Kellopuhelin on hyvä valinta lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi

Lapsen ensimmäisen puhelimen hankinta voi aiheuttaa vanhemmissa ristiriitaisia tunteita. Tarve yhteydenpidolle lisääntyy lapsen kasvaessa, mutta verkon vaarat saattavat mietityttää. Myös puhelimen säilyminen ehjänä ja tallessa lapsen matkassa voi aiheuttaa huolta. Kellopuhelin on hyvä vaihtoehto lapsen ensipuhelimeksi, sillä se kulkee kätevästi mukana ranteessa, eikä sisällä avointa nettiä tai somea.

Kellopuhelin on turvallinen ensipuhelin

Kellopuhelin on useimmiten lapselle tarkoitettu kello, jolla voi soittaa, lähettää viestejä tai ottaa kuvia. Kyseessä on ikään kuin älykello lapselle, mutta toisin kuin tavallinen älykello kellopuhelin ei tarvitse parikseen älypuhelinta, vaan siinä on oma liittymänsä.

Lasten kellopuhelin tarjoaa turvallisen tavan harjoitella puhelimen käyttöä, sillä sen kautta lapsi ei vielä pääse avoimesti nettiin tai esimerkiksi someen. Kellopuhelimella lapsi voi olla yhteydessä vanhempiinsa tai vaikka läheisiin ystäviinsä viestein ja puheluin, mutta ei altistu verkon haitalliselle sisällölle liian varhain.

Kellopuhelimen kautta myöskään tuntemattomat ihmiset eivät voi olla lapseen yhteydessä, sillä soittaminen ja viestittely kellopuhelimeen onnistuu ainoastaan siihen jo tallennetuista numeroista. Vanhemmat voivat itse päättää, kuka lapseen voi olla yhteydessä.

Seuraa lapsen liikkeitä ja aseta turvarajoja sovelluksessa

Kellopuhelimella lapsi voi harjoitella itsenäistymistä turvallisesti, sillä sen avulla on mahdollista seurata lapsen liikkeitä. Lasten kellopuhelimissa on sisäänrakennettu GPS-paikannus, joka mahdollistaa vanhemmille lapsen sijainnin seuraamisen reaaliajassa erillisen, vanhempien puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta.

Lisäksi vanhemmat voivat asettaa turvarajoja lapselleen, jolloin he saavat ilmoituksen, jos lapsi poistuu sallitulta alueelta. Monessa kellopuhelinmallissa on myös mahdollista seurata lapsen liikkumista, kuten askelten määrää ja sykettä.

Kestävä kellopuhelin kulkee kätevästi mukana ranteessa

Leikki on lapsen työtä ja toisinaan leikin tiimellyksessä älypuhelin voi tippua lapsen kädestä tai taskusta ja mennä rikki. Puhelin helposti myös unohtuu reppuun, leikkipuiston laidalle tai kaverille, jolloin vanhemman on vaikea tavoittaa lasta.

Kellopuhelin kulkee kätevästi kiinni lapsen ranteessa, jolloin se pysyy aina menossa mukana. Kun kellopuhelin on lapsen matkassa, on vanhempien myös helppo seurata lapsen liikkeitä ja tarvittaessa myös tavoittaa tämä nopeasti.

Koulutilassa kellopuhelin ei häiritse koulunkäyntiä

Puhelinten ja somen käyttö kouluissa aiheuttaa yhä enemmän huolta niin vanhempien kuin opettajienkin keskuudessa. Pieni lapsi ei vielä itse osaa säädellä ruutuaikaansa, mutta kellopuhelimessa on jo lähtökohtaisesti vähemmän houkutuksia kuin peruspuhelimessa.
Vanhemmat voivat myös säätää lapsen kellopuhelimen koulupäivien ajaksi koulutilaan. Tällöin kellopuhelin muuntuu tavalliseksi kelloksi, eikä sitä voi käyttää viestittelyyn tai soittamiseen. Lapsi voi keskittyä koulutyöhönsä, eikä kellopuhelin häiritse opiskelua.

Vanhemmat voivat kuitenkin aina seurata lapsen sijaintia ja soittaa tälle myös koulutilan ollessa päällä. Lapsi voi lisäksi soittaa SOS-henkilöiksi merkityille henkilöille, esimerkiksi vanhemmille myös kellopuhelimen ollessa koulutilassa.

Kellopuhelimen tärkeimmät ominaisuudet

Kellopuhelimen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat:

      • Puhelut ja viestit
      • Paikannus ja mahdollisuus asettaa turvarajoja – vanhempi saa sovellukseen ilmoituksen lapsen poistuessa sallitulta alueelta
      • Koulutila, johon laitteen voi asettaa, jolloin se ei häiritse koulutyötä
      • Kellopuhelimeen ei voi soittaa tuntemattomista numeroista. Vanhemmat voivat itse määrittää, kuka lapsen kanssa voi pitää yhteyttä
      • Joillakin malleilla voi lisäksi soittaa videopuheluita

 

Kellopuhelin lapselle on siis turvallinen ja kätevä vaihtoehto ensipuhelimeksi. Se tarjoaa vanhemmille mielenrauhaa ja lapselle helpon tavan harjoitella vastuullista puhelimen käyttöä.

Lapsen kasvaessa ja saadessa ensimmäisen älypuhelimensa kellopuhelimen käyttöä voi jatkaa älykellon tapaan hyödyntämällä Elisa Rinnakkaisliittymää.

Lue lisää lasten kellopuhelimista ja katso Elisan kellopuhelinvalikoima.

Lue myös:

Opas lapsen ensipuhelimen hankintaan

Onko lapsi liikaa laitteilla? Ruutuaika haltuun näillä vinkeillä

Algoritmi hyödyntää aivojen tarvetta yllättyä: Tästä syystä some ja pelit koukuttavat