Teatteri, joka muuttaa maailmaa

ShedHelsinki on musiikkiteatterihanke, jollaista ei ihan joka päivä kohtaa. Se kutsuu yhteen lapsia ja nuoria eri lähtökohdista ja juhlistaa tasavertaisuutta sekä kaikkien oikeutta osallistua teatterin keinoin.

Mistä syntyi ShedHelsinki?

ShedHelsinki on ainutlaatuinen hanke, jossa jokainen lapsi ja nuori pääsee toteuttamaan itseään taiteen kautta. ShedHelsingin tavoitteena on osoittaa, kuinka monimuotoisuus ja erilaisuus on merkityksellistä, ja kuinka jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. ShedHelsingin kerhotoiminnassa tutustutaan musiikkiteatteritoimintaan sekä omaan ääneen, kehoon ja itseilmaisuun.

ShedHelsinki sai alun perin innoituksensa Lontoossa toimivasta Chickenshed-teatterista, jonka tavoite oli antaa eri taustoista tuleville lapsille ja nuorille turvallinen tila, jossa toteuttaa itseään juuri musiikin ja näyttelyn kautta. Riikka Kannas näki Lontoossa Chickenshedin upean joulunäytöksen ja ymmärsi hankkeen erityislaatuisen tärkeyden. Kannas päätti tuoda teatteritoiminnan Suomeen.

– Chickenshedin toiminta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja ymmärsin heti, että tämä on työtapa, jonka haluan tuoda suomalaisille lapsille ja nuorille. Oli huikeaa, että Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila innostui heti hankkeesta ja lähdimme sitä yhdessä viemään eteenpäin.

Elisa halusi osaltaan varmistaa hankkeen toteutumisen ja perusti vuonna 2017 ShedHelsinki-säätiön. Säätiön avulla on pystytty turvaamaan pitkäjänteinen musiikkiteatteritoiminta Shedin lapsille.

– ShedHelsinki on meille äärimmäisen rakas ja innostava hanke, sillä tasavertaisuuden edistäminen erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa on yhteiskunnalle sekä meille yrityksenä erittäin tärkeää. ShedHelsingin kaltaisessa hankkeessa syntyy yhdessä tekemisen kautta turvallinen tila, jossa jokainen mukana olija voi olla rohkeasti oma ainutlaatuinen itsensä. Ja samalla opitaan innostavan käytännön tekemisen kautta, kuinka erilaisuus on mahtava voimavara, Elisan vastuullisuusjohtaja Minna Kröger sanoo.

Elisa ei ole pelkästään hankkeen taloudellinen mahdollistaja, vaan toiminnassa on ollut vuosien saatossa mukana myös lukuisia elisalaisia.

– Elisalaiset voivat tehdä vuosittain vapaaehtoistyötä työajalla ja monet elisalaiset ovatkin omalla panoksellaan olleet mahdollistamassa Shedin näytöksiä niin ohjelmalehtisten myynnissä kuin muissakin tehtävissä. Lasten ilon ja innostuksen näkeminen on ollut monelle elisalaiselle juttu, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä, Minna Kröger kertoo.

ShedHelsinki Saiturin joulu -näytelmän tanssikohtaus

Joulun taikaa Shedin kanssa

Shedin vuosi huipentuu joulun alla esitettävään musiikkinäytelmään, joka vie katsojan upean musiikin ja hienojen näyttelijäsuoritusten maailmaan. Lapset ja nuoret harjoittelevat näytökseen koko vuoden ajan, mutta ShedHelsingin toiminta on paljon muutakin kuin loppuhuipennukseen valmistautumista. Kyse on itse matkasta, jonka aikana lapset ja nuoret saavat tuntea olevansa tärkeä osa jotain yhteistä ja merkityksellistä. ShedHelsingin tärkein periaate on luoda jokaiselle mahdollisuus loistaa. Kaikkien lapsien tulee päästä mukaan taustasta, iästä, ulkonäöstä ja fyysisistä ominaisuuksista riippumatta.

Vuosien varrella on nähty upeita esityksiä, kuten Seikkailu jouluyönä ja Metsän joulu. Vuonna 2021 taitavat esiintyjät toivat yleisön eteen Charles Dickensin klassikkoteoksen, Saiturin joulun, joka esitetään uudestaan vuonna 2022. Vuodesta 2017 ShedHelsinki on tehnyt yhteistyötä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Tämän myötä ShedHelsingin markkinointiin ja tuotantoon on saatu ammattiteatterin tuki ja myös uudenlainen taiteellinen ulottuvuus. Saiturina tämän vuoden esityksessä seikkailee jälleen kaupunginteatterin näyttelijä Eppu Salminen.

– Mukava palata taas vuoden takaisten tuttujen ja uusien lahjakkaiden nuorten kanssa tekemään mahtavaa jouluproduktiota. Harjoituksissa on ollut intensiivinen tunnelma ja odotan uusintaensi-iltaa malttamattomana. Kohta saa taas laulaa ja tanssia mielin määrin upean bändin tahdissa. Mikäs sen hienompaa!, Eppu Salminen iloitsee.

ShedHelsingin toimintaa ovat mahdollistamassa myös Food Camp Finland Oy, Nokia Oyj, Merilampi Oy, IRO Research, Niilo Helanderin säätiö ja Icecapital. Hankkeen toiminnasta voit lukea lisää ShedHelsingin sivuilta.