10 syytä hankkia lukulaite

Lukulaitteet säästävät silmiä, käsivoimia ja muistia. Keräsimme e-kirjan lukulaitteen edut ja esittelemme laitevaihtoehtoja.

Teksti: Hanna Kangasniemi

Olen lukenut sähköisiä kirjoja jo useamman vuoden ajan, mutta aina kännykältä tai tabletilta. Tabletti oli yllättävän raskas kannatella makuuasennossa lukiessa ja tuppasi kolahtamaan otsaan, jos nukahdin kesken lukemisen. Kännykkä on ollut kätevä, jos kirjoja lukee pätkissä esimerkiksi bussimatkoilla tai vaikka jonottaessa palvelutiskille. Kännykän huonoja puolia on, että se saattaa kuumentua käytössä ja näytön koko voi olla joillekin liian pieni. Sen taustavalo rasittaa myös lukiessa pitkän päälle silmiä.

Otin ensimmäistä kertaa kokeiluun lukulaitteen ja yllätyin siitä, kuinka miellyttävä näyttö on silmille ja miten mukava näytön tuntuma on. Keräsin alle kokemuksiani ja listasin lukulaitteen hyvät puolet.

1. Lukulaitteelle mahtuu todella paljon kirjoja

Lukulaitteeseen mahtuu tuhansittain kirjoja. Muistin määrä vaihtelee lukulaitteissa, mutta nykyään melko normaaliin 8 GB:n muistitilaan mahtuu noin 4000 kirjaa. 16 GB:n tilaan menee jopa 8000 kirjaa. Ja toisin kuin kännykässä kirjat ei vie muistia muilta tärkeiltä asioilta, kuten vaikkapa kuvilta ja sovelluksilta.

2. Lukulaitteen lukukokemus on lähellä paperikirjaa – jopa parempi

Lukulaitteen näyttö on himmeä, heijastamaton ja paperinomainen. Sormeen se tuntuu karheana kuin kirjan sivu. Lukulaitteessa fontin kokoa voi myös säätää itselle sopivaksi, jolloin kokemus huononäköiselle voi olla jopa parempi kuin perinteisessä kirjassa. Ja kun laitteelle ei tule viestejä, sen seurassa saa olla ihan yhtä rauhassa verkkoviesteiltä kuin paperisen kirjankin parissa.

3. Voit lukea pimeässä ilman lisävaloa

Jos lukulaitteissa on niin kutsuttu frontlight eli etuvalo, himmeä pelkkää näyttöä valaiseva säädettävä valo, lukeminen onnistuu vaikka iltahämärässä sängyssä. Himmeästi valaistut sivut eivät häiritse myöskään muita huoneessa nukkujia.

Sähköinen muste (e-ink) tuottaa paperikirjamaisen terävän kuvan, eikä näyttö kuluta virtaa muulloin kuin sivua käännettäessä. Ainoa haittapuoli on pieni viive sivun vaihtuessa

4. Lukulaite on kevyt ja akku kestää reissussakin

Lukulaitteet ovat huomattavasti kevyempiä kuin painettu kirja ja kilpailevat keveydellään jopa kännykän kanssa. Lukulaitteen paino pysyy samana vaikka lataisit sinne tuhat kirjaa. On myös ihan sama, onko kirja 1000-sivuinen tiiliskivi, sillä sen paino on lukulaitteella aina lukulaitteen paino. Tämä säästää paitsi käsivarsia myös tilaa matkalaukusta, kun ottaa matkalukemista reissuun.

Lukulaitteen akun kestävyys on myös toista luokkaa kuin kännykällä tai tabletilla. Koska laite ei kuluta juurikaan virtaa, akku voi kestää säännöllisessä käytössä yhdellä latauksella jopa kuukauden. Monet reissut onnistuvat siis ilman laturia.

5. Lukulaite säästää silmiä

Lukulaitteiden himmeäpintainen näyttö on silmälle miellyttävämpiä kuin vaikkapa kännykän kiiltävä pinta. Kännykällä tai tabletilla lukiessa silmiin kohdistuva taustavalo voi myös rasittaa silmiä pitemmän päälle, kun taas sähkömusteeseen perustuvan lukulaitteen näyttö ei ole itsessään valaistu, vaan lukemiseen tarvitaan valoa aivan kuten paperikirjaankin.

Oikeastaan kaikissa nykyaikaisissa lukulaitteissa onkin lukemisen tukena niin kutsuttu etuvalo, joka valaisee tekstin muttei osoita silmiin tai tuota häiritsevää hajavaloa. Valo käynnistyy kun kirjan näpäyttää auki. Heijastelemattoman näytön ansiosta lukeminen onnistuu hyvin jopa auringonvalossa rantatuolilla.

6. Lukulaitteelle voi ladata kirjoja eri palveluista

Suurinta osaaa lukulaitteista ei ole sidottu tiettyyn sähköisten kirjojen palveluun, vaan kirjat voi ladata laitteelle eri palveluista.

