Jo yli 2000 lasta on opiskellut Elisan digikouluissa

Elisa on edistänyt Suomen lasten digiosaamista vuodesta 2014 lähtien järjestämillään digikouluilla. Pitkään opetussisällön pääpaino on ollut koodauksen ja ohjelmoinnin perusteissa. 10–12-vuotiaat lapset ovat digikouluissa päässeet tutustumaan myös muun muassa robotteihin, esineiden internetiin ja digitalisaatioon.

Suurin osa järjestämistämme digikouluista on järjestetty kouluissa, mutta esimerkiksi Elisan toimipisteissä ja Elisa Kulmassa järjestettyihin digikouluihin on voinut osallistua myös yhdessä vanhemman kanssa.

Digiturvakoulussa opitaan toimimaan turvallisesti netissä

Tänä vuonna Elisa on toteuttanut uudensisältöisiä digiturvakouluja, joissa perehdytään erityisesti tietoturva-asioihin lapsille soveltuvien käytännön esimerkkien ja tehtävien avulla.

Digiturvakoulussa lapset pääsevät tutkimaan kriittisesti netissä jaettavaa tietoa ja kokeilemaan muun muassa, miten helppoa salasanan murtaminen voi olla. Lasten kanssa keskustellaan siitä, miten tunnistaa huijausviestejä ja huijareita somessa, sekä miten ylipäätään verkossa voi toimia turvallisesti.

Digiturvakoulu toteutetaan vuorovaikutteisena työpajana, ja sen suunnittelussa Elisan omat tietoturva-asiantuntijat ovat vahvasti mukana.

Lasten digiosaamisen kartuttamiselle on tarvetta

Lasten digikoulu on yksi tapa, jolla Elisa haluaa pitää kaikenikäisten suomalaisten digitaitojen kartuttamista esillä.

Yhteensä jo noin kaksi tuhatta lasta eri puolilta Suomea on päässyt oppimaan digitalisaatiosta ilmiönä Elisan digikouluissa.

‒ Haluamme digiopetuksella auttaa kaikenikäisiä ymmärtämään paremmin digitalisoituvaa maailmaa ja toimimaan siellä, Elisan yritysvastuujohtaja Minna Kröger kertoo.

‒ Digikoulu on vuosien varrella kerännyt paljon positiivista palautetta ja osoittautunut erinomaiseksi tavaksi saada koulut ja nuoret kiinnostumaan digitalisaatiosta. Elisan missio on Digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus, ja haluamme rakentaa sitä antamalla lapsille konkreettista osaamista, joka hyödyttää heitä nyt ja tulevaisuudessa, Kröger summaa.

Elisan digiturvavinkit: voit aloittaa keskustelun lapsen kanssa näistä aiheista

Omien tietojen jakaminen

Internetissä ei kannata jakaa henkilökohtaisia tietoja, jotka voivat päätyä vääriin käsiin.

Kaikki netissä ei ole sitä miltä näyttää

Suhtaudu kriittisesti netissä jaettavaan sisältöön. Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.

Luo salasanat huolella

Salasanat tulisi muodostaa niin, etteivät muut saa niitä arvaamalla oikein. Älä jaa salasanojasi muille.

Oppilaita luokkahuoneessa viittaamassa innokkaasti. Opettaja luokan edessä osoittaa taululle.
Elisan digikoulussa opitaan toimimaan turvallisesti netissä.

 

Lue myös:

Onko salasanasi turvallinen?

Teatteri, joka muuttaa maailmaa

Opas lapsen ensipuhelimen hankintaan