Onko sormuksesta elämäntapamuutoksen kirittäjäksi? Testasimme maailmalla palkintoja keränneen Ōura-hyvinvointisormuksen.
Teksti: Hanna Kangasniemi
Mikä?
Oulussa kehitetty hyvinvointisormus Ōura mittaa kehon liikkeitä, sykettä ja lämpötilaa. Sormus näyttää tiedot mobiilisovelluksessa, joka kertoo luvut käyttäjänsä aktiiviisuustasosta, palautumisesta ja unen laadusta. Sovellus neuvoo myös, miten saada uni, rentoutuminen ja aktiivisuus tasapainoon.
Käyttöönotto
Ōura-sormus ladataan sormuskotelossa USB-laturilla ja otetaan käyttöön yhdistämällä se bluetoothilla Ōura-älypuhelinsovellukseen. Sormus ei utele kantajastaan kuin iän, painon ja pituuden.
Sormuksen ja sen käyttäjän on tutustuttuva toisiinsa, joten ihan yhdessä yössä ei kokonaisanalyysia ole odotettavissa.
Arvio
Aluksi isohkolta tuntunut sormus on jo muutamassa päivässä saumaton osa minua. Tykkään sormuksen helppoudesta ja keveydestä. Tällainen laite kulkee mukana vaivattomasti, eikä jää käyttämättä – edes yöllä. On myös hyvä, etteivät tulokset päivity jatkuvasti: Menneen vuorokauden tiedot latautuvat, kun sovelluksen avaa aamulla. Näin ei tule tarkisteltua omaa aktiivisuutta pitkin päivää. Liika itsensä tarkkailu kun tuppaa lisäämään stressiä.
Jo muutaman vuorokauden testauksen jälkeen huomaan, että pitäisi nukkua enemmän ja paremmin. Syvän unen osuus unesta voisi olla vieläkin suurempi. Liikuntaakin voisi olla enemmän. Sormus saa pohtimaan, olisiko lisäliikunta ehkä myös ratkaisu laadukkaampaan uneen. Pitää testata ja katsoa, mitä sormus tuumii.
Välineisiin ja testaamiseen on helppo koukuttua. Itselle tuli ensin stressi, että pitäisi nukkua ”oikeammin”, jotta syvää, kevyttä ja REM-unta olisi oikeassa suhteessa. Kun sormuksen ottaa oppaaksi elämäntapojen kehittämiselle, eikä jää tuijottamaan pelkkiä tuloksia, se voi olla erinomainen työväline parempaan elämään.
Oli mukava huomata, että mökkiviikonlopun rentouttava vaikutus näkyi heti unen laadussa ja määrässä. Ōura onkin ensimmäinen kokeilemani mittausväline, joka tuntuu oikeasti hyvältä ja toimivalta. Ōurassa viehätti, ettei se luonut paineita vaan antoi ennen kaikkea tietoa, jonka pohjalta toimia.
Hinta: 329 €
Sormusta myydään mustana ja valkoisena. Pakettiin kuuluu sormuspesä USB-latureineen.
Elisa Kulma myy Ōura-hyvinvointisormusta ensimmäisenä Euroopassa. Katso, miten palkittu sormus toimii käytännössä: