Näiden vinkkien avulla teet helposti Pokémon-päiväretken Helsinkiin ja nostat itsesi uudelle tasolle pelissä.
Teksti: Taru Jussila Kuvat: iStock
Isot kaupungit ovat Pokémon GO:n kannalta parhaita pelipaikkoja, koska Pokémon perustuu Ingress-pelin käyttäjien luomaan karttasisältöön ja tunnettuihin maamerkkeihin. Niitä löytyy eniten kaupungeista.
Keräsimme avuksesi joukon Helsingin parhaita ja mielenkiintoisimpia Pokémon-kohteita, jonka avulla sinun on helppo tulla päiväretkelle Helsingin Pokémon-helmien äärelle.
1. Kaivopiha, Kaisaniemi, Ruttopuisto
Näissä paikoissa on pienellä alueella kolme pokéstoppia, joissa on lähes aina luret päällä. Istumalla yhdessä pisteessä yllät kaikille kolmelle stopille, eli voit maksimoida sekä poképallojen että napattujen pokémonien määrän. Näistä paikoista löytyy myös lähes aina muita pelaajia seuraksi. Ruttopuisto on oikealta nimeltään Vanha Kirkkopuisto. Nämä kaikki kolme paikkaa sijaitsevat lähellä Helsingin rautatieasemaa.
2. Kauppatori ja Suomenlinna
Kauppatorilla Suomenlinnan lautan lähtöpaikalla on kolme pokéstoppia, joissa on lähes aina luret päällä. Täältä löytyy todella paljon erilaisia vesipokémoneja. Myös lauttamatka Suomenlinnaan kannattaa kokea, koska matkalla on mahdollista napata sellaisia pokémoneja, joita ei muualla juuri näe. Lautta kulkee hiljaa, joten peli tulkitsee matkan kävelyksi, mikä auttaa pokémonien munien hautomisessa. Myös Suomenlinnassa on paljon erilaisia pokémoneja. Suomenlinnan lautalle pääsee esimerkiksi HSL:n kertalipulla. Suomenlinna-lippu puolestaan on voimassa 12 tuntia ja maksaa viisi euroa.
3. Töölönlahti
Töölönlahdella on kaksi stoppia lähekkäin ja paljon pelaajia. Sieltä on löydettävissä myös harvinainen Magmar-pokemon. Töölönlahden rannalta löytyy myös paljon Magikarppeja, joita monet keräävät. Niitä täytyy kerätä sata kappaletta saadakseen kehitettyä yhden pelin vahvimmista pokemoneista, eli Pokémon-kielellä evolvata Magikarp Gyarados-pokemoniksi.
4. Seurasaari
Seurasaaresta löytyy muun muassa todella kovatasoisia Scyther-pokémoneja, joita ei juuri muualta löydy. Niillä pärjää monella salilla (gymilla). Päivän Seurasaari-retkeltä scythereitä löytää sen verran paljon, että parhaan niistä saa kehitettyä todella kovaksi taistelijaksi. Seurasaareen pääsee bussilla Helsingin keskustasta. Sinne on matkaa vähän reilu kolme kilometriä keskustasta. Itselle paras bussireitti kannattaa katsoa HSL:n Reittiopas-palvelusta.
5. Keskuspuisto
Keskuspuiston tallien läheisyydestä saattaa löytää liikkumasta Ponyta-tulipokémoneja. Niillä on pesä Keskuspuiston tallin ja ratsupolun alun lähettyvillä, josta niitä saattaa löytää suuriakin määriä kerralla. Myös Ponyta on pelin harvinaisempia pokémoneja. Auroran sairaalan ratikkapysäkiltä on kohteeseen sopiva kävelymatka.
Paikkavinkit antoi Pokémon-kouluttaja Suvi Auvinen
Elisan järjestämällä pelikävelyllä 27.7. OnePlus 3 -puhelimen voitti Laura Toikkanen. Laura pelasi tuolloin tasolla 13. Hänen tiiminsä on Valor.
Onko Helsinki jo koluttu? Hyppää tubettaja Herbalistin matkaan Pokémon-jahtiin Tampereelle.