Vinkit hyvän dronen valintaan

Millainen drone aloittelevan tai enemmän harrastavan lennättäjän kannattaa hankkia? Entä millainen on hyvä kuvauskopteri? Lue vinkit.

Teksti: Osku Kannisto

Drone eli nelikopteri tekee monia asioita mahdolliseksi: rakkaan mökkimaiseman kuvaamisen lintuperspektiivistä, retkireissun näkymien tallentamisen yläilmoista, kotikaupungin tuttujen kulmien tarkastelun taivaalta. 

Kameralla varustetut kopterit antavat mahdollisuuksia ihan uudenlaisille näkökulmille ja videoille. Kiinnostus droneihin onkin kasvanut laitteiden ja hinta-laatusuhteen parantuessa. 

Ohjattavuus lisääntyy hinnan myötä

Halvimmillaan dronen ohjaimiin pääsee, kun hankkii pikkukopterin noin parilla kympillä. Pienillä droneilla voi lentää vain pari minuuttia kerrallaan, ja ne soveltuvat lähinnä sisäkäyttöön.

Seuraava hintaluokka asettuu sadan ja kahden sadan euron välille. Siihen kuuluvat turvallisemmat sisäkopterit sekä edullisimmat ulkokopterit. Kalliimmat sisäkopterit ovat noin parinkymmenen sentin kokoisia, ja ne on varustettu kopterin törmäilyn estävillä ja roottorien suorat osumat torjuvilla suojuksilla. Oman ohjaimen sijaan kopterien ohjaukseen saatetaan käyttää puhelinta tai tablettia. Lentoaika tämän hintaluokan droneissa on tyypillisesti 10 minuuttia. Edullisimmat ulkokopterit ovat kevyitä, ja niitä ohjastetaan omalla kauko-ohjaimella. Edullisissa ulkodroneissa kameran laatu on heikko (esim. 640 x 480 pikseliä), ja video on tärisevää. Sisäkäyttöön tarkoitetuissa pikkudroneissa ei kameraa yleensä ole.

Noin 500–1 000 euron hinnalla saa gps-kontrolloidun kopterin, jossa on hyvä kamera. Gps-signaalin avulla drone pysyy paikallaan ilmassa, kun ohjaimista päästetään irti. Laitteissa on automaattiset nousu- ja laskeutumisohjelmat aloittelijalle. Jos drone katoaa, sen voi kutsua lähetyspaikalle kotiutusnäppäimen avulla. Lentoaika on 10–25 minuuttia.

Kamerakoptereista kiinnostuneen kannattaa satsata laatuun

Jos dronella haluaa kuvata ja katsella maisemia lintuperspektiivistä, kannattaa satsata hyvään laitteeseen. Jos kopterissa ei ole gps:ää eikä muuta automatiikkaa, lentäminen on hankalaa. Kuvaamisen sijasta keskittyminen menee itse kopterin ilmassa pitämiseen.

Hyvässä ja aloittelijalle sopivassa kuvauskopterissa automatiikka pitää huolen kopterin ilmassa pysymisestä. Kun kopterissa on gps-paikannus ja sensorit koordinaattien ja korkeuden automatisointiin, ohjausta tarvitaan vain kopterin liikutteluun.

Kuvauksen kannalta dronen merkittävin ominaisuus on yhdysrakenteisen kameran kannatteluun käytetty gimbal eli vakaaja. Gimbalin tehtävänä on huolehtia, että kuva pysyy vaakasuorassa ja kameran liikkeet tasaisina, vaikka itse kopteri heiluisi.

Vakautuksen ohella kuvaustarkkuus on tärkeä. Kun kopteri nousee jopa sadan metrin korkeuteen, muuttuvat yksityiskohdat huomattavan pieniksi ja suurempi tarkkuus nousee arvoon. Jos kotoa löytyy uhd/4k-televisio, kannattaa hankkia uhd-tarkkuuteen yltävä kopteri, joita saa halvimmillaan noin 600 eurolla. Jos kuvaus on satunnaista eikä isoa uhd-televisiota löydy kotoa, riittää full hd -tarkkuus.

Automatiikan avulla kopterin saa esimerkiksi seuraamaan kohteita. Törmäyksenesto taas pitää huolen siitä, ettei kopteri törmäile seiniin tai puihin lentäessään. Sen ansiosta kopterilla uskaltaa lentää vapaammin ja ahtaampiin paikkoihin kuin tavallisella kopterilla. Automatiikka ja törmäyksenesto ovat yli tuhannen euron koptereiden ominaisuuksia.

