400 vai 800 euroa älypuhelimeen?

Keskihintainen on älypuhelinten uusi musta. Testasimme 400 euron haastajat ja tuplasti kalliimmat huippumallit selvittääksemme mistä niiden erot löytyvät.

Teksti: Osku Kannisto

Älypuhelimet ovat kulkeneet pitkän tien bisnestykkien kommunikaattoreista jokaisen suomalaisen taskuun. Vastaavanlainen teknologian kuluttajistuminen on nähty aiemmin monella muullakin saralla, mutta älypuhelimet ovat tehneet yhden merkittävän poikkeuksen. Nimittäin hinnassa.

Kun useimmilla aloilla suuren yleisön suosio on räjähtänyt lopulta hintojen romahtamisen myötä, älypuhelimissa ihmiset halut ovat todella pitkään kohdistuneet valmistajien huippumalleihin. iPhonet ja Galaxyt ovat edelleen käsitteitä ja haluttuja symboleja niin lasten kuin vanhempien joukossa, mikä on näkynyt niin myytyjen laitteiden top-listoissa kuin laitteiden keskihinnassa.

Vuosi 2016 on kuitenkin tuonut vakiintuneeseen tilanteeseen uusia säröjä. Otimme tähän vertailuun noin 800 euron hintaisten huippumallien rinnalle kolme noin 400 euron hintaista haastajaa. Nämä osoittavat, että erot huippumallien ja keskiluokan välillä ovat pienentyneet selvästi. Halvemmalla saa nyt selkeästi monipuolisemman puhelimen kuin aiemmin.

Uusi keskiluokka ei enää tyydy järkivalinnan asemaan. Se haluaa herättää haluja.

Luksusmalleissa suorituskyky on marginaalisesti parempi, muotoilu viimeistellympi sekä parhaat kamerat ja näytöt. Nyt on kuitenkin ilo huomata, että keskiluokassa on otettu selkeitä harppauksia kohti huippumalleja ja monilta osin ne kiusaavat tuplasti kalliimpia serkkujaan todella tiukasti.

Jäljelle jää siis kaksi kysymystä: Mistä erot löytyvät? Ja erityisesti, onko niillä enää merkitystä?

Kaksoiskameralla uusia ulottuvuuksia

Tämän vuoden puhelimissa suurin innovaatio on kaksoiskamera, joka löytyy testin kolmesta puhelimesta. Kahden erillisen kameramoduulin avulla pyritään joko parentamaan kuvanlaatua tai laajentamaan kameran käyttömahdollisuuksia.

huawei-p9-camera-small
Huawein puhelimissa toinen kameroista tuottaa värillisen ja toinen mustavalkoisen kuvan. Näiden kuvat yhdistämällä saadaan parannettua lopullisen kuvan laatua vähässä valossa kuvatessa.

Huawein ja Honorin kaksoiskamerat keskittyvät kuvanlaadun parantamiseen keräämällä yhtä kameraa enemmän valoa. Kameroista toinen on värillinen ja toinen mustavalkoinen. Mustavalkokuvaa käytetään täydentämään värikuvan valotusta ja poistamaan hämärässä kuviin tulevaa kohinaa. Muotokuvatilassa pääkohdetta voi korostaa sumentamalla taustaa.

Apple iPhone 7 Plussan kaksoiskamerassa on erilliset linssit laajakuvalle sekä muotokuvaukseen. Laajakuvalinssi vastaa älypuhelimista tuttua leveää kuvakulmaa, kun taas muotokuvalinssillä kohde saadaan suuremmaksi kuvanlaadun heikkenemättä – toisin kuin digitaalista zoomausta käyttäen.

iPhonen lisäulottuvuudesta on kokeilun perusteella merkittävä hyöty erityisesti videokuvauksessa, koska kameraa ei tarvitse viedä liian lähelle kuvattavaa kohdetta. Muissa puhelimissa tämä onnistuu vain lisäämällä puhelimen kameran päälle erillinen lisäobjektiivi.

