Näin liikenne muuttuu vuoteen 2030 mennessä

15 vuoden päästä ei ehkä enää tarvita ajokorttia, jotta voisi autoilla. Kohta voimme myös ostaa kaikki liikennepalvelut yhdellä napinpainalluksella kuukausimaksua vastaan. Mikä muu liikenteessä muuttuu tulevina vuosina?

Teksti: Hasse Härkönen ja Hanna Kangasniemi

1. Autot ajavat itse itseään

Täysin itsenäisesti ajavat autot ovat arkipäivää vuoteen 2030 mennessä. Tulevaisuuden auto osaa ajaa omatoimisesti paikasta toiseen ja sillä on kaikki tarvittavat sensorit, joilla reagoida erilaisiin liikenteessä vastaan tuleviin tilanteisiin. Näin visioi Volvon johtaja Anders Eugensson.

Tavalliset asiakkaat testaavat autonomisia autoja ensi vuonna Volvon Drive Me -projektissa Göteborgissa. Käynnissä olevassa projektissa autonomiset autot liikkuvat muun liikenteen joukossa. Vastaavia testejä on suunnitteilla Kiinaan ja Lontooseen.

Robottiautot kehittyvät hurjaa vauhtia, mutta esimerkiksi hankalat sääolosuhteet, kuten lumi ja jää, tuottavat edelleen päänvaivaa autonomisten autojen kehittäjille. Poikkeusoloissa autot eivät vielä osaa luotettavasti ajaa itse.

2. Viihde tulee osaksi autoilua

Kun ajaminen siirtyy autojen vastuulle, erilaisten viihde- ja kommunikointilaitteiden käyttö kuuluu olennaisesti autoiluun, eikä ole enää sen este. Autossa istutun ajan hyödyntämiselle on kasvava tarve, koska alati kaupungistuvassa maailmassa työmatkoihin ja muuhun liikkumiseen kuluva aika lisääntyy. Kun autonomiset autot hoitavat ajamisen, aikaa jää muuhun. Tämä tulee vaikuttamaan autojen suunnitteluun ja viihteen palvelut ovat osa tulevaisuuden autojen varustelua.

”Autonomiset autot vapauttavat ihmisten aikaa. Tulevaisuuden autossa voi lukea, hoitaa työasioita tai rentoutua”, Eugensson sanoo.

3. Ajokortit harvinaistuvat

Autonomisella autolla liikkuva kuljettaja ei välttämättä enää tarvitse edes ajokorttia. Autonomisen auton kehityksen alkuvaiheessa kuljettajalla pitää olla vielä mahdollisuus ottaa auto hallintaansa, mutta tulevaisuudessa autot ajavat täysin itsenäisesti, eikä ihmisen ajotaitoa enää tarvita.

”Monelle ajaminen hienoilla teillä tai autoilla on kuitenkin nautinto sinänsä”, Anders Eugensson muistuttaa. Itse ajaminen onkin tulevaisuudessa enemmän harrastus kuin välttämättömyys.

4. Turvallisuus lisääntyy ja ajoteiden vastuut muuttuvat

Robottiautoilu mahdollistaa entistä turvallisemman liikenteen, koska inhimillisistä syistä johtuvat onnettomuudet vähenevät. Volvon siteeraamaan amerikkalaisen NHTSA:n tutkimusarvioiden mukaan onnettomuuksien määrän odotetaan vähenevän peräti 80 prosentilla vuoteen 2035 mennessä. Volvon visio on, ettei kukaan menehdy tai loukkaannu vakavasti enää heidän uusissa autoissaan vuonna 2020. Tämä tulee vaikuttamaan myös autovakuutusmaksuihin.

Autonomiset autot muuttavatkin kokonaan teiden vastuukysymykset. Jos autonomiselle autolle sattuu onnettomuus, onko vastuussa kuljettaja vai auto? Anders Eugenssonin mukaan Volvon näkemys on, että vastuu siirtyy autovalmistajalle siinä vaiheessa, kun kuljettaja on muuttunut pelkäksi matkustajaksi.

 Self-driving car concept

5. Autojen teknologia ja käytetyn datan määrä lisääntyy

Autonomiset autot vaativat toimiakseen runsaasti teknologiaa ja dataa. Tulevaisuuden autoissa on muun muassa tutkia, kameroita, ultraäänisensoreita, tietokone kerätyn datan analysoimiseen, GPS, yhteys pilveen. Ja kaikki tämä pitää olla tuplana, koska jokaiselle toiminnolle on oltava varajärjestelmä vikatilanteiden varalle.

6. Kaikki liikenne on yhteydessä nettiin

Esineiden internet (Internet of Things, IoT) on arkipäivää liikenteessä 2030-luvulla. Tutkimusyhtiö Gartnerin arvion mukaan jo vuonna 2020 maailman teillä liikkuu 250 miljoonaa internetiin kytkettyä autoa.