Neljä kopteria harrastajalle

Nämä kopterit löydät Elisan valikoimista.

DJI Phantom 3 Standard

 
Hinta: 459 € (lisäakku 169 €)
Akkukesto: 25 min
Lennätysetäisyys: 500 m
Kuljetuskoko: 29 x 29 x 20 cm, 1200 g
Kuvaustarkkuus: full hd (1080p) ja 2,7k
Huippunopeus: 58 km/h
Mukana tuleva muistikortti: 8 Gt
 

Phantom 3 Standard -dronen käyttöönotto on helppoa. Lentäminen on automatiikan ansiosta nautinnollista ja kone pysyy vakaana pienessä tuulessakin. Yhdysrakenteinen paikannusjärjestelmä pitää kopterin paikoillaan ilmassa ja saa tarvittaessa palaamaan lähtöpaikkaan automaattisesti.

Videokuva tallentuu gimbal-vakaajan ansiosta tasaisina liikkeinä, vaikka itse kopteri heiluisi ilmassa rajusti.

Phantom 3 Standard ei osaa väistää esteitä. Pakettiin ei kuulu kuljetukseen soveltuvaa kantolaukkua.

Mihin käyttöön: Dronelentelystä ja -kuvauksesta kiinnostuneen ensikopteriksi.

Tutustu droneen

DJI Phantom 4 Pro

Hinta: 1599 € (lisäakku 169 €)
Akkukesto: 30 min
Lennätysetäisyys: 7000 m
Kuljetuskoko: 35 x 35 x 20 cm, 1400 g
Kuvaustarkkuus: aina uhd (4k) 60 kuvaa/s asti
Huippunopeus: 72 km/h
Mukana tuleva muistikortti: 16 Gt

Phantom 4 Pron yhden tuuman sensorilla varustettu kamera taltioi videon laadukkaasti uhd-tarkkuudella kaikissa olosuhteissa ja mahdollistaa manuaalisäädöt.

Lentäminen on helppoa ja turvallista. Esteiden tunnistusjärjestelmän avulla Phantom 4 Pro osaa väistää eteen ja sivuille tulevat esteet lentäessä. Tämä mahdollistaa rohkeamman lentelyn tiukemmissakin paikoissa. Automatiikan avulla kopteri osaa seurata valittua kohdetta automaattisesti sekä lentää kuvaruudulle piirrettyjä reittejä.

Pakettiin kuuluu styroksinen kuljetuslaukku, johon mahtuu kopteri varustuksineen.

Mihin käyttöön: Vaativan harrastajan ja jopa ammattilaisen kuvauskopteri.

Tutustu droneen

DJI Mavic Pro

Hinta: 1199 € (lisäakku 99 €)
Akkukesto: 27 min
Lennätysetäisyys: 4000 m
Kuljetuskoko: 8 x 8 x 20 cm, 740 g
Kuvaustarkkuus: aina uhd (4k) asti
Huippunopeus: 65 km/h
Mukana tuleva muistikortti: 16 Gt

DJI Mavic Pro on uusi, pienikokoinen ja kokoontaitettava kuvauskopteri, joka kulkee helposti mukana. Kuvausominaisuudet ovat laitteen pienestä koosta huolimatta huipputasoa.

Törmäyksenesto havaitsee edessä olevia kohteita aina 15 metriin asti, ja kopteri voi muuttaa esteitä havaitessaan lentokorkeuttaan tai pysähtyä leijuntatilaan.

Kohteenseurannan avulla Mavic Pro osaa lentää kohteen perässä ja huolehtia kohteen pysymisestä kamerassa. Uhd-tarkkuus sopii mainiosti pienten yksityiskohtien kuvaukseen yläilmoista.

Peruspaketin hintaan ei kuulu kantolaukkua.

Mihin käyttöön: Reissukuvaajan unelmakopteri.

Tutustu droneen

DJI Spark

 

DJI Spark

Hinta: 599 €
Akkukesto: 15 min
Lennätysetäisyys: 100 m puhelimella (2 km erillisellä ohjaimella)
Kuljetuskoko: 14 x 14 x 5,5 cm, 300 g
Kuvaustarkkuus: full hd (1080p)
Huippunopeus: 50 km/h
Mukana tuleva muistikortti: ei kuulu hintaan
 

 

DJI Spark on hyvin pieniin mittoihin puristettu kopteri, jonka erikoisuus on eleohjaus: laitetta voi ohjata käden liikkeillä. Pelkästään kättä heiluttamalla Sparkin voi käskeä siirtymään tai ottamaan valokuvia.

