Eikö asuntoautoon löydy hälytysjärjestelmää? ihmetteli Marja Jalkanen. Onneksi ratkaisu löytyi Elisa Kotiturvasta.
”Olemme harrastaneet karavaanarielämää yhdessä reilut 15 vuotta”, kertoo Marja Jalkanen. Hän asuu Kirkkonummella kaksin miehensä Jarmo Ottelinin kanssa, perheen lapset ovat jo omillaan.
Pariskunnan nykyinen matkailuauto on 4 200-kiloinen, vuoden 2013 mallinen Hymer 595, joka on rakennettu Mercedes-Benzin alustalle. Se on heidän kolmas asuntoautonsa, ja sitä ennen perheellä oli asuntovaunuja.
”Auto on sisätiloiltaan ja toiminnoiltaan tosi hyvä juuri meidän tarpeisiimme. On kätevää, että mihin ikinä halutaankin mennä, meillä on aina koti mukana”, Marja kuvailee.
Harrastuksen kääntöpuolen Marja sai kokea viime kesänä, kun kotipihalla parkissa olleeseen asuntoautoon oli yön aikana murtauduttu.
”Huomasin murron aamulla töihin lähtiessäni.”
Kotiturvan erikoisuus: hälytysjärjestelmä myös matkailuautoon
Murron jälkeen Marja ja Jarmo hankkivat nykyisen matkailuautonsa, ja oli selvää, että siihen haluttiin murtohälytys, jottei ikävä kokemus pääsisi toistumaan.
”Tutustuin eri vaihtoehtoihin, mutta mistään ei tuntunut löytyvän hälytysratkaisua asuntoautolle. Sitten tuli vastaan mainos Elisa Kotiturvasta, jonka saa myös matkailuautoon”, Marja kertoo.
Kynnystä ostopäätökselle madalsi entisestään se, että Elisa tarjosi turvajärjestelmän matkailuautoon tuntuvalla aloitustarjouksella SF-Caravanin jäsenille.
”Käytiin vielä myyjän kanssa puhelimessa tarkkaan läpi se, mitä palveluja juuri me tarvitsemme, ja tilaus hoitui siinä rupatellessa. Kuukausihinta on meillä noin 20 euroa.”
Hälytysjärjestelmä laitetaan nyt aina asuntoautossa päälle, kun Marja ja Jarmo eivät ole siellä, varsinkin sen seistessä pidempään tyhjänä.
Tarkat ohjeet auttoivat asennuksessa
Marjalta Elisa Kotiturva -järjestelmän asennus onnistui kätevästi itseltäkin, mutta halutessaan asennuksen voi tilata Elisalta. Asennuksen hoitaa Elisan turvallisuusalan kumppani Avarn Security.
”Me otimme autoomme ovien ja ikkunoiden tunnistimet sireeneineen sekä liiketunnistimella varustetun kameran”, hän kertoo.
Laitteiden mukana tulivat laitteiden kiinnitykseen tarvittavat ruuvit ja onneksi myös tarrat, sillä Marjan mukaan harva karavaanari haluaa tehdä asuntoautoonsa ylimääräisiä reikiä.
”Asennusohjeet oli niin sanotusti väännetty rautalangasta, eli niiden avulla oli helppoa laittaa laitteet paikalleen.”
”Sovellus on tosi selkeä”
Helppous kuvaa Marjan käyttökokemusta myös kännykästä löytyvän Kotiturva-sovelluksen parissa.
”Sovelluksen kieli on suomi, ja se on tosi yksinkertainen ja selkeä – eli ei tarvitse huolehtia, ettei sitä osaisi käyttää”, hän toteaa.
Hälytykset saapuvat suoraan sovellukseen, ja sen avulla valvontakameran kuvasta voi milloin vain tarkistaa tilanteen autolla. Lisäksi sovelluksessa voi seurata ja säätää hälytysjärjestelmän asetuksia.
Elisa Kotiturva -järjestelmän kyvystä havainnoida ympäristöä kertoo Marjan mielestä paljon se, että kun asuntoauto oli uutenavuotena paikallaan kotipihalla, aiheuttivat ympärillä räiskyvät raketit hälytyksen. Todellista hätätilannetta ei ole onneksi vielä tullut.
Elisa Kotiturva toimii myös ulkomailla
Marja on ollut Kotiturvaan kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen.
”Voin todellakin suositella sitä lämpimästi. Erityisen hienoa on se, että palveluja voi valita ja muokata juuri sen mukaan, mitä itse tarvitsee – vaikka asuntoauton ikkunamäärän mukaan – ja liittää lisäosia, kuten häkä- ja vesivuotoilmaisimia.”
Marjan ja Jarmon kesälomakohteet ovat vielä auki, mutta matkailuauton ansiosta voi tehdä spontaanejakin päätöksiä määränpäästä. Kotimaan ohella autolla suunnataan reissaamaan mahdollisesti myös ulkomaille – ja onneksi Kotiturva toimii sielläkin.
Ainoastaan yksi kehityskohde Marjalla on vielä mielessä.
”Olisi hienoa, jos Kotiturva-palveluihin saisi vielä paikannuksen siltä varalta, että varkaat vievät koko auton.”
Teksti: Sanna Jäppinen
Lue myös:
Kokemuksia Elisa Kotiturvasta: ”Kotona ja mökillä on aina vahti paikalla”
Kokemuksia Elisa Kotiturvasta: ”Mieluummin vältämme vahingot kuin korjaamme niitä jälkeenpäin”
Hälytysjärjestelmä matkailuautoon – Elisa Kotiturva
Edullinen ja luotettava turvajärjestelmä matkailuautoon, nyt myös hälytyskeskusvalvonnalla.

Avainsanat






