Kuusi digitrendiä vuodelle 2017

Digitaalisaatio vaikuttaa meidän jokaisen arkeen. Elisan asiantuntijat listasivat tärkeimmät suomalaisten arkielämään vaikuttavat digitaaliset trendit vuonna 2017. Lue nämä, ja olet kartalla siitä, mihin suuntaan suomalaisten arki kehittyy.

Teksti: Matti Lintulahti

1. Mobiilidatan käyttömäärä kasvaa yhä voimakkaasti

Suomessa käytetään mobiilidataa henkilöä kohden enemmän kuin missään muualla maailmassa, ja määrä kasvaa 50-70 prosenttia vuosittain. Dataliikenteen kasvun taustalla on paitsi kansainvälisesti edullinen mobiilidata, myös alati lisääntyvä videosisältöjen katsominen ja videoiden tarkkuuden parantuminen. Videosisältöjen katsomiseen puolestaan kannustavat yhä isommat ja paremmat näytöt älypuhelimissa ja tableteilla. Tutkimusyhtiö Tefficientin mukaan Elisan verkossa liikkuu yhteensä jo 13. eniten dataa maailmassa.

Suomalaisilla on yhä enemmän erilaisia videoiden katsomiseen sopivia päätelaitteita, kuten älypuhelimia, tabletteja, tietokoneita ja pelikonsoleita. Suurikokoiset, internetiin yhdistettävät älytelevisiot puolestaan lisäävät teräväpiirto-ohjelmien katsomista. Jatkuvasti lisääntyvä kytkettyjen laitteiden määrä kasvattaa myös kiinteän laajakaistan liikennettä ja tarvetta hyvällä kodin nettiyhteydelle.

2. Lisätty todellisuus (AR) tulee arkiseen käyttöön

Lisätty todellisuus (augmented reality, AR) iskeytyi suomalaisten tietoisuuteen Pokemon Go -pelin myötä. Lisätyssä todellisuudessa yhdistetään reaaliaikaista informaatiota tekstin, grafiikan, kuvien tai äänen muodossa todellisen elämän näkymiin.

Lisätty todellisuus on jo pitkään ollut arkea teollisuusyrityksissä ja puolustusvoimissa ammattikäytössä, mutta vuonna 2017 on kansalaisten arkisen käytön vuoro. Nyt laitteissa on tarpeeksi tehoa hyödyntämään lisättyä todellisuutta viihteessä, peleissä, mittaamisessa ja mallintamisessa.

Lisätyn todellisuuden sovelluksia löytyy jo paljon – esimerkkinä valokuvaussovellukset, joilla voi reaaliaikaisesti liittää kuviin efektejä. Seuraavaksi AR tulee hyötykäyttöön: Esimerkiksi Googlen Tango-sovellusalusta mahdollistaa sen, että puhelinta voidaan käyttää esineiden pituuksien ja tilavuuksien mittaukseen sekä virtuaaliesineiden sovittamiseen ja liikuttamiseen elävässä ympäristössä.

3. Ostaminen muuttuu

Mobiilimaksaminen, sisätilapaikannus, personointi ja esineiden internet (IoT) muuttavat ostoksilla käyntiä. Teknologian ansiosta esimerkiksi tuotteiden paikallistaminen kaupoissa on mahdollista hoitaa älypuhelimen avulla.

Yhdysvalloissa esimerkkiä näyttää uudenlainen automatisoitu kauppa Amazon Go, jonka kerrotaan avaavan ovensa vuonna 2017 Seattlessa. Liikkeessä ei ole kassoja vaan kuluttaja avaa Amazon Go -sovelluksen, kerää haluamansa tuotteet ja kävelee ulos kaupasta. Kaikki muu kuten maksaminen tapahtuu automaattisesti.

Myös lisätty todellisuus vaikuttaa kauppaan. Kuluttajat voivat esimerkiksi ennen ostamista katsoa lisätyn todellisuuden avulla, miten huonekalut sopivat omaan kotiin, millaiselta tulevan keittiön eri vaihtoehdot näyttävät ja kuinka vaatteet istuvat päällä. Suomessa huoneistoja jo myydään virtuaalisilla 3D-esittelyillä.

4. Liikenne kehittyy älykkääksi

Suomessa on meneillään paljon liikenteeseen liittyvää kehitystä, joka näkyy ihmisten arjessa. Esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä ihmiset voivat päästä liikenteessä robottibussien kyytiin osana Sohjoa-hanketta. Lisäksi Helsingissä pilotoidaan kuukausimaksullista liikkumispalvelua, johon kuuluu joukkoliikenteen käytön lisäksi taksien ja vuokra-auton käyttö.

Myös avointa dataa yhdistävät mobiilisovellukset auttavat suomalaisia liikkumisessa. Ne kertovat autoilijan säätiedot, varoittavat liukkaudesta ja auttavat välttämään ruuhkia ja kiertämään onnettomuuskohtia ja tietöitä. Sovellukset huolehtivat myös automaattisesti ajopäiväkirjan pitämisestä.

Vuonna 2017 äly liikenteessä lisääntyy edelleen ja tulee yhä useamman ihmisen ulottuville.

5. Puheavusteiset palvelut yleistyvät

Apple Siri, Amazon Echo ja Google Assistant ovat kaikki puheella ohjattavia tekoälyapulaisia. Käske tekoälyapulaista äänellä ja se esimerkiksi yhdistää puhelun kaverillesi tai etsii internetistä pyydetyt tiedot. Puheohjauksen yleistymisen taustalla on luonnollista kieltä ymmärtävä tekoäly, joka kehittyy koneoppimisen ansiosta juuri nyt nopeasti.

Puhe on helpoin ja nopein tietokoneiden ja sovellusten ohjausväline. Jo nyt Yhdysvalloissa 20 prosenttia Android-puhelinten hakusovellusten hauista tehdään puheen avulla ja puheohjausta vaativia sovelluksia käytetään jo kotona enemmän kuin autoissa.

Puheentunnistus toimii myös suomeksi koko ajan paremmin, mikä vaikuttaa ihmisten halukkuuteen käyttää puheohjausta.

6. Terveydenhoito digitalisoituu

Erilaiset terveys-, aktiivisuus- ja hyvinvointimittarit kuten aktiivisuusranneke tai älysormus ovat jo löytäneet tiensä suomalaisten käsiin. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin mittaaminen, tarkkailu ja sairauksien ennaltaehkäisy yleistyy edelleen. Kansalaisten ulottuville tulee uusia terveyttä ja hyvinvointia mittaavia laitteita, joiden mittaustulokset voidaan tarvittaessa välittää lääkärille. Edistyneimmät älyvaa’at mittaavat verenkiertoelimistön ja sydämen kuntoa.

Terveysteknologia helpottaa sairauksien ennaltaehkäisyä, vähentää terveydenhuollon kustannuksia ja lisää etähoitoa. Vaasassa, Hämeenlinnassa, Turussa ja Vantaalla mitataan jo reaaliaikaisesti etänä älypuhelimen sovelluksen avulla potilaiden terveysarvoja osana terveydenhoitoa. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien videovastaanotot yleistyvät.

 

Trendien listaamisessa asiantuntijoina: Head of Discovery Annakaisa Häyrynen, kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen, liiketoimintajohtaja Matias Castrén, liiketoimintajohtaja Jan Virkki, liiketoimintajohtaja Petteri Svensson ja turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius.

 

Lue, mitä se digitalisaatio oikein onkaan.

Kuinka työ voisi muuttua? Kurkista vuoteen 2030.