Nopeampaa latausta

oneplus_type-c-3
Oneplus ja molemmat Huaweit ovat siirtyneet käyttämään uutta usb-c-liitäntää, joka voidaan iPhonen Lightning-liittimen tavoin kytkeä puhelimeen kummin päin tahansa. Tämä helpottaa latausjohdon kytkemistä pimeässä.

Testipuhelimista Huawei, Honor ja OnePlus ovat siirtyneet käyttämään tutuksi käyneen micro-usb-latausliittimen tilalla uutta usb-c-liitäntää. Tämän suurin käytännön etu on siinä, että iPhonen tavoin latausjohdon voi kytkeä puhelimeen kummin tahansa päin. Näin latausjohdon kytkeminen onnistuu helposti myös näkemättä liitintä.

Kaikki puhelimet tukevat myös pikalatausta, minkä ansiosta puhelimen akun saa parhaimmillaan ladattua jopa neljä kertaa nopeammin. Jos puhelin on unohtunut jäädä lataamatta yöllä, ehtii siihen saada sopivasti latausta aamupalaa syödessä. Applen iPhonen kanssa pikalataukseen tarvitaan erillinen kahden ampeerin laturi, jota myydään iPadeille.

Erittäin positiivista on huomata sääsuojauksen paluu puhelimiin. Testipuhelimista Apple, Samsung ja Sony ovat pöly- ja vesitiiviitä. Applen iPhone 7 plus kestää pölyn ja roiskuvat vedet. Samsung ja Sony tämän lisäksi myös upotuksen matalaan veteen.

Erillisiä työ- ja kotipuhelimia ei enää ole

Älypuhelimen valinnan perusteet vaihtelevat toki aina suurestikin ihmisten välillä, mutta niin yksityiskäyttäjän, työvälineitä hankkivan pk-yrittäjän kuin yrityskäyttäjän kannalta valinta on vapaampi kuin koskaan ennen.

Ensimmäinen syy tähän on tietysti siinä, että saadakseen sujuvan, luotettavan ja suorituskykyisen puhelimen käyttäjän ei enää ole pakko maksaa huippumallin korkeaa hintaa. Tämä laajentaa todellisten vaihtoehtojen määrää niin yksityis- kuin yrityskäyttäjän kannalta.

Toiseksi Windows-puhelinten poistuessa käyttöjärjestelmävalintoja on enää kaksi: Googlen Android ja Applen iOS. Nämä ovat sovellus- ja palvelutarjonnan osalta käytännössä tasavahvoja, joten ostaja voi olla käytännössä varma, että omat suosikkisovellukset ovat puhelinmallista ja käyttöjärjestelmästä riippumatta aina tarjolla.

Älypuhelin voidaan valita samojen mallien joukosta niin yksityis- kuin työkäyttöön.

Testin perusteella huippumallit saavat keskiluokastan edullisemmista malleista todella kovan vastuksen. Keskiryhmästä löytyy niin suorituskykyä, tyylikkyyttä kuin teknisiä ominaisuuksia, jotka haastavat parhaat mallit. Pienyrittäjän kannalta keskiryhmän puhelin on järkivalinta. Marginaalinen ero suorituskyvyssä ei riitä perusteeksi kaksinkertaiselle hinnalle.

Suurin ero kalliiden huippumallien ja keskihintaisten haastajien välillä on lopulta se, että huippumalleissa mistään ominaisuuksista ei tarvitse valita tai tinkiä – edullisemmissa puhelimissa valinta on tehtävä omien prioriteettien mukaan.

Kaikki testin puhelimet ovat perusteltavia ostoksia, joihin ei varmasti tarvitse pettyä.

Keskiluokan älypuhelimet: 400-450 €

Huawei Honor 8

honor-8-sininen_1000pxHinta: 449/499 €
Paino: 153 g
Koko: 146 x 71 x 7,5 mm
Akku: 3000 mAh
Muisti: 32/64 Gt + microsd
4G-tuki: cat6 (300 Mbit/s)
Näyttö: 5,2 tuumaa (1080 x 1920)
Kamerat: 2 x 12 ja 8 MPix
Video: max full hd
Kuvanvakain: ei

Honor 8 näyttää ja tuntuu huomattavasti hintaansa kalliimmalta. Silmään pistää tuplakamera, joka on saatu upotettua kauniisti puhelimen tyylikkään kuoren sisään. Kameran kuvanlaatu on vakuuttava ja eroaa edukseen erityisesti hämäräkuvauksessa. Videokuvauksessa häiritsee kuvanvakaajan puute. Käsivaralta kuvatessa videoissa on epätoivottua tärinää.

