräsimme vinkiksi kokoelman elokuvia, joilla pääsee hyvin nauttimaan hdr:n eduista.

King Arthur – Legend of the Sword: Näyttäviä taistelukohtauksia

Toiminnantäytteinen fantasiaseikkailuelokuva kuningas Arthurist ja Excalibur-miekasta sopii kovatempoisen toiminnan ystäville. Huikeat taistelukohtaukset ja näyttävät lavasteet pääsevät täysiin oikeuksiinsa hdr-kuvan välityksellä.

Hdr-kuvassa elokuvan luontomaisemat kukoistavat ja laajaa värimaailmaa käytetään fantasiamaisena efektinä toimivasti. Metallihaarniskojen luonnollinen kiilto on erinomainen esimerkki siitä, miten hdr:n toimii.

The Revenant: Visuaalista ilotulitusta

Luonnonvalossa kuvattu Revenant on huikea elokuva, jonka visuaalisuus on vailla vertaa. Intiaanien ja maahanmuuttajien kostotarina sijoittuu 1820-luvun Amerikan luontomaisemiin, joissa sankari kulkee halki huikeiden lumi-, vesi- ja metsänäkymien.

Elokuvan kuvanlaatu on sekä tarkkuudessa että hdr-väreissään huippuluokkaa. Leirinuotiot metsän helmassa ovat käsinkosketeltavia. Näyttävät auringonnousut ja kylmyyden tuntu on aistittavissa hienosti hdr-kuvasta. Visuaalisesti loistokkaan elokuvan ääreen palaa mielellään kerta toisensa jälkeen jo maisemien takia.

Itse ilkimys 3: Animaation väriloistoa

Koko perheelle sopiva komediaseikkailu, jossa Gru-agentti vaimoineen jahtaa jalokivivarasta. Sivujuonen tuovat kätyrit ja pikkutytöt omine seikkailuineen.

Hdr tuo animaatioon uskomattomasti lisää väriloistoa, kirkkaita värejä ja suorastaan yllättävää syvyysvaikutelmaa.

Planeettamme maa II (Planet Earth II): Luontoelämykset huipussaan

Luontodokumentti tarjoaa kauniita maisemia ja tarinoita eri puolilta maailmaa legendaarisen David Attenborough’n intensiivisen kerronnan siivittämänä.

Planeettamme maa II on kuvanlaadultaan huippuluokkaa. Luonnon kauniit värit pääsevät oikeuksiinsa hdr-väreillä ja lisäkirkkaudella tavalla, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista. Dokumentin osat kestävät monta uudelleen katselua ja sopivat mainiosti myös hdr-television esittelyyn kavereille.

Westworld (tv-sarja): Nautinnollista todenmukaisuutta

Villin lännen maailma roistoineen ja kapakoineen on vain junamatkan päässä tulevaisuuden Westworld-tv-sarjassa. Näyttelevät robotit vastaavat matkaajien viihtyvyydestä, joten seikkailu tapahtuu aina matkaajien ehdoilla. Mutta kenellä on vastuu tapahtumista, miten paljon pelivaraa tulee matkailijoille suoda ja miten näyttelevien robottien käyttäytymistä tulisi säätää?

Hienovaraiset hdr-lisäykset tekevät tästä huippusarjasta nautittavaa katseltavaa päivänvalon aitouden ja tummien yksityiskohtien erottumisen ansiosta. Hdr-versio on kuvanlaadultaan merkittävästi HBO Nordicin nettiversiota parempi. Filmimäinen levollisuus säilyy kuvassa todella erinomaisesti.

Passengers: Kaikki irti avaruusmaisemista

Passengers on scifi-elokuva avaruudessa etenevän aluksen matkustajasta, joka herää virheen takia kesken matkan. Yksinäisyys avaruudessa ajaa ratkaisuihin, jotka sekä tuovat lohtua että kaduttavat.

Elokuvassa on hyödynnetty hdr:n mahdollisuuksia tehokkaasti tunnelman luomisessa ja ankeuden korostuksessa. Huomiota kannattaa kiinnittää valaistukseen ja sekä tumman että vaalean pään äärisävyihin sekä kuvan dynamiikkaan. Kuvanlaatu on muutenkin erinomainen.

divider

Mistä ostaa uhd-blueray-levyjä?

Uhd-bluray-levyjä voi helpoiten ostaa netistä ja joistain hyvin varustelluista kaupoista. Ne eroavat tavallisista bluray-levyistä mustalla kuorellaan ja kannessa on aina maininta “Ultra HD”.

Tyypillinen uhd-bluray-elokuva maksaa noin 30 euroa. Kaikissa uhd-bluray-levyissä on uuden uhd-tarkkuuden levyn lisäksi tavallinen bluray-versio samasta elokuvasta. Tätä voi hyödyntää myös vertailussa uuden tekniikan kanssa.

Applen iTunesissa 4k/hdr-elokuvat ovat halvempia. Uutuudet maksavat alle 20 euroa ja vanhempia saa edullisemmin. Lisäksi iTunesista voi vuokrata 4k/hdr-elokuvia.