Halvimman matkalipun metsästäminen on melkoista taiteilua tarjoushintoja vilisevässä verkossa. Näiden niksien avulla lentolippunsa saa halvemmalla kuin tarttumalla ensimmäiseen tarjoukseen.
Teksti: Olli-Pekka Komonen
1. Aloita hakeminen ajoissa
Tärkeintä on aloittaa edullisten lentojen metsästäminen ajoissa. Liian ajoissa ei oikeastaan voi olla. Lentojen hintoja kannattaa etsiä mieluummin kuukausia kuin viikkoja etukäteen.
2. Tee hakuja usein ja eri päivinä
Lentojen hinnat vaihtelevat jatkuvasti. Mikäli aikaa ja tarmoa riittää, oikeilla tiedoilla täytettyä hakukoneen ikkunaa voi pitää ruudulla auki ja päivittää siihen uudet hinnat tasaisin väliajoin ja odottaa huipputarjousta.
Hinnat voivat vaihdella myös lennon varauspäivän mukaan: Yhdysvalloissa tehtyjen vertailujen mukaan tiistai on siellä ollut tilastollisesti halvin päivä mutta ei takaa edullisinta hintaa.
Joskus hinnat kuitenkin nousevat, kun hakuja toistaa. Silloin kannattaa kokeilla toista hakukonetta, selainta, tai selaimen anonyymitilaa.
3. Käytä useita hakupalveluita
Parhaan hinnan saa, kun käyttää useita hakukoneita. Hyviä ovat esimerkiksi Momondo, Skyscanner, Google Flights tai Kayak. Osa hakukoneista ei näytä halpalentoyhtiöiden hintoja. Ne kannattaa tarkistaa yhtiöiden omilta sivuilta.
Joidenkin hakupalveluiden, kuten Skyscanner, mahdollistama koko kuukauden hintanäkymä on kätevä. Lähtöä lykkäämällä tai aikaistamalla voi säästää sievoisen summan.
Jos matkakohdekaan ei ole tarkkaan rajattu, voi Googlen lentohaulla kartalta etsiä, mihin hintaan pääsee minnekin. Skyscannerilla voi myös hakea päivien perusteella lentoja ”minne tahansa”. Tuloksena voi olla yllättävä lomakohde hämmentävään tarjoushintaan.
4. Kokeile hakua eri selaimilla, laitteilla ja sijainnilla
Hinta voi vaihdella myös käytetyn tietokoneen tai puhelimen, selaimen tai maantieteellisen sijainnin mukaan. Tätä juttua varten kolmen päivän aikana tehdyissä testihauissa ei kuitenkaan saatu tuloksia, jotka nostaisivat yhden laitteen tai selaimen aina halvimmaksi ratkaisuksi. Testihaussa käytössä oli kolme eri tietokonetta ja yksi matkapuhelin. Osa hauista tehtiin lisäksi selaimen anonyymitilassa ja vpn-palvelu päällä. Helsingin ja Lontoon välisen lennon hinta ei vaihdellut kuin 12 euroa. Toisaalta Helsingistä New Yorkiin lentävä olisi säästänyt jo kolmen päivän haku-urakalla lähes 200 euroa lippua kohti.
Vaikka suuria eroja saattoi tulla tietylle reitille, toisilla vaikutus oli olematon. Viimeistä euroa matkan hinnasta tiristävän kannattaakin hakea välillä esimerkiksi selaimen anonyymi-tilassa ja laitteita vaihdellen.
5. Liity postituslistoille ja seuraa somea
Some on pullollaan lentotarjouksia niitä etsiville. Lentoyhtiöiden virallisten somekanavien lisäksi kannattaa seurata esimerkiksi Facebookin Lentodiilit-sivua. Sivulle ilmaantuu päivittäin useita eri tarjouslentoja. Joskus kyseessä ovat lentoyhtiöiden hinnoitteluvirheet, jolloin äkkiä varaava voi napata junalipun hinnalla lennon toiselle puolelle maapalloa. Nämä ovat kuitenkin lähinnä aktiivisten hintahaukkojen onnenkantamoisia.
Lentoyhtiöt lähettävät myös mielellään tarjouksia sähköpostilla. Lisäksi monet hakupalvelut tarjoavat ”virtuaalisia agentteja”, jotka kysyvät, tallennetaanko haku ja ilmoitetaanko sähköpostilla, kun lennon hinta putoaa.
6. Osta ryhmän liput yksitellen
Mikäli matkaan on lähdössä useampi ihminen, kannattaa olla tarkkana. Jos koneessa on jäljellä kaksi paikkaa 200 euron ja useita paikkoja 300 euron hintaan, tulee neljän lennon yhteishinnaksi automaattisesti 4 x 300 eli 1 200 euroa. Kannattaa siis kaiken varalta hakea ja vertailla yksittäisten lippujen hintoja ennen lippujen lopullista varaamista.
+ Lennä naapurikentältä
Seikkailumielinen kokeilee reippaasti myös muita lähtökenttiä kuin Helsinki-Vantaa. Tallinnaan ja Tukholmaan pääsee halvalla laivalla tai lentokoneella, ja samalla voi aloittaa loman vaikkapa naapurin pääkaupungissa.
Kokeile esimerkiksi näitä:
Momondo
Skyscanner
Kayak