Erikoisuudet ovat rystysohjaus ja taakse sijoitettu sormenjälkitunnistin. Rystysillä ruutuun piirtämällä voi nopeasti avata sovelluksia. Esimerkiksi piirtämällä rystysellä c-kirjaimen ruudulle aukeaa kamera ja tuplakopautuksella saa ruutukaappauksen. Sormenjälkitunnistinta voi käyttää esimerkiksi selfie-kuvien ottoon ja selaukseen kuvia katsellessa tunkematta sormea ruudulle.

Suorituskyky ei aivan pärjää huippumalleille, mutta tätä on vaikea huomata arkikäytössä. Honorin käyttöliittymä on hyvin aloittelijaystävällinen ja selkeä käyttää.

Hyvää: Näyttävä viimeistely, erinomainen takuu, kamera hämärässä
Huonoa: Kuvanvakaajan puute videoidessa, liukas
Kenelle: Tyylikästä ja helppokäyttöistä puhelinta etsivälle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

OnePlus 3

oneplus-3-grafiitti-oikea-koko_1000px

Hinta: 399 €
Paino: 160 g
Koko: 153 x 75 x 7,3 mm
Akku: 3000 mAh
Muisti: 64 Gt
4G-tuki: cat6 (300 Mbit/s)
Näyttö: 5,5 tuumaa (1080 x 1920)
Kamerat: 16 ja 8 MPix
Video: max 4k
Kuvanvakain: optinen ja sähköinen

OnePlus 3 on saavuttanut suuren suosion lyhyessä ajassa ja syystä. Puhelimen ominaisuudet ja suorituskyky vastaavat tuplasti kalliimpia huippumalleja ja osaltaan jopa ne ohittavat. Puhelin onkin hinta-tehosuhteeltaan erinomainen ostos.

Tyylikkyys on katsojan silmässä, mutta OnePlus 3 ei anna välitöntä premium-tunnetta ulkonäöllään. Muotoilusta puuttuu viimeinen silaus, kun vieressä on testin nätimpiä malleja. Osittain tästä syystä puhelin pysyy liukumatta kädessä. Näytön alapuolelle sijoitettu kotinäppäin toimii sormenjälkitunnistimena. Kotinäppäimellä on eri toimintoja riippuen siitä, kuinka pitkään sitä painaa. Sivunäppäimiä tulee painettua helposti vahingossa, koska niistä ei ole mitään merkkejä.

Kamerassa on selkeät säädöt ja kuvanlaatu asiallinen. Videoita saa tallennettua 64 gigatavun muistiin runsaasti jopa 4k-tarkkuudella. Kuvanvakaajan ansiosta videot ovat levollista katseltavaa.

Käyttöliittymä on testin karuin eikä paras mahdollinen aloittelijalle. Valmistaja ei ole kuorruttanut puhelinta omilla virityksillään vaan kustomointi jää täysin käyttäjän varaan.

Hyvää: Hintalaatusuhde, tehokas pikalataus, 64 Gt muistia
Huonoa: Viimeistely ja käytettävyys
Kenelle: Edullista ja pitkäikäistä puhelinta hakevalle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

Sony Xperia X Performance

sony-xperia-x-performance-valkoinen_1000px

Hinta: 449 €
Paino: 165 g
Koko: 144 x 71 x 8,6 mm
Akku: 2700 mAh
Muisti: 32 + microsd
4G-tuki: cat9 (450 Mbit/s)
Näyttö: 5,0 tuumaa (1080 x 1920)
Kamerat: 23 ja 13 MPix
Video: max full hd
Kuvanvakain: ei

Sony Xperia X Performance on tehty päivittäiseksi työkaluksi aktiiviseen käyttöön. Ulkoasu on pelkistetyn karu ja paksuuden takia puhelinta ei miellä huippumalliksi. Puhelin istuu käteen erittäin tukevasti ja sitä on helppo käyttää yhdellä kädellä. Käyttöä ei tarvitse arkailla kosteissakaan olosuhteissa vesitiiviyden ansiosta.