Puhelimen kosketusnäytöltä ohjaten kopteria voi lentää aina 50 metrin korkeuteen. Erikseen hankittavalla ohjaimella lennätysmatka ja -korkeus sekä lentotuntuma paranevat reilusti.

Kopteri on pienten mittojensa ansiosta erittäin ketterä lentää eikä silti piittaa pienistä tuulista. Se väistää eteen tulevat esteet ja osaa palata lähtöpaikalleen. Kohteenseurannan lisäksi kopterissa on erikoistoimintoja: se osaa kuvata automaattisesti lyhytvideoita nousten suoraan ylöspäin, lentäen horisonttiin takaperin tai pyörien kohteen ympärillä. Niiden avulla aloittelijakin saa näyttävää jälkeä nopeasti.

Peruspaketin hintaan kuuluvat kuljetuslaukku ja micro-USB-laturi. Lisäakku on suositeltava lisävaruste varsinkin eleohjausta käyttäessä. Micro-USB-portin ansiosta Sparkia voi ladata vaikkapa kännyköille tarkoitetuilla lisävirtalähteillä.

Mihin käyttöön: Arjen ja seikkailun vaivattomaan taltiointiin.

Tutustu droneen

Huom! Kaikki kopterit on varustettu kiinteällä kameralla, gps-navigoinnilla ja gimbal-kuvanvakaajalla (Sparkissa kaksiakselinen, muissa kolmiakselinen). Paketissa on dronen lisäksi laturit sekä yksi akku lennätystä varten. Sparkia lukuun ottamatta mukana tulee myös ohjain. Ohjaimeen liitettävä mobiililaite ei kuulu hintaan, mutta siihen sopivat Android- ja iOS-puhelimet sekä tabletit. Tarvittavan DJI GO -mobiilisovelluksen voi ladata ilmaiseksi App storesta ja Play storesta.

Mitä pitää huomioida lentäessä?

Dronen lentämissäännöistä Suomessa vastaa Trafi. Sivuilta droneinfo.fi ja Kauko-ohjatun ilma-aluksen ja lennokin lennättäminen löytyy tarkemmat säännöt lentelyyn. Yleisesti dronella saa lentää vapaasti, kunhan meluhaitat ja yksityisyys huomioidaan. Toisten pihapiiriin tai ikkunan luo ei siis saa lentää.

Ennen lennättämistä on aina hyvä tarkastaa kopterin kunto, toimintasäde ja akun lataus.

Lentorajoitukset Suomessa määräävät, että dronella saa lentää maksimissaan 150 metrin korkeudessa ilman ilmatilavarausta. Tämän korkeuden yläpuolella alkaa lentokoneiden käyttämä ilmatila, jonne droneilla ei ole asiaa. Lentäminen lentoaseman lähialueella on sallittua alle 50m korkeudessa. Lentokentän läheisyydessä ja muutamissa strategisesti aroissa paikoissa (kuten Presidentinlinnan luona) lento on kielletty. Gps-signaalia hyödyntävät dronet yleensä estävät automaattisesti lennon näissä kohteissa, mutta vastuu on aina lentäjällä.

Yksityisellä tontilla lennättämisessäkin kannattaa olla tarkkana: toiminta ei saa vaarantaa ulkopuolisten henkilöiden turvallisuutta tai loukata heidän yksityisyydensuojaansa. Sisätiloissa lennättämisestä päättää tilan omistaja.

Säännöt määräävät, että droneen on oltava näköyhteys koko lennon ajan. Näköyhteys unohtuu helposti, jos käytössä on fpv (first person view) eli kameranäkymän kautta lennettävä drone. Tällöin on hyvä pitää mukana kaveria, joka pitää silmällä kopteria lennon aikana.

Alle kolme kiloa painavilla koptereilla saa lentää taajamissa. Ihmisten päällä lentäminen on kielletty harrastuskäyttöön ostetuilla droneilla. Kaupalliseen käyttöön rekisteröidyillä droneilla saa lentää ihmisten yllä. Vastuu on aina lentäjän.

Lue lisää droneista.

Tiesitkö, että dronet toimittavat pakettejakin? Lue mihin kaikkeen droneja nykyään käytetään

Tutustu myös Elisa Drone Racing Leagueen.

 

Artikkeli päivitetty 21.6.2017 DJI Sparkin tiedoilla.