Kotimaassa ostetun kuukausimaksullisten digitaalisen suoratoistopalvelun käyttö ja Suomen televisiolähetysten seuraaminen onnistuu lisämaksutta EU:n alueella
Suomidraama kiinnostaa maailmalla: Ivalo on kansainvälisen tason rikossarja
Suomalaiset draamasarjat kiinnostavat nyt maailmalla. Sarjoja on myyty ulkomaille Sorjosesta Karppiin ja kansainväliset sarjojen ostajat jonottavat katsomaan suomalaisia uutuuksia, kuten Bullets ja Ivalo.
17.12.2018
Merimies hoitaa koti-ikävää videopuheluilla
Merimiehet työskentelevät kuukausia laivoilla. Koti-ikävää ja ihmissuhteita hoidetaan silloin videopuheluilla ja Merimieskirkon myymillä prepaid-liittymillä.
8.11.2018
Kuituyhteys lähes kymmenkertaisti perheen laajakaistan nopeuden
Kun laajakaista ei riittänyt koko perheen samanaikaisiin videokatseluihin, oli aika pistää vauhtia tietoliikenneyhteyksiin. Kuituyhteys oli edullinen
23.10.2018
Spotifyn perheversio sopii musiikista nauttiville perheille
Kun perheeseen hankittiin Spotifyn perheversio, musiikinkuuntelusta tuli helpompaa. Enää ei tarvitse kisata, kenen musiikkia soitetaan. Jokaiselle on oma tilinsä.
30.6.2018
Näin tekoäly mullistaa kännykkäkuvaamisen
Tekoälyn ansiosta uusimmilla kännykkäkameroilla saa jo lähes yhtä hyviä kuvia kuin kalliilla järjestelmäkameroilla. Katso, miten tekoäly parantaa kuvia.
7.6.2018
Pelaaminen kehittää tarkkaavaisuutta ikääntyvälläkin
Kännykällä ja tietokoneella pelaaminen voi olla hyvinkin kehittävää. Pitää vain valita oikeat pelit ja tavoitteet.
18.4.2018
Näin saat kodin laajakaistayhteyden toimimaan sujuvasti
Jos kodin laajakaistayhteys pätkii tai tuntuu hitaalta, jo muutama pieni säätö saa usein yhteydet toimimaan sujuvasti. Katso vinkit!
9.4.2018
Tavoitteena lapsille turvalliset tuotteet
Kansainvälisten ammattilaisten joukko suunnitteli ohjeet, miten tehdä lapsille turvallisia ja eettisiä digitaalisia tuotteita. Suunnittelutalkoiden idean takana olivat Elisa ja Elisan palvelumuotoilijat.
29.3.2018
Mihin kodin viihdelaitteiden liittimiä käytetään?
Mitä liittimiä kodin viihde- ja mobiililaitteissa on ja mihin niitä tarvitaan?
9.3.2018
Näin mobiilimaksaminen toimii
Kun maksat ostokset mobiilimaksuna älypuhelimella, pärjäät ilman maksukorttia ja käteistä. Lue, miten homma toimii.
4.3.2018
Lisää nopeutta tietokoneeseen näillä vinkeillä
Jos tietokone tuntuu hitaalta, muutamalla hankinnalla voi lisätä tuntuvasti nopeutta.
1.3.2018
Puhelin pakkasella – näin varmistat, että laitteesi toimii
Pahinta myrkkyä puhelimelle ovat suuret lämpötilanvaihtelut ja kosteuden tiivistyminen herkille alueille. Nämä vinkit auttavat pitämään luurin toimintakunnossa paukkupakkasillakin.
26.2.2018
Yrittääkö joku salakatsella televisiotani?
Televisio ilmoittaa aina, kun toinen laite (puhelin, tabletti, tietokone) yrittää muodostaa siihen yhteyden. Lue, mistä on kyse.
21.2.2018
Näillä leffoilla saat HDR-televisiostasi ilon irti
Kehittyneet hdr-televisiot nostavat katselukokemuksen uudelle tasolle, mutta mitä niistä kannattaa katsoa? Keräsimme vinkit.
5.2.2018
Miten saisin puhelimen säilymään puhtaana ja ehjänä?
Keräsimme ohjeet, joilla saat matkapuhelimesi kestämään kauemmin käytössä siistinä.
1.2.2018
Valitse langaton kaiutin käytön mukaan
Langattomien kaiuttimien avulla kuuntelet musiikkia, missä haluat. Näillä vinkeillä valitset itsellesi sopivan langattoman äänentoiston.
Spotify tahdittaa 71-vuotiaan viikkosiivousta
Spotify on helppo ja antoisa sovellus, joka kiinnostaa kaikenikäisiä. 71-vuotias Pena laatii soittolistoja kuntosaliharjoittelun ja siivouksen tueksi.
18.1.2018
Miten saan suoratoistopalvelut vanhaan televisioon?
Uusilla äly- eli smart-televisioilla pääsee käyttämään monia suoratoistopalveluita, kuten Netflixiä. Älytelevision ominaisuuksia saa tuotua myös perinteiseen televisioon erilaisten mediatoistimien avulla. Keräsimme tähän muutaman.
12.1.2018