Kun kaikki autot ovat yhteydessä internetiin, verkon merkitys liikenteessä kasvaa suureksi. Verkkoyhteyden avulla liikenteestä ja liikennevälineistä kerätään tietoja, joita voidaan hyödyntää monella tavalla. Tärkeää liikennetietoa saadaan autoihin koko ajan. Tankkaaminen onnistuu pikana ilman erillistä maksutapahtumaa, koska tankkauspisteelle tuleva auto voidaan tunnistaa ja tankkaus laskuttaa jälkikäteen.

Elisan, Helptenin ja Palinin kehittämä uusi älyautopalvelu hyödyntää esineiden internetiä jo nyt. Autoihin asennettava lähetin välittää käyttö- ja vikatietoja reaaliaikaisesti eteenpäin. Käyttäjälle palvelu toimii älypuhelinsovelluksen kautta. Esimerkiksi vikatilanteen sattuessa puhelimeen on mahdollista saada huollon tilannearvio ja toimintaohjeet.

”Konsepti yhdistää monta toimijaa, autoa ja autoilijaa kokonaisuudeksi, jonka tarkoitus on palvella autoilijaa ympärivuorokautisesti missä tahansa”, Elisan hankejohtaja Markku Hollström kertoo.

7. Autojen vaatimat älylaitteet oppivat omatoimisesti

Parinkymmenen vuoden päästä autojen tekoälyllä varustetut laitteet oppivat entistä ihmismäisemmin.

Tämän hetken tekoäly pohjaa niin sanottuun ohjattuun koneoppimiseen. Kone voidaan opettaa esimerkiksi tunnistamaan liikennemerkkejä näyttämällä sille valtava määrä eri kulmista otettuja esimerkkikuvia eri liikennemerkeistä. Suomalainen The Curious AI Company -yritys kehittää koneille ohjaamatonta oppimista, joka on ihmiselle luonteenomaista.

”Silloin koneelle riittää vain muutama esimerkki, jonka jälkeen kone tekee havaintoja ja oppii itsenäisesti”, kertoo yhtiön teknologiajohtaja Antti Rasmus.

Autonomisten autojen apuna kehittyneestä tekoälystä on apua muun muassa entistä parempana konenäkönä, joka osaa tulkita näkymää ihmissilmän tavoin ja tunnistaa esimerkiksi osittain piilossa olevia kohteita ja havainnoida ympäristöä analyyttisemmin. Näin auto esimerkiksi huomaisi puun takana olevan toisen auton yhtä selvästi kuin jos puuta ei olisi tiellä. Tavoitteena on entistä tarkempi havainnointi ja turvallisempi liikenne.

8. Liikkuminen ostetaan palvelupaketteina

Liikkumisen palvelupaketit yleistyvät tulevaisuudessa. Samalla murenevat julkisen ja yksityisen liikenteen rajat. Uudet liikkumisoperaattorit kokoavat yhteen päivittäiseen liikkumiseen tarvittavat liikennepalvelut ja asiakkaat voivat ostaa niitä itselleen sopivina paketteina kuukausimaksua vastaan. Paketti voi sisältää esimerkiksi joukkoliikenteen lisäksi taksimatkoja ja autonvuokrausta. Matkan mökille voi ostaa vaikkapa yhdistelmänä juna- ja taksimatkoja, liikennepalveluna ovelta ovelle.

Suomalainen MaaS Global on liikkuminen palveluna -konseptin (Mobility as a Service) kehittäjä ja edelläkävijä. MaaS Globalin toteuttama uunituore Whim-sovellus tarjoaa maistiaisen tulevaisuudesta. Helsingin seudulta aloittavan liikkumisen palvelun kuukausipakettiin kuuluu muun muassa joukkoliikenne, taksimatkoja, vuokra-autoja ja muita palveluja, kertoo MaaS Globalin toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

9. Yhä harvempi omistaa auton

Käytön määrään nähden usein kalliiksi tulevaa autoa ei enää tarvitse tulevaisuudessa omistaa, sillä auton käyttöoikeuden voi jatkossa varata yhä helpommin liikkumisen palvelupakettien kautta. Myös autonomiset autot tulevat lisäämään erilaisia kuljetuspalveluja, kun myös ajokortittomat voivat käyttää autoja liikkumisen tarpeisiinsa uudella tavalla.

Se, että tulevaisuudessa yhä harvempi omistaa itse auton, vähentää myös muun muassa autojen tarvitsemaa pysäköintitilaa ja autojen aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

Artikkeli perustuu Elisan toimittajille järjestämään Auto 3.0 -tilaisuuteen, jossa luotiin katsaus liikenteen tulevaisuuteen. Tilaisuus järjestettiin syyskuussa 2016.

Lue lisää liikenteen automatisaatiosta.

Lue myös, kuinka autokauppa muuttuu.