Mikä puhelin koululaiselle?

Koululaisen puhelimen tulisi miellyttää sekä käyttäjää että ostajaa. Yhtälö ei ole helpoin mahdollinen, mutta onneksi valinnanvaraa löytyy. Testasimme neljä koululaisen käyttöön sopivaa puhelinta.

Teksti: Osku Kannisto

Kun valitset puhelinta koululaiselle, muista seuraavat asiat:

1. Valitse huolella. Puhelin on todennäköisesti lapsen arvokkain ja eniten käyttämä tavara. Nuorimmille koulun aloittajille vanhemmat voivat valita puhelimen, mutta viimeistään teini-ikäisten kanssa valinta kannattaa tehdä yhdessä.

2. Pieniin käsiin sopiva koko. Liian iso puhelin jää helposti ottamatta mukaan tai reppuun äänettömälle, jolloin lasta ei tavoita. Taskuun ja yhteen käteen mahtuva malli on käytännöllisin nuorilla käyttäjillä. Erityisesti puhelimen leveydellä on merkitystä, kun käyttäjällä on pienet kädet.

3. Suojaa puhelin. Puhelimet ovat alttiita hajoamiselle. Tavallinen puhelin ei siedä vettä ja saattaa hajota kentän laidalle jätettyyn reppuun rankkasateen yllättäessä. Suosituimpiin malleihin saa helposti yksilöllisiä suojakuoria, joissa ulkonäön ohella on kiinnitetty huomiota iskunkestoon tai jopa vesitiiviyteen. Vaivaton henkivakuutus puhelimelle on kuukausimaksuinen SquareTrade -lisäturva, jonka voi hankkia puhelimen oston yhteydessä.

4. Kameralle on käyttöä. Puhelinta käytetään paljon kamerana. Nuorimmilla koululaisilla kameran laadulla ei ole väliä, mutta iän myötä kuvien laatukriteerit kasvavat. Hyviä kuvia on vanhempienkin mukava katsella.

5. Estä puhelimen väärinkäyttö. Lukituksella estät puhelimen väärinkäytön. Sormenjälkilukituksella on selkeä etu avauskoodiin tai -kuvioon verrattuna, sillä sitä ei voi kurkata olan yli. Sormenjälkilukijat toimivat hyvin myös nuorimmilla koululaisilla.

6. Käy testailemassa. Puhelimen ostaminen netistä ilman, että kokeilee sitä kädessä, on huono vaihtoehto. Eri malleja kannattaa käydä hypistelemässä lapsen kanssa kaupassa. Näin ulkonäkö, sopiva koko sekä valmistajien käyttöliittymien erilaisuus on helpompi hahmottaa.

7. Tehokkuus takaa pitkän käyttöajan. Suorituskyky on oleellinen tekijä puhelimen elinkaaren kannalta. Tehokkaampi puhelin kestää käytössä ja todennäköisesti saa uusia ohjelmistopäivityksiä pidempään.

8. Dataa kuluu. Älypuhelin on tehty nettikäyttöä varten – ei niinkään puhumista varten, kuten vanhempien nuoruudessa. Puhelimen kaveriksi kannattaa ottaa rajaton datapaketti, jolla välttyy yllättäviltä laskuilta. Nuori pystyy käyttämään WhatsAppia, viihdepalveluita ja mahdollisia some-palveluja ongelmitta. Kaikki tämän vertailun puhelimet tukevat 4G-nopeuksia.

Vertailumme neljää koululaiselle sopivaa puhelinta. Katso tulokset tästä:

 

iphone_5s

Apple iPhone 5S

Hinta: 319 €
Näytön koko: 4 tuumaa
Käyttöjärjestelmä: iOS
Ruudun tarkkuus: 1136 x 640 pikseliä
Muisti: 16 Gt
Kamerat: 8 ja 1 MP
Sormenjälkitunnistin: on
Paino: 112 g

Apple iPhone 5S

Apple iPhone 5S on kahden vuoden takainen huippumalli, jonka hinta on laskenut houkuttelevaksi. Tekniikaltaan puhelin pärjää edelleen hyvin. Mallin etuna nuoren käytössä on pieni koko: 5S sopii pieneenkin käteen hyvin. IPhone-puhelinten vahvuus on valtava lisälaitevalikoima. Suojakuoria on helppo löytää, ja niissä on runsaasti valinnan varaa.

Iphonen kuvissa ja näytössä viehättävät neutraalin luonnolliset värit. IOS-käyttöjärjestelmä on erittäin helppokäyttöinen, ja puhelinta oppii käyttämään kokeilemalla. Jos perheestä löytyy muita iOS-laitteita, pystyy perhetoiminnolla jakamaan kaikki ostetut ohjelmat ja Apple Musicin lasten käyttöön.

Edullisen iPhonen heikkous on vaatimaton 16 gigatavun tallennustila, joka täytyy kuvilla, videoilla ja peleillä nopeasti. Käytännössä puhelimen seuraksi on otettava iCloud-tilaus, jonne puhelimen sisältö myös varmuuskopioidaan. Muistikortteja ei iPhonen kanssa voi käyttää.

