Tässä ovat vuoden 2016 suosituimmat e-kirjat

Katso, mitkä olivat Elisa Kirja -palvelun suosituimmat kirjat vuonna 2016. Lue myös, miksi sähköisiä kirjoja ostetaan yhä enemmän.

Teksti: Hanna Kangasniemi

Kotimainen kirjallisuus kiinnostaa suomalaisia lukijoita. E-kirjoina kiinnostavat erityisesti ajankohtaiset, puhutut ja palkitut kirjat. Suomen suurimmmassa e-kirjapalvelussa Elisa Kirjassa vuonna 2016 ilmestyneistä kirjoista ladatuimpia olivat kotimaiset dekkarit ja kaunokirjallisuus.

kansi_931-2

Dekkareista Leena Lehtolaisen Tiikerinsilmä oli lukijoiden ykkössuosikki. Kirja on itsenäinen jatko-osa kansainvälisestikin menestyneelle Hilja Ilveskero -trilogialle. Se valittiin myös Elisa Kirjan lukijaäänestyksessä vuoden parhaaksi dekkariksi. Leena Lehtolainen on Elisa Kirjan lukijoiden suosikki, sillä hän oli suosituimpien kärjessä myös viime vuonna, jolloin hänen dekkarinsa Surunpotku voitti lukijaäänestyksen.

kansi_911

Seppo Jokisen Rahtari ja Jarkko Sipilän Valheen kasvot olivat ladatuimpia dekkareita Lehtolaisen jälkeen. Jokisen tamperelaisen komisario Koskisen rikostutkimukset ovat taattuja yleisönsuosikkeja samaan tapaan kuin Jarkko Sipilän poliisiromaanit. Sipilän Valheen kasvot vie kirjailijan luottopoliisit tällä kertaa poliisiorganisaatiossa tapahtuneeseen murhaan.

kansi_1025-2

Kaunokirjojen suosikki oli Miika Nousiaisen miehinen vaellusromaani Juurihoito. Siinä puoliorvot miehet etsivät isäänsä ja itseään. Finlandia-ehdokkaista lukijasuosikiksi noussut Tommi Kinnusen oman tiensä kulkemisesta kertova Lopotti on latausten määrissä kirkas kakkonen. Lopotti jatkaa Kinnusen suositun Neljäntienristeyksen tarinaa, jonka keskiössä oli sokea Helena. Elisa Kirjan lukijat arvostivatkin Kinnusen lukijaäänestyksessä yhdeksi suosituimmista kotimaisista kirjailijoista Miika Nousiaisen ja Christian Rönnbackan ohella.

kansi_910-2

Tänä vuonna tietokirjojen suosikiksi pääsi rikostoimittaja Jarkko Sipilän toimittama Elämäni gangsterina, joka on Cannonball-kerhosta eronneen Marko Lönnqvistin elämäkerta. Ainutkertainen jengimuistelmateos oli sekä Elisa Kirjan ladatuin tietokirja että lukijaäänestyksen tietokirja-voittaja. Kakkossijalle selvisi psykoterapeutti ja bloggari Maaret Kallion elämänhallintakirja Lujasti lempeä. Ihmisen historiaa oivaltavasti analysoiva Sapiens. Ihmisen lyhyt historia nousi kolmossijalle.

Sähköiset kirjat kulkevat mukana keveästi

”Sähköiset kirjat saa helposti käyttöön missä vain ja milloin vain. Ne voivat olla joko luettavia tai kuunneltavia. Kotona tabletilla aloitetun kirjan lukemista voi helposti jatkaa vaikkapa älypuhelimella matkan päällä ollessaan. Lomamatkalla lukeminen ei lopu kesken, kun uuden kirjan saa ladattua hetkessä”, analysoi e-kirjojen suosion syitä Essi Manner, Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja.

Jo joka toinen paljon lukeva pitää e-kirjaa myös yhtä miellyttävänä lukukokemuksena kuin perinteistä kirjaa. Sähköisten kirjojen ostaminen ja lainaaminen on kaksinkertaistunut Suomessa kahdessa vuodessa ja jatkaa kasvuaan, kertoo Prior Konsultoinnin tekemä tutkimus*.

5 syytä ostaa sähköinen kirja

1. Kirjan saa saman tien käyttöön. Ei tarvitse odottaa lainausjonossa tai kävellä kirjakauppaan.

2. Vaikka painetusta kirjasta olisi painos loppu, sähköisen kirjan saa hankittua aina.

3. Useampikin kirja kulkee mukana kevyesti.

4. Kirja on ajasta ja paikasta riippumatta aina saatavilla.

5. Kirjaa voi myös kuunnella, jos ei voi tai halua itse lukea.

divider

Vuoden 2016 eniten ladatut kirjat Elisa Kirjassa

Dekkarit ja jännitys

1. Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä
2. Seppo Jokinen: Rahtari
3. Jarkko Sipilä: Valheen kasvot

Kaunokirjallisuus

1. Miika Nousiainen: Juurihoito
2. Tommi Kinnunen: Lopotti
3. Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Tietokirjallisuus

1. Marko Lönnqvist: Elämäni gangsterina
2. Maaret Kallio: Lujasti lempeä
3. Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia

Listauksessa mukana vuonna 2016 ilmestyneet kirjat.

*Tutkimusyhtiö Priorin tekemä tutkimus Suomalaiset ja sähköinen kirja (2016) tehtiin 1189 18-75-vuotiaan suomalaisen internetin käyttäjän nettipaneelissa. Tutkimuksen tilasi Elisa.