3D-printtausta tuodaan nyt luokkahuoneisiin. Mutta miksi ja mitä hyötyä siitä on?
Teksti: Sanni Jokinen Kuva ja video: Vesa Hänninen
Miten opettaisit lapselle kultaisen leikkauksen? Entä esittäisit Parthenonin arkkitehtuurin? Startup-yritys 3DBearin toimitusjohtaja Kristo Lehtonen tekee sen 3D-printtauksen keinoin. Lehtosen luotsaama yritys on rakentanut ohjelmiston, jonka avulla alakoululainenkin pystyy mallintamaan ja 3D-printtaamaan asioita ja esineitä.
”Joitain asioita on vaikea esittää muiden nykyteknologioiden avulla. 3D-printtamaalla lapsi voi esimerkiksi tulostaa Parthenonin pienoismallin ja tutkia sitä kautta arkkitehtuuria kolmiulotteisesti”, Lehtonen kertoo. Hän ja 3DBear osallistuvat tuhansien muiden startupien tavoin tänään Helsingin Messukeskuksessa käynnistyneeseen startup-tapahtuma Slushiin.
3DBear tekee jo yhteistyötä kymmenien suomalaiskoulujen kanssa, ja toiminta on laajenemassa ulkomaille.
”Me aloitimme toimintamme elokuussa, ja olemme lähteneet vauhdilla liikkeelle. Palaute on ollut erittäin positiivista”, Lehtonen kertoo.
Tulevaisuuden taito
Mutta mihin ihmeeseen lapsi tarvitsee 3D-mallinnustaitoja? Miksi tulostaa pienoismalleja?
”Tämä on tulevaisuuden taito”, Lehtonen sanoo.
”3D-mallinnuksen osaajista on jo nyt kova pula.”
Asiaa on kuitenkin vaikea opettaa kouluissa: esimerkiksi perinteiset 3D-mallinnusohjelmat ovat koululuokkiin liian hankalia käyttää.
”Meidän ohjelmistomme avulla jo ekaluokkalainen voi mallintaa asioita. Mukana on järki, sydän ja kädet. Asiaa lähestytään pedagogian kautta, ja ohjelmisto on tehty yhteistyössä suomalaisten opettajien kanssa. Pelilliset ominaisuudet tuovat oppimiseeen vangitsevuutta. Ja lopuksi lapsi pääsee itse toteuttamaan luomustaan, tekemään jotain käsin kosketeltavaa.”
Varsinkin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa on päästy hyviin tuloksiin, Lehtonen kertoo. Ne oppilaat, joita on ollut vaikea saada mukaan perinteisen opetuksen keinoin, ovat syttyneet uudelle teknologialle.
”He ovat innostuneet saatuaan onnistumisen elämyksiä. Lapsi, jolla on ollut vaikeuksia tavallisessa opetuksessa, onkin yhtäkkiä pystynyt CAD-mallintamaan oman huoneensa.”
Silmälasin sangatkin voi tulostaa
Lehtosen Slush-pisteellä 3D-printterissä pyörii kaksi karhun pienoismallia. Ne printtautuvat noin puolessa tunnissa. Jos koululuokkaan haluaa hankkia vastaavan printterin, hinta lähtee noin 1200 eurosta. Lisäksi on maksettava ohjelmiston lisenssistä.
”Jatkossa tuomme 3D-tulostussovelluksen myös yksityisten ihmisten käyttöön iOS- ja Android-käyttöjärjestelmiin”, Lehtonen lupaa.
Mutta sitä ennen 3DBear matkustaa Yhdysvaltoihin: ohjelmassa on vielä ennen joulua New York, ja keväällä Kalifornia. Mukaan lähtevät myös startupin tarinaa tukevat tärkeät esineet: Lehtosen 3D-tulostetut silmälasinsangat ja kännykän suojakuori, jonka on suunnittelut ja tulostanut 6-vuotias taiteilija.
Tiedätkö miltä näyttää tulevaisuuden työelämä? Lue lisää aiheesta.