Hyvää: Sopii pieneen käteen, paljon lisävarusteita, kuten suojakuoria.
Huonoa: Pieni tallennustila, ei muistikorttipaikkaa.
Kenelle: Helppokäyttöistä ensipuhelinta etsivälle.

 

honor7

Honor 7
Hinta: 319 €
Näytön koko: 5,2 tuumaa
Käyttöjärjestelmä: Android
Ruudun tarkkuus: 1920 x 1080 pikseliä
Muisti: 16 Gt + microSD-korttipaikka
Kamerat: 20 ja 8 MP
Sormenjälkitunnistin: on
Paino: 157 g

Honor 7

Huawein valmistama Honor 7 on ansaitusti lunastanut paikkansa nuorten suosiossa. Sen hinta suhteessa suorituskykyyn ja ominaisuuksiin on houkutteleva.

Honor 7 soveltuu ison ja tarkan näyttönsä puolesta hyvin viihdekäyttöön ja sometukseen. Muotoilu on hieman kulmikas, mutta metallinen ulkokuori tekee puhelimesta miellyttävän jämäkän. Kovin pieneen käteen puhelin ei sovi, joten puhelinta voi suositella vasta yläkoululaisille.

Kameroiden tarkkuus on hyvä ja pelivaraa jää kuvien rajaukselle ja käsittelylle. Honorin käyttöliittymä helppokäyttöisempi kuin monissa muissa Android-puhelimissa.

Honor 7 on tasaisen varma valinta, jonka hyvä suorituskyky lupaa laitteelle pitkää elinkaarta, kunhan laitetta ei kohtele kaltoin.

Hyvää: Helppokäyttöinen, hyvä suorituskyky, hinta-laatusuhde.
Huonoa: Vähän muistia, kookas alakoululaiselle.
Kenelle: Yläkoululaisen trendipuhelin.

 

samsung_j5

Samsung Galaxy J5
Hinta: 169 €
Näytön koko: 5,0 tuumaa
Käyttöjärjestelmä: Android
Ruudun tarkkuus: 1280 x 720 pikseliä
Muisti: 8 Gt + microSD-korttipaikka
Kamerat: 13 ja 5 MP
Sormenjälkitunnistin: ei
Paino: 146 g

Samsung Galaxy J5

Edullista vaihtoehtoa etsivälle hyvä valinta on Samsung Galaxy J5. Kolme värivaihtoehtoa antavat sopivasti valinnanvaraa nirsommallekin käyttäjälle.
Näytön alapuolelle sijoitettu kotinäppäin on kätevä lapselle, joka opettelee puhelimen käyttämistä. Sillä pääsee nopeasti tuttuun aloitusnäyttöön ilman laidasta katoavien hipaisukytkinten etsimistä.

Pyöreäreunainen muotoilu ja iso koko eivät ole omiaan nuorimmille käyttäjille, sillä puhelin voi helposti lipsahtaa kädestä. Suorituskyky on muuta ryhmää heikompi. Vaikka eron huomaa lähinnä raskaita pelejä pelatessa, se kuitenkin lyhentää helposti puhelimen realistista elinkaarta.

Suurin kompromissi ominaisuuksissa on tehty sisäiselle muistille. Kahdeksan gigatavun tallennustilasta puolet kuluu itse järjestelmälle, joten käyttäjälle jää alle viisi gigatavua ohjelmille ja kuville. Kuvia varten on hyvä hankkia heti microsd-kortti. Kaikkia ohjelmia ei ole mahdollista siirtää muistikortille.

Hyvää: Edullinen hankintahinta, fyysinen kotinäppäin
Huonoa: Vain 8 Gt muistia, elinkaari saattaa jäädä lyhyeksi
Kenelle: Halpaa peruspuhelinta hankkivalle.

 

sony_xa

Sony Xperia XA
Hinta: 299 €
Näytön koko: 5,0 tuumaa
Käyttöjärjestelmä: Android
Ruudun tarkkuus: 1280 x 720 pikseliä
Muisti: 16 Gt + microsd-korttipaikka
Kamerat: 13 ja 8 MP
Sormenjälkitunnistin: ei
Paino: 137 g

Sony Xperia XA

Uunituore Sony XA on todella pirteän näköinen ilmestys. Se on saatavilla neljässä eri värissä, jotka ovat varmasti nuorten mieleen.

Reunasta reunaan ylettyvä näyttö kaartuu hieman puhelimen reunoilla. Puhelin on selvästi Honoria ja Samsungia kapeampi ja sopii paremmin nuoren käteen. Metallireunus on pyöristetty, mutta puhelimesta saa helposti jämäkän otteen.

Sonyn kamerat ovat testin ehdotonta kärkeä. Kuvia on helppo ottaa erillisellä laukaisunapilla. Tarkennus on nopea ja luotettava, ja se osaa seurata automaattisesti liikkuvia kohteita.

XA:n akkukesto on vertailun paras. Akku ei lopu kesken päivän aktiivisenkaan murrosikäisen käytössä.

Hyvää: Pirteät värivaihtoehdot, hyvä akunkesto.
Huonoa: Ei sääsuojausta edeltäjä M4 Aquan tapaan.
Kenelle: Tyylikästä puhelinta arvostavalle.