Erillistä kotinäppäintä ei ole, vaan ohjaus tapahtuu kosketusnäytön avulla. Sormenjälkitunnistin on sijoitettu oikealle sivulle suoraan virtapainikkeeseen. Paikka on luonteva oikeakätiselle. Vasenkätiselle puhelin aukeaa luontevimmin otetta tukevalla keskisormella.

Sonyn kameran automatiikka on erittäin luotettava ja tarkennus ripeää. Kuvan alalaidassa näkyy valittu kuvausohjelma selkeästi. Tarkennus seuraa sormella valittua kohdetta aktiivisesti ja jatkaa seurantaa, vaikka kohde poistuisi kuvasta hetkeksi. Kameran kuvakulma on ilahduttavan laaja, mistä on selkeää hyötyä sisällä kuvatessa. Kuvanlaatu on hyvä ja huikean 23 megapikselin tarkkuuden takia kuvia voi jälkikäsittelyssä rajata runsaasti.

Hyvää: Vesi- ja pölytiivis, erinomainen kamera-automatiikka
Huonoa: Kookas, ei kuvanvakaajaa
Kenelle: Huolettomalle käyttäjälle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

Huippupuhelimet: 800-920 €

Apple iPhone 7 plus

apple-iphone-7-plus-mattamusta_1000px

Hinta: 919-1139 €
Paino: 188 g
Koko: 158 x 78 x 7,3 mm
Akku: 2900 mAh
Muisti: 32-256 Gt
4G-tuki: cat6 (300 Mbit/s)
Näyttö: 5,5 tuumaa (1080 x 1920)
Kamerat: 2 x 12 ja 8 MPix
Video: max 4k
Kuvanvakain: optinen

Applen huippumalli iPhone 7 plus seuraa muotoilussa vanhempien mallien ajatonta linjaa. Puhelin tuntuu ja näyttää edelleen luksusmallilta, varsinkin uudessa peilimustassa värissä. Uudesta mallista fyysinen kotinäppäin on korvattu paineen tunnistavalla versiolla, jota ei voi käyttää hansikkaat kädessä. Vastapainoksi iPhone on vihdoin roisketiivis, joten sitä voi käyttää huoletta sateessa.

7 plussan suurin uutuus on kaksoiskamera, jossa on erikseen laajakulma- ja telelinssit. Kuvanlaatu ei heikkene, kun polttoväliä kasvatetaan kaksinkertaiseksi. Telelinssistä on merkittävä hyöty videokuvauksessa, jolloin kuvakulmaa voi vaihtaa vaikka kesken kuvauksen. Taustan pehmentävä muotokuvatila toimii hyvin, kunhan valaistusta on tarpeeksi. Kuvanlaadussa viehättää värien luonnollisuus. Automatiikka on luotettava, mutta manuaalisäätöjä ei löydy perussovelluksesta. Kuvanvakain toimii luotettavasti.

Näyttö on kirkkaudeltaan ja väritarkkuudeltaan erinomainen. Se tunnistaa paineen voimakkuuden, joka luo uusia pikateitä helppokäyttöiseen iOS-käyttöjärjestelmään.