Kannattaa tarkistaa, mitkä muodot käyvät, ennen kuin hankkii laitteen.

Suoratoistopalveluiden kirjoissa on yleensä esto, ettei kirjoja voi siirtää palveluiden ulkopuolelle, eikä siten myöskään lukea lukulaitteilla. Elisan kuukausitilauksen kirjoja ei tällä hetkellä voi lukea lukulaitteella. Lukulaitteeseen saa ladattua vain yksittäin ostettuja kirjoja.

7. Lukulaitteella voi myös kuunnella äänikirjoja

Osassa lukulaitteita on myös äänikirjojen kuuntelumahdollisuus, jolloin voit hyödyntää samaa laitetta myös äänikirjojen kuunteluun. Esimerkiksi PocketBook Touch HD 3 ja PocketBook InkPad 3 ovat mainioita äänikirjan lukulaitteita.

8. Voit tehdä muistiinpanoja

Useissa lukulaitteissa on mahdollisuus tehdä alleviivauksia sekä muistiinpanoja, joista on hyötyä erityisesti, kun lukee tietokirjallisuutta. Sähköinen kirjanmerkki puolestaan kertoo, mihin lukeminen jäi edellisellä kerralla.

9. Osa laitteista on jopa vesitiiviitä

Rantalomaa ajatellen vesitiiviys on kätevä lisäominaisuus lukulaitteessa. Tarkista ennen laitteen valintaa, jos ominaisuus on sinulle olennainen.

10. Lukulaite on henkilökohtainen kirjahylly

Lukulaitteelle voi koota omista lempikirjoistaan kirjahyllyn, josta kirjat löytyvät kätevästi myös vaikka muun perheen käyttöön tarvittaessa. Omia kirjahyllyjä voi myös koota vaikkapa kirjallisuuden lajityyppeihin tai omiin lukutarpeisiin perustuen, jolloin on helppo valita kulloiseenkin tunnelmaan sopivaa luettavaa.

Tutustu laitteisiin

Tutustu Elisan valikoimaan ja vertaa eri vaihtoehtoja.

PocketBook Touch HD 3

6” näyttö (1072 × 1448, 300 dpi)
Etuvalo pimeässä lukemiseen
Linux-käyttöjärjestelmä
Vesitiivis
Tuetut e-kirjaformaatit: PDF, PDF(DRM), EPUB, EPUB(DRM), DJVU, FB2, FB2.ZIP, DOC, DOCX, RTF, PRC, TXT, CHM, HTM, HTML, MOBI, ACSM
Tuetut ääniformaatit: MP3, M4B
Käyttömuisti: 512 MB
Tallennustila 16 Gt
Micro USB lataukseen ja tiedonsiirtoon
WLAN
Koko 161,3 x 108 x 8 mm
Paino 155 g

PocketBook InkPad 3

7,8” HD -näyttö (1404 × 1872, 300 dpi)
Etuvalo
Linux-käyttöjärjestelmä
Tuetut e-kirjaformaatit: PDF, PDF(DRM), EPUB, EPUB(DRM), DJVU, FB2, FB2.ZIP, DOC, DOCX, RTF, PRC, TXT, CHM, HTM, HTML, MOBI, ACSM
Tuetut ääniformaatit: MP3
Käyttömuisti: 1 GB
Tallennustila 8 Gt sisäistä muistia ja paikka microSD muistikortille (enintään 32 Gt)
WLAN
Koko 195 x 136,5 x 8 mm
Paino 210 g

PocketBook InkPad X

10,3″ näyttö (1404 × 1872, 227 dpi)
SMARTlight-etuvalo
Linux-käyttöjärjestelmä
Tuetut e-kirjaformaatit: ACSM, CBR, CBZ, CHM, DJVU, DOC, DOCX, EPUB, EPUB(DRM), FB2, FB2.ZIP, HTM, HTML, MOBI, PDF, PDF (DRM), PRC, RTF, TXT
Tuetut ääniformaatit: MP3, OGG, M4B
Käyttömuisti: 1 GB
Tallennustila 32 Gt
Äänilähtö (Bluetoothin tai micro-USB-sovittimen avulla)
Koko: 249.2 х 173.4 х 7.7 mm
300 g

PocketBook Touch Lux 5

6″ E Ink Carta HD -näyttö (758 × 1024 dpi)
Etuvalo
Linux-käyttöjärjestelmä
Tuetut e-kirjaformaatit: ACSM, CBR, CBZ, CHM, DJVU, DOC, DOCX, EPUB, EPUB(DRM), FB2, FB2.ZIP, HTM, HTML, MOBI, PDF, PDF (DRM), PRC, RTF, TXT
Käyttömuisti: 512 MB
Tallennustila 8 Gt sisäistä muistia ja paikka microSD muistikortille (max 32 Gt)
Micro-USB lataukseen ja tiedonsiirtoon
Koko: 161,3 × 108 × 8 mm
155 g