Hyvää: Hiottu käytettävyys, pöly- ja roisketiivis, telelinssi
Huonoa: Kallis, halvimmassa mallissa vain 32 Gt muistia
Kenelle: Aktiivisesti kuvaavalle helppokäyttöisen puhelimen ystävälle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

Huawei P9 plus

huawei-p9-harmaa-sivuttain_1000px

Hinta: 799 €
Paino: 162 g
Koko: 152 x 75 x 7,0 mm
Akku: 3400 mAh
Muisti: 64 Gt + microsd
4G-tuki: cat6 (300 Mbit/s)
Näyttö: 5,5 tuumaa (1080 x 1920)
Kamerat: 2 x 12 ja 8 MPix
Video: max full hd
Kuvanvakain: ei

Huawein P9 plus on erittäin näyttävä puhelin, jonka viimeistely on viety loppuun asti. Litteä puhelin istuu käteen hyvin. Joskin iso koko tekee yhdellä kädellä käytöstä haastavaa. Puhelimen herättävä sormenjälkitunnistin on näppärästi puhelimen takapuolella. Se toimii esimerkillisen ripeästi ja luotettavasti. Huawein käyttöliittymä on yksinkertaisen selkeä ja sitä oppii käyttämään nopeasti.

Laadukas amoled-näyttö on varustettu paineentunnistuksella. Valitettavasti toiminnon tuki on Android-puolella vielä lasten kengissä, joten hyöty jää marginaaliseksi. Toistaiseksi höydyllisin toiminto on kuvien zoomailu niitä katsellessa.

Tuplakamerasta on aitoa hyötyä hämärässä. Kuvia saa otettua vähäisessä valossa ilman häiritsevää kohinaa, kun on valmis tinkimään yksityiskohtien tarkkuudesta. Kameran automatiikka toimii luotettavasti. Manuaalitilan säätömahdollisuudet ovat erinomaiset. Optisen kuvanvakaajan puute näkyy videoissa, mutta sitä voi kompensoida ohjelmallisesti. Videoita ei voi kuvata 4k-tarkkuudella, vaikka 64 gigatavun muisti siihen hyvin riittäisi.

Hyvää: Ajattoman tyylikäs, tuplakameran kuvanlaatu hämärässä
Huonoa: Ei 4k-tarkkuutta videolle, ei vesitiivis
Kenelle: Ison, helppokäyttöisen ja suorituskykyisen puhelimen etsijälle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

Samsung Galaxy S7 Edge

samsung-galaxy-s7-edge-kulta_1000px

Hinta: 799 €
Paino: 157 g
Koko: 151 x 73 x 7,7 mm
Akku: 3600 mAh
Muisti: 32 Gt + microsd
4G-tuki: cat9 (450 Mbit/s)
Näyttö: 5,5 tuumaa (1440 x 2560)
Kamerat: 12 ja 7 MPix
Video: max 4k
Kuvanvakain: optinen

Samsungin muotoilu on veistoksellisen kaunis. Se täyttää huippupuhelimen kriteerit täydellisesti niin ulkoasun kuin suorituskyvyn osalta. Puhelin tuntuu kokoistaan pienemmälle kaarevan näytön ansiosta ja pysyy kädessä hyvin kapeiden reunojensa takia. S7 edge on pöly- ja vesitiivis kestäen sateen lisäksi upotuksen veteen.

Kameran kuvanlaatu on erinomainen. Valovoimainen linssi yhdistettynä hyvään kuvanvakaajaan ja huippunopeaan tarkennukseen tekee kuvaamisesta luotettavaa myös hämärässä. Perusmuistia S7 Edgessä on huippumalliksi vähän. 32 Gt ei riitä tehokäyttäjälle tai aktiiviselle videokuvaajalle pitkään, joten muistikortti kannattaa hankkia välittömästi.

Ison näytön kaarevat reunat poimivat tahattomia kosketuksia kämmenestä, mikä kannattaa huomioida sopivaa asentoa hakiessa. Käyttöliittymä on täytetty runsain valmissovelluksin ja on hieman sekava aloittelijalle. Näytön suurta tarkkuutta voi hyödyntää hyvin vaakanäkymässä, jossa kaksi toimintoa tukevaa sovellusta saa auki rinnakkain.

Hyvää: Vesi- ja pölytiivis, kevyt, tarkka näyttö, suorituskyky
Huonoa: Vain 32 Gt muistia, kaarevan näytön haasteet
Kenelle: Parasta ja kauneinta haluavalle

>> Tutustu puhelimeen tarkemmin

Lisää puhelinvaihtoehtoja löydät Elisan verkkokaupasta